NONSENSE KAMUKIERTUE

Tämä viikko hurahti taas ihan hullua vauhtia! Starttailtiin perjantaina meidän Nonsensen kamukiertue, josta olemme olleet Lindan kanssa ihan älyttömän innoissamme. Aloitettiin tosiaan aikoinaan Nonsensen IG:n puolella kaverihaku, josta on ajan saatossa tullut ihan legendaarinen konsepti. Kavereita on siis saanut hakea kamuhaku-kuvien kommenttikentässä ja ollaan sillä tavalla yhdistetty satoja suomalaisia ja luotu jopa uusia “nonsense”-kaveriporukoita. Ehdottomasti yksi siisteimmistä asioista, mitä ollaan yhdessä keksitty!

Päätettiin siis tuoda tämä konsepti eloon ja lähteä Helsingistä myös Turkuun ja Tampereelle. Niin hauskaa pitää tapahtumia muuallakin! Jaettiin kamukiertueelta paljon materiaalia Nonsensen IG-tilille, joten sieltä voi kurkkia, jos meidän viikonlopun meno ja meininki kiinnostaa.

Kuten meidän Nonsense-meininkiin kuuluu, niin jokaisessa tapahtumassa pääsi heittäytymään aktiviteettien muodossa. Pelattiin Nonsense-teemalla aliasta ja järjestettiin speed dating – kamuversiona tietysti. Molemmat aktiviteetit sai ihan hurjan hyvän vastaanoton ja näitä jalostetaan tulevaisuutta varten ihan varmasti. Mahtavaa heittäytymistä jokaiselta osallistujalta!

Viikkopostausta ei tosiaan ole tällä kertaa plakkarissa, sillä viikko meni pitkälti kiertuetta valmistellessa. Suunniteltiin ja haettiin rekvisiittaa, koordinoitiin tapahtumaa osallistujien ja tapahtumapaikkojen kanssa, laadittiin ohjelmia ja niin edelleen. Paljon ennen h-hetkeä valmistavaa hommaa, mutta ahertamien todellakin palkittiin! Jokaisessa tapahtumassa oli niin ainutlaatuinen tunnelma ja tässä työssä on ihan mahtavaa tehdä hommia parhaan ystävän kanssa ja tavata teitä. Tietysti parhaassa tapauksessa vielä ehkäistä yksinäisyyttä ja synnyttää uusia kavereita!

Havahduttiin tänään siihen, että ei ehditty avaamaan läppäreitä viikonlopun aikana – mutta vaihteeksi oikein hyvä niin! Tuli siis todellakin oltua hetkessä läsnä ja nautittua joka hetkestä hyvällä porukalla.

Tuhannet kiitokset kaikille osallistujille ja tapahtumapaikoille, jotka mahdollistivat tämän kiertueen. Kiitos kuuluu myös meidän tuottajalle (sekä taitavalle kuskille) Lillille ja Kiiralle kaikesta avusta kiertueen järjestelyssä. Nyt vaan uusia tapahtumia suunnittelemaan!

P.S. Pyöräytettiin tänään myös uusi virtuaalinen kamuhaku Nonsensen Instan puolelle, eli uusimman kuvan alta voi löytää vaikka uuden tosiystävän. ❤️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *