rankat viikot 4-6 vauvan kanssa

Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa oli ihan unelmaa! Toki oma pää oli ihan sekasin ja oli paljon opeteltavaa, mutta vastasyntyneenä vauva on ihana nukkuva pieni ameeba, jonka kanssa on kiva kölliä sängyssä. Ekat viikot hän tosiaan nukkui 20 tuntia vuorokaudessa ja söi ne jäljelle jäävät tunnit – ei jäänyt paljon kitinälle aikaa. Näinkö helppoa tämä vauvavuosi oikein on? Ei sentään!

Neljännen viikon kohdalla tuli tiheän imun kausi, joka on rehellisesti sanottuna ollut rankin vaihe tähän asti. Vauva saattoi viihtyä rinnalla parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) viisi tuntia putkeen ja jos koitti irrottaa, niin raivohan siitä seurasi. Tätä kesti useamman päivän putkeen ja täytyy sanoa että oma mieli ja kroppa oli kyllä koetuksella, kun tuntui että muuta ei ehtinyt tekemäänkään. Nännit tuntuivat irtoavan liitoksistaan ja niska huusi hoosiannaa jumeistaan. Nälkäkin oli niin kova, että hyvä kun ehti syömään niin paljon kun kroppa polttoainetta vaati.

Tiheän imun jälkeen lopetettiin korvike, jota siis alkuun käytettiin rintamaidon lisäksi. Tämä muutos sai vauvan viihtymään rinnalla entistä enemmän ja neuvolasta uumooiltiin, että oleilemalla rinnalla vauva “tilaa maitoa lisää”, kun pullo on jäänyt pois. Miettikää että vauva osaa tilata maitoa lisää ja kroppa vastaa sitä lisäämällä tuotantoa, onhan tämä aika mieletötä touhua. Pikku hiljaa imetykset ovat onneksi tasaantuneet ja nyt kahta kuukautta kohden vauva viihtyy rinnalla ehkä vartin kerrallaan.

Viikko 6 toi taas ihan uusia ulottuvuuksia! Aamut Milton on oli super aurinkoinen ja parasta tässä vaiheessa onkin hymyt ja jokeltelu. Tässä kohtaa tietää aika hyvin millä tuulella vauva milloinkin on ja koska hän itkee väsymystä taikka kipeää vatsaa. Illat ovat sen sijaan olleet aikamoista lottoa. Puolet illoista ovat olleet vähän itkusempia, pitkälti joko mahavaivoista tai yliväsymyksestä johtuvaa.

Saatiinkin osteopaatilta hyvä ohje laittaa vauva pirteänä nukkumaan, joka on taklannut tuota yliväsymys-ongelmaa tehokkaasti. Mahavaivat vaivaa muutamana iltana viikossa, enkä ole keksinyt tässä kohtaa muuta syytä kuin vauvan kehittyvä suolisto ja siitä riippuvat mahan vääntelyt. Kofeiini on ollut sen lisäksi selkeä myrkky, eli sen olen joutunut jättämään omasta ruokavaliostani pois.

Nukkumista on edesauttanut selkeät iltarutiinit, kapalointi ja white noise. Toki jos päällä on kunnon hepuli, niin silloin ei paljon kapalot ja kohinat auta, mutta muutoin noi klassikko-ohjeet on hyväksi havaittuja.

Viikolla 6 seurasi sitten myös tiheän imun kausi osa 2! Tosin kokemus oli tällä kertaa erilainen. Syöminen oli tiheää vuorokauden ympäri, mutta lyhyemmissä seteissä. Eli sain olla 1,5h välein syöttämässä myös yöllä, kun mikään muu rauhoittelukeino ei toiminut. Konsultoin neuvolaa ja he totesivat sen olevan toinen tiheän imun kausi, joka normaalisti tulee nimenomaan viikolla 6. Huh edes edellisestä en ollut vielä toipunut! Onneksi tällä kertaa imetysmaratonit eivät olleet yhtä pitkiä.

Viikolla 7 tämä kaikki hepulointi muuttui onneksi täysin! Milton palasi omaksi hyväntuuliseksi chilliksi itsekseen. Tyyppi on ollut yhtä aurinkoa taas viikot 7-8. Kirjoitan näistä viikoista vaikka ihan omat muistelmat ensi viikolla! Näitä on kiva kirjotella ihan omaksi muistoksikin, nimittäin tässä menee välillä sellaisessa sumussa, että muistista pyyhkiytyy puolet aika nopeasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

12 comments

  1. Karoliina December 30, 2020

    Kannattaa just googletella ne yleisimmät tiheän imunkaudet niin osaa itse hieman valmistautua tulevaan. Itseeni ainakin auttoi.

    Reply
    • Alexa December 31, 2020

      Ilmeisesti kohta seuraa tuo 3kk tiheä imu 😅 Mutta sit aletaan olemaan voiton puolella! 🙏 xx

      Reply
  2. Hilla December 30, 2020

    Tutulta kuulostaa. :D Meillä tyttö 7vk. Onko teillä toiminu toi, että laittaa vauvan “pirteänä” sänkyyn illalla? tuntuu tyhmältä, koska ei meidän neiti ainakaan suostu makoilemaan kovin pitkään sängyssä itsekseen hereillä, vaikka ois hyvinki juonu maitoa. ennen pitkää alkaa kitinä ja itku.. on vaa aina syötetty uneen pullolla sylissä ennen sänkyyn viemistä. siltikin esim viime yönä neiti heräs kuin sähköiskusta 3 kertaa sätkimään ja ähisemään ku isä laski hänet sänkyyn.. lopulta mies oli 1,5h vielä hereillä tytön kanssa ennen ku neiti suvaitsi oikeasti nukahtaa.

    Reply
    • Alexa December 31, 2020

      Aloitetaan iltarutiinit siinä kohtaa kun hän on vielä pirteä, niin väsymys on yleensä just sopivaa kun lasketaan sänkyyn. Milton tuntuu olevan luonteeltaan äärimmäisen kärsivällinen, eikä hermostu, vaikka olisi sängyssä hereillä pidemmänkin aikaa. 😍 Ihan ihmeellinen tyyppi kyllä hän! Eilenkin neuvolassa oltiin melkein tunti ja ei inahtanutkaan vaikka punnittiin ja mittailtiin siellä kirkkaissa valoissa nakuna. Oon ihan äimänä, että ei ole vissiin meikäläisen temperamentti tarttunut 😂 Noiden rankkojen viikkojen jälkeen aikamoinen palkinto, sillä tiheän imun aikaan meininki oli tosiaan pikkkkasen erilainen 😅 Ja vaiheita varmasti piisaa vielä paljon, joten on nyt nautittava tästä suvantovaiheesta 😍🙏 xx

      Reply
  3. miki December 30, 2020

    Your baby is amazing, congratulations!
    Miki x

    https://www.littletasteofbeauty.com/

    Reply
    • Alexa December 31, 2020

      Thank you! ❤️❤️ xx

      Reply
  4. Aino December 31, 2020

    Oon kokenut sun tekemän vauvasisällön itselleni tosi tärkeäksi. Odotan esikoistamme ja olen tilanteessa, jossa ympärillä ei ole läheisiä muita äitejä tai tyyppejä, joiden kanssa jakaa tai kuulla kokemuksia vauvaelämän käänteistä. Sinun ja Lindan sisällöistä olen saanut kurkistusluukun asioihin, joita tavallinen uusi vauva-arki voi tuoda tullessaan. Mulla on paljon muita ihania ihmisiä ympärilläni, kun taas te tuotte siihen kaivatun tuoreen äidin lisän etävertaistukena sisältöjenne avulla. <3 Huippuja naisia ja upeita äitejä olette molemmat ja toivotan teille ihanaa uutta vuotta 2021!

    Reply
    • Alexa December 31, 2020

      Hei KIITOS ❤️ Miten ihanaa kuulla, tulipa hyvä mieli! Tästä syystä haluankin jakaa mahdollisimman paljon fiiliksiä ja vinkkejä, sillä itsekin tuoreena äitinä pidän vertaistukea äärimmäisen arvokkaana. Hurjasti onnea matkaan ja täällä tavataan 😘 xx

      Reply
  5. Hk January 2, 2021

    Ihana lukea näitä ja palata muistoissa meidän vauva-vuosiin. Hirmu vähän niistä muistaa, ois pitänyt kirjoitella enemmän fiiliksiä ylös! Meillä molemmat oli vauvana tosi tyytyväisiä ja varsinkin ensimmäinen tosi kärsivällinen. Hämmästyttikin aina tiheän imun kausina ja uusien juttujen oppimisen aikoihim nää hepulit, kun vauva muuttui ihan toisenlaiseksi. Ne jaksot meni kuitenkin sillä mentaliteetilla että tää on kohta ohi, ja silloin yritti pysyä vaan ekstrarauhallisena syvään hengitellen, vaikka välillä öisin otti niin päähän valvominen.
    Jotenkin kuvittelen teidät sellaisina cooleina vanhempina, ettette paljon hätkähdä ja hätäänny kun vauvalla on kurja olla. Se osaltaan helpottaa babyn oloa, kun tuntee olevansa turvassa. :) Tsemppiä kaikkiin uusiin vaiheisiin, ihanat hetket pyyhkii ne ikävät mennen tullen!

    Reply
    • Alexa January 4, 2021

      Hei ihana kuulla! Ja se on just näin, että pitää muistaa noiden olevan vaan vaiheita ja onneksi sen tässä huomaakin. Kiitos luojan myös tiedolle ja vertaistuelle mitä tänä päivänä saa. ❤️ xx

      Reply
  6. Sanna January 22, 2021

    Hei Alexa ja kiitos siitä, kun jaat kokemuksiasi teidän vauva-arjen keskeltä! Siitä todella on suuri apu vertaistuen muodossa. Täällä köllöttelee sohvalla meidän esikoinen 6vk, joka muutamista vatsaväänteistä huolimatta on ollut ensimmäiset viikkonsa hyvin iisi ja perustyytyväinen tyyppi. Nyt sitten epäilen, että olisiko täälläkin meneillään tiheän imun kausi & kuuden viikon hulinat. Päivisin tulee pidempi unipätkä päikkäreiden kohdalla, mutta muutama yö on nyt ollut tavallisesta poikkeavia ja alkuillat tavallista levottomampia. “Säikähdin”, kun yhtäkkiä poitsu olikin vaatimassa yöllä ruokaa n. tunnin välein… Yleensä siis yössä n. kaksi herätystä. Ymmärrän, että tämmösillä minityypeillä meno voi vaihtua hyvinkin tiheästi, mutta haluaisin uskoa että nyt kyse on tiheästä imusta ja palaamme kohta normaalimpaan yörytmiin. Muutimme juuri ennen tiheää imua pojun nukkumaanmenoaikaa hieman aikaisemmaksi, joten itse luonnollisesti epäilin, että nyt menin sekoittamaan hyvällä rytmillä sujuvan yön kokonaan.. Saa nähdä mitä viikko 7 tuo tullessaan!

    Reply
    • Alexa January 23, 2021

      Kuulostaa tosi samanlaiselta mitä meillä oli! Eli varmastikin just noin 😍 Itsekin pelästyin tota vaihetta, mutta pian huomasin, että se oli nimenomaan vaan vaihe. Hei onnea sinne tuoreelle mamalle ja tsemppiä rankkoihin päiviin, mutta onneksi varmasti pian taas hellittää. ❤️ xx

      Reply