Matkustaminen vauvan kanssa

Nyt ollaan Tukholman reissusta toivuttu ja olisi aika käydä vähän fiiliksiä reissaamisesta vauvan kanssa.

Herra on tosiaan nyt 8 kuukautta ja vietettiin reissussa viisi päivää. Ruotsi (toki myös muut Pohjoismaat) on loistava kohde aloittaa reissaaminen, sillä lento on lyhyt, aikaeroa on vaan tunti, hanasta tulee puhdasta vettä ja kaupasta löytyy samat ruoat kuin täältäkin. Kesä on tietysti myös ajankohtana loistava, sillä vaatteita ei tarvitse pakata hurjasti ja Tukholma on ihanan helppo kesäkaupunki vaunujen kanssa rullaten. Ei tarvinnut juuri miettiä kyytejä paikasta toiseen ja bussilla saa matkustaa ilmaiseksi vaunujen kanssa, kuten täälläkin.

Pohdittiin hotellin ja Airbnb:n välillä, mutta päädyttiin asumaan hotellissa, sillä kaivattiin lomaan sellaista luksusta kun valmis aamupala ja hissillä suoraan huoneeseen (asia, jota lapsen kanssa todella arvostaa).

Matkustaminen meni ihanan smoothisti. Mentiin omalla autolla kentälle ja jätettiin se sinne parkkiin. Koettiin se helpoimmaksi, sillä omassa autossa on turvaistuin valmiina. Kentällä henkilökunta oli aivan super avuliaista ja toki tähän maailman aikaan siellä oli myös todella rauhallista, eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. Koneessa herra nukahti heti nousemisen aikana, kun annoin välipalaa pullosta. Ilmeisesti korvissa ei pitäisi tuntua vielä alle vuoden ikäisenä ja jos lapsi on vanhempi, niin apteekista puuduttavia korvatippoja. Vajaan tunnin lento meni siis kevyesti, mutta voin kuvitella, että pidempi lento olisi varmasti ollut haastavampi. Tämän ikäinen kun kaipaa jo paljon aktiviointia, mutta telkkarista hän ei ymmärrä vielä mitään. Tukholman päässä päänvaivaa aiheutti ainoastaan “kadonneet” vaunut, sillä ne lastataan täysin eri hihnalle kuin muut matkatavarat. Kaikki lennolta tulleet olivat yhtä hukassa vaunujensa kanssa, mutta puolen tunnin etsinnän jälkeen löysimme omamme. Jos siis matkustatte Tukholmaan vaunujen kanssa, niin vaunut tulee “special baggage” hihanelle hallin toiseen päähän.

Meillä oli matkavaunuina lainassa Cybexilta Mios-vaunut, jotka oli reissussa todella näppärät. Ne on vähän järeämmät kuin ihan perus matkavaunut, mutta silti kevyet ja helposti kasaan taitettavat. Miinuksena tosin se, että ne eivät mene koneeseen käsimatkatavaroina. Ymmärtääkseni Yoyo-merkkiset vaunut saa ottaa kaikkien yhtiöiden koneisiin ja niiden ostamista harkisten, jos reissaaminen lapsen kanssa lisääntyy. Niitä ilmeisen moni käyttää myös ihan arkena isommalle lapselle. Jos ei omista matkavaunuja tai haluaa muuten vain ottaa isommat vaunut mukaan, niin lentokentiltä saa kyllä lainata vaunuja koneeseen nousuun saakka. Helsinki-Vantaalla ihan pienen vauvan kanssa saa käyttää omia vaunuja koneeseen nousuun saakka. Kantoreppua kyllä kaipasin pariin otteeseen reissussa, eli jos sellaisen omistaa, niin tuskin harmittaa jos se on matkassa mukana.

Tukholman päässä napattiin taksi kentältä hotellille. Jos meinaa liikkua pidempiä matkoja taksilla, niin Taxi Stockholm -appi kannattaa ladata. Sieltä voi nimittäin näpytellä itselleen auton, jossa on turvaistuin. Toki Arlanda Express -juna on myös todella nopea ja kätevä, erityisesti jos lapsi ei viihdy autossa. Ensi kerralla valitaan varmaan se, vaikka se tulee vähän kalliimmaksi, sillä juna-asemalta pitää vielä napata taksi majapaikkaan. Myös Kööpenhaminan kentältä pääsee metrolla suoraan keskustaan ja sitä suosittelen (jos majapaikka on ytimessä), vaikka ei lapsia matkassa olisikaan.

Perillä kaikki meni todella smoothisti, mistä olin tosi yllättynyt. Toki matkakohde, lapsen ikä, vaiheet ja persoona vaikuttaa siihen, miten reissaaminen onnistuu. Jos oltaisiin lähdetty 2kk iässä New Yorkiin tai Losiin, niin fiilis olisi voinut olla toinen 😂 4kk iässä pelkkä päivämatka autolla Tampereelle tuntui raskaalta, kun herra ei viihtynyt silloin autossa sitten ollenkaan. Lähdin liikeenteeseen sillä fiiliksellä, että kyseessä on tavallinen vauva-arki, mutta vaan eri maisemissa (ja parhaassa seurassa!!). Nukkuminen oli reissussa huomattavasti levottomampaa, mutta siihen osasin varautua. Oli tyypin ensimmäinen kerta reissussa ja yöt muualla kuin kotona, niin ei ihme, että hämmentää. Päätettiin ottaa herra meidän väliin nukkumaan, niin yöt sujui hiukan paremmin. Kotiin palattua tyyppi nukkui parin tunnin päikkäreitä ja 13h yöunia, eli vaati vähän palautumista tuo reissu.

Mukaan pakkasin tosiaan riittävästi vaatteita, hygieniatarvikkeet sekä ruokaa ja vaippoja sen verran, että riittää ensialkuun. Lisäksi myös muutamia leluja (pehmokirjoja ja puruleluja), ruokalapun, pari lusikkaa ja isompaa harsoa (käy koneessa ja vaunuissa peittona, tarvittaessa ruokalappuna, leikkialustana jne.). Pärjättiin hyvin ilman syöttötuolia (sitä olisi varmaan voinut kysyä hotellilta) ja muita härpäkkeitä noin lyhyt aika.

All in all, tästä reissusta jäi tosi hyvä fiilis! Koska tahansa voisin lähteä pikkuherran kanssa uudelleen reissuun. Toki on selvää, että se ei ole sama asia kuin yksin tai kaksin kaverin / puolison kanssa matkustaminen, mutta tutussa kaupungissa reissaaminen ei tuntunut yhtään sen hankalammalta kuin kotikaupungissa vauva-arjen eläminen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

12 comments

  1. Maria July 21, 2021

    Aivan ihana kuva toi viimeinen!

    Me matkustettiin ensimmäistä kertaa esikoisen (nyt 6- vuotias) kanssa kun hän oli viiden viikon ikäinen. Menimme Pariisiin. Kahdeksan viikon ikäisenä olimme Roomassa ja viikkoa myöhemmin Tukholmassa. Sinnekin menimme lentäen. Ostin sieltä Babyzen Yoyot, maailman parhaat matkarattaat. 6 kuukautiseksi Yoyon vaunukopassa, sen jälkeen ratasversiossa. Kävimme välissä myös Turkissa, 38 asteen helle oli aika uuvuttava. Puolivuotiaana herra pääsi Nyciin, lennot meni tosi hyvin, otettiin babybasket-paikat, suosittelen. Pahin lentomatka oli Kuopioon. Matkustin sinne yksin vauvan kanssa. Hän opetteli silloin konttaamista. Kuopion lento on niin lyhyt (45 minuuttia), että koko matka piti käytännössä olla vöissä. Poika ei hirveästi arvostanut sitä, huusi kuin palosireeni koko matkan. Pisimmät 45 minuuttia elämässäni.

    Kunhan nämä rajoitukset ja korona helpottaa, lähdemme todellakin reissuun. Ehkäpä Islantiin.

    Terkuin Maria (Kiitos tosi kivasta blogista)

    Reply
    • Alexa July 23, 2021

      Oi olipa ihana kommentti! 😍 Kunnon reissaajat! Ehkä sitä itsekin uskaltautuu vielä pidemmille kaupunkireissuille. Tosin meillä herra liikkuu jo sitä tahtia, että en tiedä mitä pidemmistä lentomatkoista tulee 😂 xx

      Reply
  2. HV76 July 21, 2021

    <3 !

    Reply
  3. Omppu July 23, 2021

    Babybasketissa on kg rajat. Muistaakseen käy alle vuoden ikäiselle.
    Nykki on, kuten koko maa, on suljettu turisteilta vielä, sen joutuu nyt unohtamaan.
    Matkustaminen on aina pieni irtiotto arkeen. Piristää vähintään vähäsen.
    Samaa mieltä. Suloinen kuva alinna

    Reply
  4. HN July 25, 2021

    Noi rattaat on muuten a i n a hukassa!! Ollaan matkustettu vaikka ja missä ja en tiedä onko ikinä saatu niitä ilman säätöä. :D joskus ovat löytyneet ihan eri kerroksestakin.

    Reply
    • Alexa July 30, 2021

      No voi perhana 😂 Hyvä osata varautua! xx

      Reply
  5. Eliisa July 26, 2021

    Kiva lukea näitä tarinoita ja koko blogiasi 🤗.

    Nyt tulee vähän erikoinen pyyntö/toive. Olisiko mitään mahdollisuutta säätää blogin taustan ja tekstin välistä värikontrastia voimakkaammaksi? Nyt heikomman näkökyvyn omaavan on hankala lukea vaaleanharmaata tekstiä valkoselta pohjalta. Esim. Musta teksti toimii paremmin.

    Ymmärrän hyvin, ettet pysty palvelemaan kaikkia erityisryhmiä, mutta helppo luettavuus miellyttänee monia lukijoitasi ja edistää esteettömyyttä.

    Kiitos jokatapauksessa laadukkaasta sisällöstäsi myös nykyisen vauva-arjen keskellä ❣️

    Reply
    • Alexa July 30, 2021

      Jes kiitos palautteesta! Laitetaan toive eteenpäin 🙏🙏 xx

      Reply
  6. Amy July 30, 2021

    Yksi vinkki vielä vauvan kans matkustamiseen – apukädet on kultaakin kalliimpia eli tee ekat matkat puolison/ystävän/sukulaisen kanssa, koka voi auttaa vauvan ja tavaroiden kanssa.

    Reply
    • Alexa July 30, 2021

      Oon samaa mieltä! 🙏 xx

      Reply
  7. Lotta August 3, 2021

    Mä aloitin matkustelun lapsen kanssa Tukholman risteilyllä hehe :D lapsi oli 4kk mutta siinä tuli hyvin testattua käytännössä kantoreppu (silloin todella tarpeellinen!) jne ja oli kuitenkin kaksi yötä muualla. Meni hyvin, mutta noin pienen kaa menee missä vaan toisaalta. 8kk iässä oltiin Kreikassa ja ah se oli ihanaa! Tyttö ei osannu vielä kontata joten suostui oleen sylissä hienosti lentokoneessa (välillä käytiin käveleen ja katteleen mutta lelut ja naksut riitti) ja nukkui molempiin suuntiin 2h päikkärit. Tuolloin lapsi nukku viel kahdet päikkärit eli sain kaksi kertaa hengähtää (voi niitä aikoja!) ja ottaa rauhassa arskaa kun beibi veti sikeitä <3 sitten 11kk iässä oltiin Köpiksessä niin heti muutaman kuukauden eron huomasi ja aktiviteetteja piti olla enemmän. Kun bongasin kaupungilla leikkipaikan tai puiston, suuntasin sinne ja sanoin muille että menkää vaan shoppaan :D nyt en malta odottaa että pääsen 3v tytsyn kanssa taas reissuun <3 kesän Suomen reissut ainakin mennyt tosi hyvin! Kun pitää samat rutiinit, ruoka-ajat ja päikkäriajat ja pitää huolen että lapsi saa leikkiä jne niin menee reissut tosi hyvin :)

    Reply
    • Alexa August 4, 2021

      Oi ihana! Kiitos sun kokemuksista 😍 Ja I feel you, täällä 9kk nyt mittarissa ja luulen, että tiedossa on hiukan railakkaampia reissuja tälle herralle 😂 xx

      Reply