
nahkatrenssi
Olen koittanut etsiä nahkatrenssiä kevääksi, mutta vielä en ole löytänyt täydellistä yksilöä. Olen kolunnut UFFeja ja vintage-sivustoja, mutta niistäkään ei ole vielä tärpännyt. Kyseinen kuva on napattu Massimo Duttin sivuilta, mutta heidän takki on omaan makuuni liian lyhyt. Vinkatkaa siis, jos törmäätte täydelliseen! Pradalla, Bottegalla ja Burberryllä tietysti on mallistoissa upeita nahkatakkeja, mutta meikäläisen budjetti ei ihan taivu niihin. Uskon myös, että vintage-markkinoilta voisi varmasti löytyä täydellinen, kun vain jaksaa etsiä.
laadukkaat korvakorut
Laadukkaat korvakorut. Kuvan korvikset on ruotsalaisen All Blues-merkin kierrätetystä kullasta valmistetut klassiset renkaat. Ajattelin kerrankin panostaa noihin, sillä olen kyllästynyt ostamaan aina uusia rihkama-korviksia, kun edellisestä kuluu väri.
huonekaluja
Sisustuspuolella inspiraatio kääntyy meidän toimiston sisustamiseen. Hyvässä vaiheessa ollaan, mutta vielä muutamia juttuja odotellaan. Tuo moderni rottinkinojatuoli himottaisi vaalean sohvan kaveriksi ja vasemmalla puolella oleva Gubin sohvapöytä saapunee lähipäivinä. Tehdään sitten kunnon tour, kun alkaa olemaan valmista.
Kiva postaus. Mietin vain, oisko sulla mahdollisuus tehdä joskus joku panosta & pihistä – postaus? Sun esittelemät huonekalut (ja vaatteet) ovat usein niin älyttömän kalliita, ettei niihin oo suurimmalla osalla varaa. Eli esittelisit esimerkiksi jonkun huonekalun, ja samalla samantyylisen, mutta edullisemman version? Olisi kiva nähdä tällainen postaus ja huomata, ettei kaiken tarvitse aina maksaa tuhansia euroja näyttääkseen kivalta :)
Hyvä idea, kiitos Roosa! ? xx
Hei Alexa. Pistäydyin kysymään, että mikä primer on mielestäsi kaikkien aikojen paras? Olen tykännyt käyttää Make up foreverin Step 1 -primeria, mutta sitä ei ilmeisesti enää saa Suomesta, joten täytyy löytää jokin korvaava tilalle.
Haluaisin nimenomaan sellaisen ”photoshopatun” näköisen sileän ihon, if you know what I mean.. ?
Jos haluaa vastaavan, niin suosittelen Hourglassin Veil-primeria, ihan sikke hyvä ? Ja tosi saman tyyppinen! https://skincity.fi/fi/veil-mineral-primer?gclid=CjwKCAiAnfjyBRBxEiwA-EECLNnpEHtQjCXzvMR29YgPgOnE5vPApRBCHp7UG92P2TsZYhOMVRTTORoCDYAQAvD_BwE xx
Voisitko vinkata kivoja, nimenomaan vaaleita sohvia! Sellaisen ostaminen olisi tässä edessä mutta mikään ei ihan täysiä ole ihastuttanut. Teillä on kuitenkin toimistolla joku upea. ;)
No niin on! Zarrossa on se esillä, mutta ei olla ehditty vielä kuvata nettikauppaan ? Soon soon! ❤️ xx
Karen Millenillä on kiva yksilö: https://www.karenmillen.com/leather-trench-coat/AKK99786.html. Houkuttelisi tilata☺️
Ah joo toi on myös ihana! ? Kiitos vinkistä! xx
Mikä koko sulla on tosta Arketin topista, mitä esittelit viime videolla? :) Onko mielestäsi hyvä koko?
36 on siitä ? xx
Hei Alexa! Olen tilaamassa Zarrosta muutaman huonekalun, ja ajattelin samalla tilata Linarin huonetuoksun! Mikä on sinun suosikkisi niistä??
Oi ihanaa! Amarena on mun ikuisuussuosikki, samoin Puro! ❤️ xx