VAUVA-ARJEN UNIRYTMI

Uni on yksi kiinnostavimmista asioista vauva-arjessa. Alkuun tietämättömänä pelkää, miten kaikki menee, ja yhtäkkiä huomaa kahlanneensa jokaisen Googlesta löydetyn artikkelin vauvan uneen liittyen, ja tietoa on päässä parin väitöskirjan verran. Ennen vauvaa en asiaa juuri osannut murehtia, mutta ekoina vauvaviikkoina (ja erityisesti niinä haastavampina aikoina) uni ja erityisesti nukahtaminen tuntui ihan rakettitieteeltä.

Ensimmäinen kuukausi kului meillä tosi mallikkaasti unen suhteen. Vauva piti alkuun jopa herättää kolmen tunnin välein syömään, jotta saatiin poika kasvamaan. Pian hän oppi heräämään itse, ja väliä sai venyttää neljään tuntiin – täydellistä. Haasteet alkoivat tiheän imun vaiheessa viikolla 4, kun vauva ei ollut tyytyväinen missään muualla kun rinnalla, eikä nukahtamisesta tullut mitään. Siitä seurasi tietysti yliväsymys, joka on se kauheista kauhein skenaario. Huutoitkua ja sätkimistä eikä silloin oikein mikään tunnu auttavan. Siitä kirjoittelin enemmän tähän postaukseen, se oli nimittäin aikamoista show’ta se – siitä kuitenkin selvittiin!

Tiheä imu kesti meillä on-off kaksi viikkoa ja sen jälkeen yöunet palautuivat takaisin suht normaaleiksi. Tässä kohtaa perehdyin enemmän vauvan uneen sekä sopiviin rutiineihin. Päätin, että nyt kun vauva ei ole ihan vastasyntynyt, niin olisi hyvä aika alkaa tukemaan tarkempaa päivärytmiä.

Unirutiinit menee meillä kutakuinkin näin:

07:30 Milton herää
9:00 ensimmäiset 1,5h päikkärit (lenkillä tai parvekkeella)
12:00 2-2,5h päikkärit (parvekkeella tai sängyssä)
16:00 viimeiset 1,5h päikkärit (lenkillä)

18:30-19 aloitetaan iltarutiinit. Luen iltasadun ja syötän molemmat rinnat. Joksu vaihtaa vaipan, kapaloi ja kuuntelee Miltonin kanssa tuutulaulut hänen huoneessaan Milton sylissä. Milton lasketaan sänkyyn ja Joksu odottaa huoneessa että hän nukahtaa. Välillä nukahtaa heti ja välillä menee vartti.

Alkuun Milton nukahti aina rinnalle ja sillä mentiin, mutta nyt ollaan pikku hiljaa haluttu opettaa hänet nukahtamaan itse. Hän on sen verran rauhallinen kaveri, että omaksui uuden tavan muutamassa illassa. Harjoiteltiin niin, että Joksu pysyi Miltonin huoneessa nukahtamiseen saakka, ja ne muutamat illat kun alkuun tuli pientä itkua, niin Joksu nosti hänet syliin ennen uutta yritystä. Oltiin hämmentyneitä, miten nopeasti hän kuitenkin oppi! Uskon, että sillä että nimenomaa Joksu oli huoneessa nukuttamassa oli osuutta asiaan, sillä hän on niin rauhallinen eikä tosiaan tuoksu maidolta. 😂 Tietysti välillä tulee edelleen haastavampia iltoja ja öitä, jos päivärutiinit ovat radikaalisti poikenneet normaalista kuten kovimpina pakkaspäivinä, kun lenkit jäi väliin. Sillon nukutan rinnalle ja se on ihan ok.
Meille merkittävin muutos ja oivallus oli se, kun kokeiltiin laittaa Milton oikein aikaisin nukkumaan. Tajuttiin, että sitä ennen nukahtamisvaikeudet olivat suurimmaksi osaksi johtuneet siitä, että Milton oli liian väsynyt nukahtaakseen -ajatelkaa!😀 Kun nukkumaanmenoa aikaisti, niin noita yliväsymyskohtauksia ei ole enää tullut. Alkuun sitä jotenkin “järkeili”, että vauva nukkuisi väsyneenä parhaiten, mutta niin se ei suinkaan ole. Eli kokemuksesta viisastuneena voin sanoa, että valvottaminen illalla ei kannata.

Pitkään myös vierastin ajatusta tarkoista rutiineista, koska arki on mulla aikaisemminkin toiminut paremmin ilman niitä. Mutta nyt kun olen saanut tämän toimimaan, niin olen ihan taivaissa! Tiedän, että Milton varmuudella nukkuu päikkäriaikoina, eli tiedän myös varmuudella, että saan omaa aikaa juuri tiettyinä aikoina päivästä. Se auttaa päivien suunnittelussa ihan hurjasti! Pakko myös sanoa, että rutiinit kyllä vaati alkuun kärsivällisyyttä. Nimittäin meikäläinen purskahti kerran jos toisenkin itkuun, kun koitin saada Miltonia lounaspäikkäreille parvekkeelle, eikä siitä meinannut tulla mitään. Sinnikkyys palkitaan näissä unihommissa onneksi melko nopeasti, me huomattiin jo parissa päivässä ero. Vanhemmat palkitaan ihanilla hymyillä ja nauruilla!

22:00 unisyötän Miltonin. Nostan hänet sängystä syliini ja houkuttelen unissaan tissille. Välillä saattaa mennä muutama minuutti, ennen kun hän hiffaa syödä, mutta jostain syystä hän ei ole kertaakaan herännyt tähän. Uni on sen verran syvää, että syötän yhden tissin ja annan pullosta päälle, sen jälkeen tyyppi on kanttuvei. Tässä kohtaa menen myös itse nukkumaan.

03:00 ensimmäinen herätys. Tässä kohtaa nälkä on yleensä kova ja syötän molemmat rinnat. Molemmat nukahdetaan nopeasti uudelleen.

05:00 seuraava herätys. Vaipan vaihto, syöttö ja takaisin unille.

07:30 Milton herää tai herätän hänet. Ruokaa, aamutoimet ja aktivointia ennen ekoja päikkäreitä!

Jokainen perhe tekee tietysti parhaaksi havaitsemallaan tavallaan, mutta olitte kovasti toivoneet meidän nukkumisesta postausta. Me ei olla vielä koettu tarvetta unikonsultille, mutta voi tietysti olla, että myöhemmin asiat vielä muuttuu. Muutama ystävä on suositellut Sleepy.fi -unikonsulttia, eli jos kaipaatte apua, niin kannattaa kurkata toi. Luin itse Laura Anderssonin “Voit Nukkua” -kirjan ja se oli äärimmäisen kiinnostava ja hyödyllinen. Ihanan kevyesti kirjoitettu eli ei liikaa tieteellistä unijargonia.

Meille tärkeimpiä unioppeja:
– riittävä uni, eli kolmet riittävän pitkät päikkärit

– itse nukahtamisen taito / sen harjoittelu, sillä silloin vauva havahtuessaan pystyy nukahtamaan uudelleen, jos ei ole nälkä. Tämä on myös auttanut siinä, että yleensä päikkäreille ei tarvitse enää nukuttaa vaan hän nukahtaa itse. Toki varmasti rytmillä on myös osuutta asiaan. Tätä ei tosin kannata miettiä vielä vastasyntyneen kanssa.

– tarpeeksi ajoissa unille

– rutiinit! Ne tekevät nukuttamisesta pitkällä tähtäimellä helpompaa.

Apukeinot: tarrakapalo ja white noise. Ne on aina sänkyyn nukuttaessa käytössä.



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

23 comments

  1. Petra January 24, 2021

    Kuulostaa niin hyvältä teidän systeemit! Ootte varmasti niin hyvät vanhemmat Miltonille! 🥰 Mikä tarrakapalo teillä käytössä? Ja mistä voi hankkia?

    Reply
  2. miki January 25, 2021

    OMG This little munchkin is AMAZING!!
    Miki x

    https://www.littletasteofbeauty.com

    Reply
    • Alexa January 25, 2021

      ❤️❤️❤️ xx

      Reply
  3. Cami January 25, 2021

    Rutiinit ja yleensä todella tarkat sellaiset toimi meilläkin vauva-arjessa todella hyvin! Kaikki mutuilu ja vähän sinnepäin selkeästi hämmensi pientä :D Ihana lukea teidän vauva-arjesta 😍

    Reply
    • Alexa January 25, 2021

      Joo ai että, oon niin ilonen että hiffasin kokeilla tätä!! 😍 Vaikka normaalisti oon vähän boheemimpi tapaus, niin tässä asiassa oon kyllä niin jämpti, sillä arki toimii niin paljon paremmin. 🙏 xx

      Reply
  4. Minttu January 25, 2021

    Ai että, vähänkö teidän vauva nukkuu hyvin! Meillä on esikoisen terveydentilan takia valvottu paljon taaperoksi asti. Pikkuvauva-aika oli raastavaa kymmenien yöherätysten ja susipaskojen päiväunien kanssa. Vasta nyt 2-vuotiaana ollaan päästy 3-4 tunnin unipätkiin.

    Musta on ihana kuulla, että pikkuvauva-aika ja lapsen unet voivat olla tuollaista kuin teillä. 💛 Hyvä uni nostaa elämänlaatua ihan hirveästi ja tällaiset onnelliset kuvaukset todistaa itselleni, että nukkuvia lapsia on muutakin kuin mielikuvituksessa. 🙈 Sun raskautta on ollut ilo seurata nyt toisesta lapsesta haaveillessa ja etenkin nää unijutut valaa toivoa, että kaikki vauvat ei valvota esikoisen tavoin. 😍

    Reply
    • Alexa January 25, 2021

      No joo siis yllättävän hyvin kyllä 😍🙏 Tosin oon saanut niitäkin viestejä että suunnnilleen synnäriltä lähtien jengi nukkunut täysiä öitä, niin niistä ollaan vielä kaukana 😂 Mutta huh, en voi edes kuvitella että miltä tommonen valvominen tuntuu 😭 Varmasti aivan super rankkaa… Kiitos hei kun seurailet ja hurjasti tsemppiä sinne ❤️ xx

      Reply
  5. Anna January 25, 2021

    Ihanan tuntuista kun on nukkuva ja sitä myöten hymyilevä vauva 😍
    Minullakin on tällä hetkellä saman ikäinen vauva, joka tykkää rutiineista ja nukahtaa niiden myötä helposti. Isosiskonsa oli vaikeampi nukkumaan, vaikka mentiin kirjojen ja ohjeiden mukaan. Luulinkin siksi olevani huono äiti. Eli nyt olenkin huomannut, ettei äitiyden hyvyyttä mitattukaan sillä, miten hyvin vauvan saa pidettyä tyytyväisenä. Se kun ei välttämättä ole vanhemmista kiinni, vaan myös oleellisesti vauvastakin. Ollaan siis nyt kiitollisia näistä meidän helpomman pään tapauksista 😍

    Reply
    • Alexa January 25, 2021

      No se on just näin, kiitos kommentistasi! 😍🙏 Itselleni kaikki on niin uutta eikä mitään vertailupohjaa ole, ainoastaan vaan just oma kokemus. Mutta paljon nimenomaan vauvan temperamentti, terveys jne. tietysti vaikuttaa ihan kaikkeen! xx

      Reply
  6. Paula January 26, 2021

    Hei. Millaisia unisatuja luette nyt kun Milton on pieni. Ihana idea, en ole ennen törmännyt, mutta oon ajatellu tekeväni samaa meidän huhtikuisen kanssa. Eli kirja vinkkejä, jos saisi. :) Ja kiitos hyödyllisestä postauksessa, kiva lukea muiden perheiden tavoista, niin voi koostaa sit oman rutiinin.

    Reply
    • Alexa January 26, 2021

      Saatiin joululahjaksi yksi ruotsinkielinen kirja “365 godnattsagor” ja sen lisäksi hyväksi on osoittautunut “hyvän yön satuja”. 😍 Eipä se vauva siitä mitään juuri vielä hiffaa, mutta kiva rutiini kuitenkin ja pikku hiljaa 😍 Ihanaa raskausaikaa! xx

      Reply
  7. Minna January 26, 2021

    Pitääkin ehkä itse kokeilla, jos enemmän unta toisi paremmat yöunet. Meillä vauva 3 kk ja nukkuu kahdet päikkärit (n. 2 h ja 3 h). Sitten illalla nukutaan vielä klo 18 maissa pienet unet (n. 30 min) ja nukutus hommiin aletaan yleensä vasta siinä klo 22 ja 22.30 nukahtaa. Näin toimi pitkään ja vauva nukkuikin aina 5.5 h ekan pätkän (kerran jopa 7 h! Ja muutaman kerran 6h), sitten 2-3 h ja sitten vielä 1-2 h. Nyt unet on jotain ihan mitä sattuu. Ensin herätään jo tunnin päästä, sitten 2-3 tunnin, sitten 1- 2 tunnin päästä. Ja itse kun olen huono nukkuja niin saan yleensä unta vain ensimmäisen pidemmän pätkän ja loppuyö on sitten valvomista. Toisaalta nyt ehkä päällä 3 kk tiheänimunkausi.. jostain luin, että olisi hyvä valvottaa vauvaa jopa 4-5 h ennen yöunia, jos vain pysyy hereillä.. pitää vain testailla mikä toimii. Harmi kun ei ole yhtä oikeaa mikä toimisi kaikilla :D

    Reply
    • Alexa January 26, 2021

      No äläpä muuta! Oispa vaan joku oppikirja mitä me kaikki voitaisiin seurata 😅 Mutta kannattaa siis testata, tämä on toiminut meillä ihan super hyvin! Tosin tällä viikolla tule myös 3kk täyteen ja vähän jännityksellä odotan tätä seuraavaa tiheää imua 😅 Sain viime yönä esimakua siitä, kun piti kello 3 imettää 45 minuutia, huhheijaa! 😂 Tsemppiä! ❤️ xx

      Reply
  8. X February 1, 2021

    https://tukes.fi/turvallinen-uni#29c447a4

    Reply
    • Alexa February 2, 2021

      En tiedä mihin viittaat tässä? Stoorissa vauva oli unipesässä, kun hän nukkui päikkäreitä mun vieressä, valvovan silmän alla. ☺️ xx

      Reply
  9. Iina February 1, 2021

    Kuulostaa aika paljon samalta mitä tehtiin kans meidän kuopuksen kanssa. Esikoisen unien kans mentiin niin metsään, et jo ennen kuopuksen syntymää ”hiottiin” meidän unisuunnitelma 🤪 Esikoinen oli niin rinnasta riippuvainen että ei suostunut iltaisin käydä nukkumaan kuin tissi suussa ja oli ihan tuskaa olla kiinni sängyssä monta kuukautta. Me alettiin antamaan kuopukselle 3kk iässä maito pullosta ennen unia. Ja mies yleensä teki sen. Lypsin maidon pulloon ja sitten mies syötti. Jos mies ei ollut kotona, niin silti lypsin maidon pulloon ja syötin pullosta. Jos vauva vaikka heräsi tunnin päästä niin sitten annoin maidon suoraan rinnasta. Ja tuo uni syöttö oli kyllä ihan helmi juttu kans, kun meni itse nukkumaan ja sitten syötti vauvan. Pidensi omaa unta reippaasti, kun vauvakin nukkui pidempään 🤗 Kiva kun kerroit tänne noin kattavasti ja selkeästi omat kokemukset. Varmasti tuo monelle hyviä vinkkejä! Ihanaa viikkoa teille ❤️

    Reply
    • Alexa February 2, 2021

      Hei jee, kiitos myös teidän kokemuksista! 😍❤️ xx

      Reply
  10. Innas February 8, 2021

    Hei! Kun nukutat unille ulos vaunuissa, heijaatko rattaita vai miten nukutat pikkuisen :) ?

    Reply
    • Alexa February 8, 2021

      Ei tarvii onneks varsinaisesti nukuttaa, eli jos on päikkärit vaunuissa niin nukahtaa viimeistään kun vaunut lähtee liikkeelle. Jos nukutan vaunukoppaan partsille, niin laitan white noisen (tai youtubesta shhh-äänen) päälle ja yleensä nukahtaa hyvin. Välillä alkuun vastustaa nukkumista, mut sit vaan tuttia suuhun ja white noisea kovemmalle, niin 95% kerroista nukahtaa. 😍🙏 Oon myös nyt huomannut, että 3kk jälkeen tota hereillä oloa on pitänyt nostaa 1h 45min päikkäreiden välissä, jotta on tarpeeksi väsy nukahtaakseen seuraaville. xx

      Reply
  11. Sanna February 8, 2021

    Hei Alexa! Kysyisin vielä tuosta ajasta, jolloin teillä käydään yöunille. Tapahtuuko se tuolloin n.19.00? Eli siihen mennessä iltatoimet tehtynä?

    Reply
    • Alexa February 9, 2021

      Joo suunnilleen! Alotetaan yleensä 18:30 iltatoimet ja sit siinä 19-19:15 aikoihin nukkumaan. Toki jos jostain syystä päivärytmi on vähän myöhässä, niin sit sen mukaan, jotta ehtii olemaan valveilla sen 1h 45min siinä välissä, mutta vauvan iän ja tarpeiden mukaan tietty. Pitää löytää just se sweet spot, että ei ole enää aktiivinen mutta ei myöskään yliväsynyt 😅 Tosin yleensä Milton on iltasyötön aikana vielä super pirteä, mutta sitten pikku hiljaa siinä rauhoittuu. Toki välillä tuo nukkumaanmeno on taistelua myös täällä, aina ei vaan voi onnistua 🙏 xx

      Reply
  12. Marjo August 14, 2021

    Mistä tuo kuvassa oleva Miltonin pipo on hankittu / minkä merkkinen se on? Aivan upea ja olen kovasti koittanut löytää saman tyylistä 😍

    Reply