HOME SNAPSHOTS

Multa kovasti toivottiin kotikuvia ja vaikka täällä ei ole juuri mikään muuttunut, niin inspiroiduin näin keskiviikon ratoksi nappaamaan muutamat kuvat. Täytyy sanoa, että en ole varmasti koskaan aikaisemmin ollut yhtä tyytyväinen kodin sisustukseen. Ollaan jo vuosia oltu välitilassa, kun ollaan odoteltu asuntoprojektin etenemistä, niin ainakin se lohduttaa että viihdytään täällä. Mistään motivaation puutteesta rempan suhteen ei tosiaan ole kuitenkaan kysymys, kun lainalyhennykset ja vuokrat juoksee samaan aikaan. Projektissa on mukana kymmeniä ihmisiä (urakoitsijat, aliurakoitsijat, rakenne, lvi ym. suunnittelijat, arkkitehdit jne.) ja siihen päälle vielä kaikki virastot, jossa luvat on pyörineet. Kommelluksia on siis ollut ainakin sata ja yksi, mutta edelleen ei auta kun todeta, että valoa näkyy tunnelin päässä ja tänä vuonna päästään kuitenkin aloittamaan – kop kop. Lopputulos on varmasti kaiken tämän vääntämisen ja odottamisen arvoinen!

Lähes kaikki tuotteet on Zarrosta. Korituoli on H&M Home:sta ja pyöreä peili Nougatista.

Mutta kuten sanottu, täällä viihdytään tosi hyvin. Onneksi aikoinaan haistettiin tämä asuntoprojektin kesto ja muutettiin hiukan isompaan vuokrakämppään. Näin kahden vuoden jälkeen, tämä tuntuu todellakin kodilta.

Nyt kun olen innostunut kokkailusta, niin olen pistänyt myös meidän astiaston uusiksi! Yhtenä uutena tulokkaana myös vanha kunnon Aalto-maljakko, on se niin kaunis! Esittelen uudet astiat, jahka saan viimeisen lautas-lähetyken perille.

Meidän uudistettu makkari on näkynyt Instagramin puolella, mutta ei niinkään täällä. Sängynpääty on Matrista (saatu) ja matto, yöpöytä ja valaisin on Zarrosta. Toi matto oli kyllä ihan nerokas! Se on 3 x 4 metriä, eli meidän makuuhuoneeseen melkein kokolattiamatto. Hiffasin laittaa sen pystysuunnassa, niin se sentilleen sopivasti.

Sängynpäätyyn kuuluu jalat, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi laitettua niitä. Laitan siis varmasti ne jossain vaiheessa, niin saa päädylle kymmenen senttiä lisää korkeutta.

Just nyt liljat tuo ihanaa kevätfiilistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

12 comments

  1. Emilia April 29, 2020

    Minkä kokoinen tuo aaltomaljakko on? 220 vai 251mm? :) ihana koti! Tuskin maltan odottaa miltä teidän uudessa kodissa joskus tulee näyttämään! 😍

    Reply
  2. miki April 30, 2020

    I really adore your livingroom, simple yet stylish!
    Miki x

    http://www.littletasteofbeauty.com

    Reply
    • Alexa May 1, 2020

      Thank you! 😍 xx

      Reply
      • MD May 2, 2020

        Hyvältä näyttää! Olen katsellut tuota H&M korituolia ja miettinyt sitä meidän takkahuoneeseen. Onko se oikeasti hyvä istua? :)

        Reply
        • Alexa May 2, 2020

          No ei se mikään maailman mukavin löhötuoli ole 😅 Mutta ihan ok siis! xx

          Reply
  3. Amy May 3, 2020

    Kaunis on teidän koti!

    Saanko sinulta kokemuksia silkkisistä vaatteista, mekoista/paidoista? Ovatko miten kestäneet käyttöä? Nyppyyntyykö/tuleeko langanvetoja/jääkö helposti jälkiä ihan mistä vaan karheasta tms? Eli pitääkö ihan koko ajan varoa ettei nyt vaan sattuis mitään 😅 Tilasin itselleni silkkimekon mutta nyt mietityttää..

    Reply
    • Alexa May 3, 2020

      En ihan hirveesti käytä silkkivaatteita. Se on materiaalina niin herkkää, että se ryppyyntyy helposti ja on vaikea huoltaa. Toki on jotain laatuja, jotka on vähän käyttöystävällisempiä (esim. sellanen jossa on elastaania mukana), mutta muuten tälläisenä sottapyttynä suosin muita matskuja.😅 xx

      Reply
  4. Juliahh August 23, 2020

    Onko teidän peitteet ja pussilakanat mistä? :) tarvis vaihtaa uusiin :)

    Reply
    • Alexa August 23, 2020

      Peitto DUX, tyynyt ja tyynyliinat Hemtex ja pussilakanat Balmuir 😍 xx

      Reply