YRITTÄJYYS Q&A

kaupallinen yhteistyö: Fennia

Haluttiin yhdessä Fennian kanssa pureutua tänään yrittäjyyteen ja erityisesti omaan taipaleeni pienyrittäjänä. Laitoin viime viikolla InstaStoriesin puolelle kysymysboksin, jossa saitte esittää kysymyksiä yrittäjyyteen liittyen – kiitos näistä!

Miten urani yrittäjänä alkoi?
Perustin blogini vuonna 2011 ja siihen aikaan kaupalliset yhteistyöt tai “somevaikuttajan ura” ei ollut mikään käsite. Aloitin bloggaamaan, jotta voisin jakaa vinkkejä ja löytää samanmielisiä tyyppejä ruutujen toiselta puolen. Muistan tavoittaneeni ensimmäisenä kuukautena 2000 lukijaa ja jo seuraavana kuukautena blogiani seurasi 20 000 tyyppiä! Olin selkeästi oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja varmasti oli vähän tuuriakin matkassa.

Noin vuosi siitä kuin perustin blogini alkoi somemaailma pikku hiljaa kaupallistumaan ja erilaisia yhteistyömahdollisuuksia tarjoutui. Valitsin alusta lähtien yhteistyökumppanini tarkasti ja jos oikein muistan, niin ensimmäinen kaupallinen yhteistyöni oli Maybellinen kanssa. Jotta yhteistöistä tulevia palkkioita pystyi laskuttamaan, niin oli yrityksen perustaminen aikalailla välttämätöntä. Tuohon aikaan kevytyrittäjyyttä ei juurikaan tunnettu, joten laitoin toiminimen pystyyn. PRH:n sivuilta löytyy kattavat ohjeet toiminimen perustamiseen, mutta tänä päivänä se on hyvinkin vaivatonta.

Mitä olen oppinut vuosien varrella?
Voin sanoa että tämä lähes kymmenen vuotinen taipaleeni yrittäjänä vastaa varmasti jonkun sortin koulutusta. Tässä on oppinut ihan älyttömästi, monesti myös kantapään kautta.

•Muistan säästää! Kuukaudet on erilaisia, enkä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Joskus liikevaihtoa tulee rutkasti ja toisinaan jopa pyöreät nolla euroa. Tämä vuosi on varmasti opettanut meille kaikille epävarmuuden sietämistä ihan uudella tapaa ja erityisesti yrittäjänä on huomannut säästämisen tärkeyden.

•Sopimukset kannattaa käyttää aina asianajajalla ja että sopimus on aina vastapuolen ehdotus. Se ei tarkoita koskaan sitä, että se tulisi allekirjoittaa sellaisenaan.

•ALV-rahoja ei saa tuhlata! Ensimmäisenä vuotena yrittäjänä en tosiaan ajatellut, että ALV:in osuus laskuttamastani summasta tulee myöhemmin tilittää valtiolle, niin hassasin ne sitten iloisena menemään. Ei kauheasti naurattanut siinä vaiheessa, kun tuli maksun paikka. Onneksi sain ne eräpäivään mennessä kasaan!

•Panosta omiin vahvuuksiin, ulkoista ja osta muiden osaamista. Ensimmäiset vuodet tein ihan kaiken itse. Oli kyseessä sitten myynti, raportointi, videoiden editointi tai kirjanpidon setviminen, niin hoidin kaiken itse. Nykyään yksi lempiasioistani yrittämisessä on se, että mulla on taloudellinen mahdollisuus hyödyntää muiden yksinyrittäjien osaamista ja tukea heitä ostamalla heidän palveluita. Nykyään meidän tiimissä on assarin lisäksi myös kokopäiväinen edustaja ja podcast-tuottaja. Sen lisäksi ostan kuukausittain palveluita mm. valokuvaajilta ja video-editoijalta. Se tekee tästä työstä tiimityötä ja auttaa mua kehittämään omaa sisältöäni eteenpäin.

•Loma tekee hyvää. Mulla meni monta vuotta oppia ottamaan vapaapäiviä, jollon en tiiraile meilejä tai tee muitakaan hommia. Vaikka yrittäjänä työ onkin intohimo ja elämäntapa, niin on myös tärkeää irrottautua töistä ja antaa henkisen kovalevyn puhdistautua. Ajan myötä olen oppinut että vapaapäivät ei ole “ajanhukkaa”, vaan ne kantaa hedelmää kun pääkoppa tyhjenee ja uusia ideoita pulppuaa.

Miten päädyin nykyiseen yhtiömuotoon?

Ensimmäiset vuodet yrittäjänä meni minulla toiminimen kautta, mutta tulojen kasvaessa kirjanpitäjä suositteli minulle osakeyhtiöön vaihtamista. Kun puntaroi näiden kahden vaihtoehdon välillä, niin karkeasti ajatellen liikevaihdon eli tilikauden myynnin määrän lähestyessä 80 000 euroa, osakeyhtiö alkaa olla verotuksellisesti edullisempi. Verotusasioita ja tulojennostomahdollisuuksia kannattaa käydä tarkemmin läpi kirjanpitäjän kanssa. 

Yritysmuodon valintaan vaikuttaa heti ensimmäisenä yrittäjien lukumäärä. Mikäli perustajia on useampia kuin yksi, toiminimi ei ole mahdollinen. Toiminimi on helppo perustaa ja ylläpitää ja sen voi tarvittaessa myöhemmin muuttaa osakeyhtiöksi. Nykypäivänä osakeyhtiön perustamiseen ei vaadita enää osakepääomaa.

Mikäli hyppy yrittäjäksi tuntuu liian villiltä ajatukselta, niin nykyään on tarjolla paljon kevyt yrittämiseen soveltuvia palveluita, jotka mahdollistaa omien palveluiden myymisen ilman toiminimeä tai oy:tä. Se voi olla hyvä vaihtoehto alkuun tai vaikkapa päivätyön ohella.

Entä sitten vakuutukset?

Yrittäjänä on tiettyjä pakollisia vakuutuksia (YEL-vakuutus), jotka on oltava. Pakollisten vakuutusten lisäksi olen kokenut itse, että esim. sairauteen liittyvät vakuutukset on tärkeitä. Mulle on Fennia ollut hyvä kumppani, jonka kanssa on voinut sparrata omia ajatuksia ja kysymyksiä, siellä  autetaan ja huolehditaan.

Mitä haluaisin sanoa aloitteleville yrittäjille tai yrittäjyydestä haaveileville?

Go for it! Jos yrittäminen kiehtoo ja oma intohimo on löytynyt, niin kannattaa ainakin kokeilla ja laittaa kaikki peliin, vaikkapa juuri kevyt yrittäjänä tai toiminimellä alkuun. Kun alat suunnitella yrittäjyyttä ja tehdä omaa liiketoimintasuunnitelmaa, hyödynnä kumppaneiden, kuten vakuutusyhtiön osaamista.

Oli kyseessä sitten palvelu tai tuote, niin some toimii monelle yritykselle loistavana portfoliona ja tapana tavoittaa potentiaalisia asiakkaita ja verkostoitua.

Onnea matkaan! ❤️

Leave a Reply

Your email address will not be published.