7 KUUKAUTTA VAUVAN KANSSA

Tämä 6-7 kuukauden ikä on ollut IHANAA! Voin rehellisesti sanoa nauttineeni ensimmäistä kertaa 100% vauva-arjesta. Enää ei ole tarvinnut stressata päiväunista, ruoka maistuu ja yölläkin nukutaan hyvin. Sen lisäksi arki on muotoutunut meidän perheen näköiseksi ja tämä vauva-arki tuntuu nyt normaalilta, eikä miltään jännittävältä larppaukselta. Alkuun sitä ajatteli, että vauva-arki tuntuisi heti luonnolliselta, mutta ainakin omalla kohdallani se otti aikaa.

Myös yksi iso tekijä on varmasti ne kuuluisat täydet yöunet. Olen pohtinut paljon sitä, että miten ne lopulta saavutettiin ja uskon, että se oli monen asian summa. Yksi merkittävä asia oli se, kun heijasteet (tahaton sätkiminen) loppui ja vauva pystyi itse kontrolloimaan liikkeitään. Toinen oli se, kun kyljelleen kääntyminen alkoi luonnistumaan, sillä se myös oletettavasti helpottaa mukavan asennon löytämistä ja sen vaihtamista itsenäisesti. Siihen päälle vielä se imetyksen lopettaminen. Öiset tissihengailut loppui ensin pulloon vaihtaen ja sen jälkeen kun iltapuuro alkoi maistumaan, niin yösyötöt jäi pitkälti kokonaan. En siis osaa sanoa yhtä taikatemppua ehjiin yöuniin, sillä ainakin meillä se oli selkeästi monen asian summa.

Nukkumisessa tapahtui muitakin selkeitä muutoksia 6kk kohdalla. Unentarve on huomattavasti vähäisempi ja kahdet päikkärit riittää oikein hyvin. Ensimmäiset nukutaan kotona ja toiset yleensä lenkillä. Yliväsymystä ei onneksi tarvitse enää pelätä, kun unet ei ole enää minuutin päälle – mikä helpoitus! Samoin vaunutella voi koska vain, sillä tyyppi viihtyy vaunuissa myös hereillä.

Muistelen imetystä lämmöllä (erityisesti ensimmäisinä kuukausina sen pienen nyytin kanssa!), mutta koen myös, että lopettaminen on tehnyt meidän vauva-arjesta huomattavasti juostavampaa. Meillä imetys tosiaan loppui n. 6kk kohdalla meidän molempien “toiveesta”. Meikäläinen alkoi olemaan aika väsynyt siihen hommaan, eikä pikkuherrakaan ollut enää kovin kiinnostunut, kun lautasella oli muutakin tarjolla. Alkuun hormonit droppasi ihan kunnolla ja olin todella alakuloinen ja väsynyt. Kirjoitin niistä fiiliksistä enemmän tähän postaukseen. Alakuloa jatkui niin kauan kun vähensin imetystä, mutta n. viikko lopetuksen jälkeen mieli kirkastui ja fiilis onneksi parani. Rehellisyyden nimissä on aika ihanaa olla taas yksin omassa vartalossa ja koen pullosta syöttämisen yhtä läheisenä kokemuksena kuin imettämisen. Tosin sanottakoon, että lopetuksen jälkeen vaalin sylihetkiä ihan eri tavalla. Välillä jopa nukutan syliin, jotta voin vain tuijottaa ja silitellä pikkusta.

Yksi parhaista asioista viime viikkoina on ollut vuorovaikutus, josta saa niin paljon energiaa. On ihanaa miten pikkuherra tarttuu molemmin käsin mun kasvoihin ja haluaa (ehkä?) pusutella. Sen lisäksi on maailman parasta saada toinen nauramaan ja viihtymään. Kliseistä ehkä, mutta se pyyteetön rakkaus vain sulattaa sydämen.
.
Oikeastaan ainoa haaste viime viikkoina on ollut ensimmäisten hampaiden puhkeaminen, joka on luonnollisesti aiheuttanut hiukan epämukavuutta pikkuselle. Haastavia päiviä on ollut onneksi tähän mennessä vain muutama, mutta niitä luonnollisesti tulee ja menee. Apua hammaskipuihin ollaan saatu apteekista saatavasta iengeelistä, panadolista ja rintareppu-päikkäreistä.

Nyt nautin täysillä tästä ajasta, sillä tämä on just nyt ihanaa! Moni sanoo, että seisominen ja muu vauhdikas liikkuminen tuo pian omat haasteensa, mutta todella nautin niin kauan kun tätä suvantovaihetta kestää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

11 comments

  1. G June 5, 2021

    Vauvat vaan paranee päivä päivltä. Teillä on paljon Ihanaa vielä edessä. Olet pienen pojan ensimmäinen suuri rskkaus.

    Reply
    • Alexa June 6, 2021

      Voi ihanasti sanottu! ❤️ xx

      Reply
  2. Mime June 6, 2021

    Kiitos kivasta postauksesta ja mukava kuulla, että vauva-arki sujuu noin hyvillä mielin ja ihanasti :)

    Unijuttuihin liittyen: muistelen että kapaloitte Miltonin ainakin alkuun. Missä iässä luovuitte tästä ja millainen prosessi se oli teillä? Vaihdoitteko unipussiin vai pyjamaan? Onko sinulla tähän aiheeseen jotain vinkkejä? Täällä painiskellaan kapalosta luopumisen kanssa ja olisikin mukava kuulla kokemuksia tästä.

    Kiva olisi muutenkin kuulla millaiset unirutiinit teillä on päivisin ja iltaisin nyt tällä hetkellä, kun nukkumisjutut teidän perheessä sujuvat edelleen noin hyvin (onko esim white noise, tutti)? Aiemman postauksesi olen aiheesta lukenut, minkä kirjoitit Miltonin ollessa pienempi :)

    Ihanaa kesää teidän perheelle <3

    Reply
    • Alexa June 6, 2021

      Me luovuttiin n. 4kk iässä, kun hän alkoi vastustelemaan kapaloimista huolella. Vaihdettiin silloin tosiaan ihan cold turkey ja se meni ihan ongelmitta, luulen että hän oli tyytyväinen vain. Ollaan kokeiltu sekä pyjamaa että unipussia ja molemmat toimii meillä hyvin. Nyt mennään unipussilla, jotta tyyppi ei keksisi alkaa harjoittelemaan liikkumista öisin 😂 Meillä ei ole enää käytössä white noisea tai tuttia, molemmat vaan jotenkin unohtui matkan varrella, vaikka alkuun hyviä olikin. Kuulostaa ehkä vähän jännältä, mutta meillä ei ole mitään super tarkkaa unirutiinia. Nyt kun päikkäreitä on vaan kahdet, niin hän on illalla ihan naatti ja valmis sänkyyn iltapuuron ja kylvyn jälkeen. Hurjasti tsemppiä sinne unihommiin! Lupaan että helpottaa ajan kanssa. ❤️

      Reply
  3. Mk June 7, 2021

    Tämä aika on tosiaan ihan parasta. Tuntuu, että jokainen kuukausi on aina vain parempi. Minulla siis saman ikäinen poika. Toki perässä saa juosta kun tyyppi ryömii jo tosi kovaa. Minuakin kiinnostaisi päivärytmi. Mennäänkö teillä suunnilleen mihin aikaan nukkumaan? Meilläkin kahdet päikyt ja nukkumaan siinä 19.30-20 maissa, mutta tosi usein herätään klo 5 ja saattaa valvoa jopa 6- 7 asti, kunnes nukahtaa uudestaan ja herää sitten 7-8.. miettinyt olisiko parempi yrittää saada yöunille menoa lähemmäs 21 vai olisiko se hyvä olla 19, kun on 2 päikyt.. jos teillä nukutaan hyvin niin siksi kiinnostaisi mikä on suunnilleen uniaika :)

    Reply
    • Alexa June 7, 2021

      No just näin! 😍 Meillä yöunet on 19:00-07:30, eli unta selkeästi riittää. Ekat päikkärit ajottuu yleensä n. klo 10 ja tokat n. 13. En enää herättele päikkäreiltä ja unta yleensä riittää suunnilleen tunniksi kerralla. Noi ajat ei toki ole minuutilleen koskaan samat, ne aina vähän elää päivittäin. Joskus päikkärit saattaa olla puoli tuntia ja joskus puolitoista, enkä enää jaksa stressailla siitä. 🙏 xx

      Reply
  4. miki June 7, 2021

    Your cardigan is wow!
    Miki x

    https://www.littletasteofbeauty.com

    Reply
  5. Bea June 7, 2021

    Hyvä että nautit! Eikä kannata hirveästi kuunnella vaikka muut pelottelisi tulevista haasteista – itse ainakin koin, että meillä liikkumaan oppiminen vaan helpotti arkea entisestään. Niin ne lapset on erilaisia.

    Reply
    • Alexa June 7, 2021

      Se on just näin! 😍 xx

      Reply
  6. Pauliina June 7, 2021

    Tää ikä oli niin paras!!!! 6-8kk oli niin mukavaa! Myös toi 2 päikkärit rutiini helpotti elämää heti. Nauttikaa ❤️ Täällä juuri 9kk täyttävä ja äitillä saa olla silmät selässäkin kun pitää kiivetä joka paikkaan. Ihanaa tämäkin ja ihania uusia taitoja harjoitellaan, mutta haastetta piisaa ennen kuin tähänkin tottuu 😊

    Reply
    • Alexa June 7, 2021

      Moni sanoo samaa 😍 I love it!! Ja voin niin kuvitella että kohta meno alkaa päätä huimaamaan 😂 Eli nautitaan täällä tästä suvantovaiheesta niin kauan kun voidaan! ❤️ xx

      Reply