WELCOME

Tervetuloa uuteen blogiini! Olen todella innoissani tästä uudesta blogipohjasta, ja kaiken kaikkiaan uudesta alusta. Saatoit ehkä kiinnittää huomiota yläpalkissa olevaan “Suomen Blogimedia” -tunnukseen, joten avaan teille hieman mistä on kyse. Suomen blogimedia on itsenäisten bloggaajien blogiyhteisö, johon kuuluu tänä päivänä 26 eri bloggaajaa. Olemme siis kaikki omien alustojemme alla, mutta Blogimedia hoitaa esimerkiksi sivulla näkyvää bannerimainontaa. Olen siis itsenäinen bloggaaja, mutta Suomen Blogimedia on yhteistyökumppanin tavoin blogissani mukana. Blogin ulkoasu on suurimmaksi osaksi valmis, mutta muutamia viilauksia tehdään vielä seuraavien viikkojen aikana. Uskon että nämä asiat häiritsevät ehkä enemmän minua kun teitä, sillä pikku jutuista on vaan kyse! Remppapostauksia voi tulevaisuudessa seurata tuosta sivupalkista löytyvästä linkistä, mutta vinkkailen heti kun sinne ensimmäinen postaus valmistuu.

Olimme tosiaan viime viikonloppuna Lontoossa viiden mahtavan tytön kera kuvaamassa blogiin materiaalia, ja suurkiitos näistä kuvista kuuluu taitavalle Mikko Puttoselle. Mikko kuvaa pääasiassa 5 inch and up -blogin Sandran asukuvia, mutta hän on myös päässyt kuvaamaan maailman johtavimpien muotilehtien editorialkuvia. Oli ilo tavata Mikko, ja päästä työskentelemään noin lahjakkaan nuoren lupauksen kanssa. Lisää Mikon ottamia kuvia minusta tulossa pian! Matkamme Lontooseen tapahtui yhteistyössä Momondon kanssa, ja Lontoosta on tulossa lisää postauksia myöhemmin.

Tämän lanseeraushässäkän vuoksi tällä viikolla tulee useampia postauksia, joten kannattaa käydä aina säännöllisesti kurkkailemassa. Laitan muuten klo 12:00 ensimmäisen arvonnan käyntiin, eli olkaa valppaina! :)

Welcome to my new blog! I’m so excited about everything, I’ve been waiting for this the whole summer. You probably noticed the “Suomen Blogimedia” sign above my banner, let me explain a little bit. Suomen Blogimedia is a community for professional independent bloggers and they take care of all the display advertising in the blog. So it’s just me and my blog, but Blogimedia is helping me out with all the ads. It’s awesome, because I can fully focus on the blog and I don’t need to think about advertising. I’m part of the fashion category with five gorgeous ladies: Linda, Sofia, Kaisa, Vilma and Madde. We traveled together to London last weekend and we had so much fun! We had a photo shoot with the talented Mikko Puttonen, who works closely with Sandra Hagelstam. I really like the pictures Mikko took and there will be more later! Thanks to Momondo for making this happen. 

Because of the launch I have a couple of cool things coming up! First international giveaway will be today 12:00 Finnish time. I hope you like it!

SBMfashion1_BW_HR_2

SBMfashion31Kaisa, Madde, Sofia, Vilma, Linda & Me

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

24 comments

  1. Anna October 1, 2014

    Oh, I love the new blog Alexa! I am so excited to see all the new things. The pics are gorgeous. So let the new chapter begin now! <3

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Aww thanks so much Anna! I’m glad you like it! :) xx

      Reply
  2. Julia Toivola October 1, 2014

    Upealta näyttää Alexa! Ihanan raikas pohja kaikilla :) Hyvää duunia!

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Kiitos ihana! Bugilista on pitkä, mut sehän oli meille kaikille jo entuudestaan tuttu :D xx

      Reply
  3. Wilma October 1, 2014

    Puhelimella ku kattelee tätä blogia nii kuvissa teiän jalat näyttää joltain 2metrisiltä ja ootte muutenkin ihan pitkulaisia :D Toivottavasti ootte kiinnittämässä huomiota myös siihen! :) Muuten erittäin jees!

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Hahah joo mobiilissa on (myös) joku bugi, toivottavasti korjataan pian! :) Kiitos! xx

      Reply
  4. tiia October 1, 2014

    Voi vitsit, tää on niiin paljon parempi kun se vanha! Tosi upee, niin sun näkönen :)

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Voi kiitos, ihana kuulla! :) xx

      Reply
  5. Ievushka October 1, 2014

    Wow such a good changes!!!

    Ievushka.com

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Great to hear that! :) xx

      Reply
  6. Jenni October 1, 2014

    Täällä tykätään kanssa uudesta blogipohjasta! Tuntuu paljon toimivammalta kuin entinen. Onnea uuteen! :)

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Voi kuinka kiva kuulla, kiitos! Ja täälläkin vielä muutoksia parempaan tiedossa:) xx

      Reply
  7. Carian October 1, 2014

    Wow, Alexa! Your website looks so fabulous, I love it. Congratulations, I wish you all the best and lots of fun writing great, great posts!

    XO Carian
    http://www.simplychicls.blogspot.com

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Thanks so much Carian! :) xx

      Reply
  8. Karoliina October 1, 2014

    Onnea uudesta sivustosta! :) Selkeä ja tyylikäs!

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Voi kuinka kiva kuulla, kiitos! :) xx

      Reply
  9. Nelli October 1, 2014

    Mielettömän hyvännäköset sivut! Ja plussaa erityisesti, kun lähtee etsimään vanhoja postauksia, niin ne aukeavat kaikki samalle sivulle todella kätevästi tuollaisiksi pikkukuviksi! Tykkään todella paljon :)

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Jee kiva kuulla! Traveliin ja Outfitsiin tulossa sama toiminto, niissä on vaan ollut bugi tänään :) xx

      Reply
  10. Sara October 1, 2014

    Saako tätä seurattua bloglovinin kautta? Sieltä pystyy aina niin helposti seuraamaan millon tulee uusia postauksia :) Toivottavasti tulis ainakin jos ei oo vielä? :) Kiitos ihanasta blogista, susta saa täällä niin mahtavan kuvan. (Salaisesti toivon että joskus tutustuttaisiin, vaikka ikäeroa onkin vähän) :’) <3

    Reply
    • Alexa October 1, 2014

      Bloglovin päivittyy hitaasti, mutta toivottavasti pian kuitenkin! :) Voi kiitos ihana! :) xx

      Reply
  11. S October 1, 2014

    Jes vihdoinkin tää päivä koitti, odotin niin innoissani näitä blogiuudistuksia! Voin vaan kuvitella miten paljon sä olet odottanut :D Tää on supertyylikäs ja tykkään todella paljon noista kategorioista ja myös miten helposti matkajutut löytyy. Ja innolla odottelen tuota Apartment blogia ;) Kertakaikkiaan upeeta, tsemppiä uusiin tuuliin!

    Reply
    • Alexa October 2, 2014

      Voi kiitos! Tulipa hyvä mieli tästä kommentista :) xx

      Reply
  12. AMoments October 3, 2014

    Congratulations on the new blog! It looks so polished and even better than it was before.
    All the best to you with all the new beginnings! :)
    xo

    Reply
  13. Cheyenne-Blue October 4, 2014

    Tosi kivan ja toimivan oloinen tämä uusi pohja! En oo lukenut sun blogia kauheen kauaa joten tykkään kun vanhojen postausten hakeminen ja selaaminen on helpottunut huomattavasti!:)

    Reply