postaus sisältää mainoslinkkejä

Guess who’s back? No meidän podi! Vitsi miten ihana fiilis, että viimein yli kahden kuukauden tauon jälkeen saatiin viimein jakso ulos. Kannattaa siis ottaa meidän uusi poditili nonsensepodi seurantaan, jos haluatte tavalliseen tapaan ilmoituksen uudesta jaksosta. Tosin nyt ei tarvitse enää arvailla, että koska se seuraava jakso tulee ulos, sillä ollaan linjoilla normaaliin tapaan.
Otettiin tuo meidän Instagram-nimi myös podcastin nimeksi siitä syystä, että meidän vanha tili ei ole valitettavasti meidän hallinnassa. Uuden nimen oli oltava riittävän erilainen, jotta se ei mene sekaisin vanhan tilin kanssa.

Jaksossa avataan enemmän tauon taustoja, mutta voin sen verran kertoa, että ei ole ollut tosiaan ihan helpot tai mukavat viikot takana. Yksi tämän työn stressaavimpia puolia on nimenomaan sopimukset ja sopimusneuvottelut. Niitä varten voi onneksi palkata avuksi ammattilaisia, mutta se ei toki muuta sitä seikkaa, että sopimusasioihin voi mennä hurjasti voimavaroja. Toki sopimuksissa on myös hyvät puolensa, sillä se tuo tekemiselle konkreettiset raamit ja myös yleensä turvaa sopimuksen molemmille osapuolille. Tämä toki kertoo siitä, että sometyöstä on tullut ihan totista liiketoimintaa, joka ei ole aina helppoa tai hauskaa. Sellaista se bisnes ja elämä ylipäätään on ja silloin positiivinen elämänasenne toimii onneksi hyvänä voimavarana.
Varmasti voidaan Lindan kanssa molemmat yhtyä siihen, että viimeisen parin kuukauden aikana olemme oppineet hurjasti ja nyt ei auta kun katsoa taas eteenpäin. Onneksi meillä on toisemme ja saamme jakaa myös työhön liittyvät ilot ja surut keskenämme. Haasteet on heti puoliksi kevyempiä ja onnistumiset tuplasti palkitsevimpia, kun jakaa ne jonkun kanssa.

Mutta fiilis on joka tapauksessa nyt oikein hyvä ja inspiroitunut. Pyrin aina ajattelemaan että kaikella on tarkoitus ja ehkä se onkin sellainen oma puolustusmekanismi. Nyt minulla on ollut kaksi kuukautta aikaa kehittää omia sisältöjä eteenpäin (videot best!) ja sainpa myös sen verran luppoaikaa, että innostuin sijoittamisesta. Ollaan myös Joksun kanssa ehditty tekemään enemmän kesälomasuunnitelmia ja luomaan uusia yhteisiä arkisia (hassuja, mutta niin tärkeitä) rutiineja.

Mulla on sellanen fiilis, että nyt olen valmis vuoteen 2020. Tästä tulee hyvä. ?


Celine sunnies
H&M Blazer (saatu)
H&M body ? love!
Arket Trousers
Flattered Shoes (similar here!)
Siis VITSI sä näytät hyvältä!?? ja ihan best et ootte takas, teitä on odotettu?
Voi kiitos ihana! ? Oli kyllä ihana valo kun kuvattiin! Ja huippua olla takas, hyvä fiilis. Ja erityisen ihanaa, että te olette siellä, ettekä ole unohtaneet. ❤️ xx
Alexa! Näytät upeammalta kuin koskaan! Kuvissa suorastaan säteilet!
Voi kiitos, tulipa hyvä mieli teidän kommenteista ?❤️ xx
Mistä kaulakoru on?? Ensimmäinen podi jakso oli todella hyvä, jatkaako samaan malliin☺️
Koru on semmoselta merkiltä kun Modus. Ja hei kiitos hurjasti ?❤️ xx
Sinulla on upean positiivinen ja inspiroiva elämänasenne! Ja superkivaa, että podi on taas back in business :) Tykkään kyllä sen ja blogisi lisäksi kovasti myös videoistasi. Mukavaa kevättä!
Hei ihanaa kuulla, kiitos paljon ja samoin sinne! ? xx
Oot upee! (Sydänemoji!!) Älä käsitä väärin mutta sun ulkonäkö on muuttunut hurjasti esim viime kesästä. Mistä muutos johtuu? Oletko vaihtanut ruokavaliota? Tai treenejä? Tai onko jotain kauneustoimepiteitä tehty? Ja kysyn, koska muutos on todella huomattava (vaikka ennenkin siis olet ollut kaunis!!) voisitteko Lindan kanssa avata podissa myös teille tehtyjä kauneustoinenpiteitä kun kaikesta muustakin puhutte niin avoimesti? :)
Voi kiitos paljon! ? En ole kyllä tarkoituksella tehnyt mitään muutoksia tai kauneustoimenpiteitä viime syksyn aikana. Painoa on kai vähän lähtenyt, mutta siis ei mitään muuta ihmeellistä. Tässä videossa https://www.youtube.com/watch?v=qAhdl6MIC_Q&t=14s vastaan kaikkiin kysymyksiisi! ❤️❤️ xx
Kiitos vastauksesta! ?
Mikä koko sulla on tosta bodysta? Ps. Upea asukokonaisuus jälleen kerran ?
Mulla on S ❤️ Kiitos ? xx
Näytät kyllä todella hyvältä! Jotenkin huokuu sellainen hyvä olo jopa kuvien välityksellä, ehkä siksi niin monet täällä kommenteissakin ovat huomanneet kuinka jotenkin niin säteilet :)
Voi kiitos ihana! ?❤️ xx