kaupallinen yhteistyö: Fennia

Tän viikon podijaksossa me puhutaan Lindan kanssa meidän muuttuvasta elämästä. Siitä miten raskaus on jo nyt muuttanut meidän elämää ja miten nähdään tulevaisuus, kun meillä molemmilla on pian pieni perhe. Tuntuu vieläkin ihan hullulta sanoa noin, vaikka samalla se on niin luonnollista ja ihanaa.
Miten elämämme jatkuu yrittäjinä, mitä kieliä lapsille puhutaan ja muuttuuko jatkuva matkustelu? Elämä muotoutuu aina tilanteiden mukaan ja nyt ollaan eittämättä jännittävän käännekohdan äärellä. Teidän kysymyksiä ja asiaa oli niin paljon, että jaksosta tuli melkein tunnin mittainen (!) Sen pääsette kuuntelemaan täältä.

Meidän uusimman jakson tarjoaa Vakuutusyhtiö Fennia ja olen super iloinen siitä, että Fennia on tänä vuonna matkassa mukana. Jokainen mua pidempään seurannut tietää, että täällä on tarvittu vakuutusyhtiön auttavaa kättä kerran jos toisenkin. Itse asiassa viimeksi viime viikolla, kun meikäläinen satutti ohimennen varpaansa – onneksi säikähdyksellä ja antibioottikuurilla selvittiin!
Fennia on tänä vuonna yhtä lailla muutoksien äärellä, nimittäin Fennia on käynnistänyt monivuotisen Tulevaisuuden Fennia hankkeen. Fennian sivut ovat uudistuneet täysin ja sieltä kannattaa kurkata lisää. Eli jos vakuutusasiat mietityttää, niin sieltä löytyy tosiaan helposti tietoa eri vaihtoehdoista.
Mä olen aina se tyyppi, joka vaahtoaa ystäville vakuutuksien tärkeydestä ja olenkin heittänyt siitä vitsiä, että mun vaihtoehtoinen urapolku olisi varmaan vakuutusmyyjä. Muistuttelen aina muita pienyrittäjiä vakuutusten tärkeydestä, sillä rapatessa roiskuu ja itse pidän vakuutuksia sellaisena tukipilarina, jotka tilanteen tullen jeesaa.

Mutta joka tapauksessa uusi jakso löytyy tuttuun tapaan Spotifysta, Acastista, iTunesista ja melkein kaikkialta missä podeja voi kuunnella. Ehdotan siis, että laitat piknik-viltin ihanaan aurinkoiseen spottiin, nappaat mansikat käden ulottuville ja podin pyörimään. Ihanaa päivää!
Mulle kävi 1,5 kk sitten pieni omaisuusvahinko ja tein ilmoituksen fenniaan, ekaa kertaa ikinä. En tiedä millaiset käsittelyajat on mutta tähän päivään saakka en ole kuullut vakuutusyhtiöstä mitään. Oon laittanut heidän sivujen kautta 3 viestiä ja koittanut kahteen kertaan soittaa mutta molemmilla kerroilla joutunut jonottamaan yli puoli tuntia ja sitten en ole enää ehtinytkään. En siis ainakaan tämän perusteella voi suositella :(
Ehkä korona vaikuttaa mutta aiemmin toisesta yhtiöstä tullut päätökset aina viikon sisään ja viesteihinkin vastattu parin päivän sisään.
Tosi harmillista, että sulle on sattunut huono kokemus kohdalle. ? Itselläni ei ole tosiaan muuta kuin hyvää sanottavaa Fennian aspasta ja päätöksistä, muuten en toki yhteistyötä olisi heille lähtenyt ehdottomaan. Sain viime kesänä leikkaukseenkin maksusitoomuksen nopeammin, mitä lääkärit uskalsivat veikata. Tänä keväänä on varmasti kovasti ruuhkaa useilla yrityksillä, mutta toivottavasti saat asiasi kuntoon mahdollisimman pian. Aurinkoista alkukesää! ❤️ xx
Ihana toi sun sormus etusormessa! Mistä se on :)? Oon pitkään ettiny just tollasentyylistä sormusta meinaa :D
Ja isot tsempit vauvelin tuloon <3!
Voi kiitos! ? Hitsi mun on pakko myöntää, että en yhtään muista! Pahoittelut ? xx
Kiitos ihanasta podistanne! Olen 64 vuotias kahden lapsen äiti ja isoäiti. Minusta on ihanaa kuunnella raskaus ja vauvajuttujanne. Lapset ovat maailman ihanin asia. Onnea teille molemmille❤️❤️. Rakastan myös blogejanne.
Voi kiitos! Ihana kuulla ?? xx
Mikä malli zalandon takkisi oli viimeisimässä instagram-kuvassa?
Se oli Just Femalen. Jos klikkaat sitä mun laittamaa linkkiä, niin viimeseltä sivulta löytyy ?? xx
Onko teidän asuntoproggiksen suunnitelmat muuttunu raskausuutisen myötä vai tuleeko teille enemmin vaan väliaikaisia lapsiystävällisiä sisustusratkaisuja? Pitää podikin kuunnella, kun tältä äitiydeltä ehtii?
Asiaan liittyen on tulossa postaus, mutta ei varsinaisesti ole mikään muuttumassa! ☺️ xx