Weekend in Stockholm

Yksi kesän parhaista viikonlopuista takana ja onneksi reissua on vielä muutama päivä edessäpäin. Viikonloppu oli onnistunut monestakin syystä; säät sallivat, seura oli mitä parhainta ja mentiin ihan fiiliksen mukaan. Nautiskeltiin aamupalaa parvekkeella, kierreltiin kaupungilla ja syötiin tietysti hyvin. Täällä on niin paljon hyviä ruokapaikkoja että jokainen kerta iskee valinnan vaikeus. BAR, Riche ja Nosh & Chow on sellaisia paikkoja joihin menemme aina kerta toisensa jälkeen. Perjantaina liityttiin myös Natalian synttäriporukkaan, mutta allekirjoittanut oli aamulennosta sen verran väsy että pehmeät hotellilakanat vetivät puoleensa ennen puolta yötä.  Oli ihan hyvä idea jättää bailaamiset väliin, sillä lauantaina oli ihanaa herätä levänneenä uuteen päivään.

One of the best weekends of this summer. The weather has been amazing and I couldn’t ask for a better company. We have been strolling around in the city and eating well, that’s the best combination right? I get always a lot of questions about my favorite restaurants in Stockholm and my absolute favourites are BAR, Riche and Nosh & Chow – just to mention a few. 

Hotel Diplomat on itselleni kuin toinen koti, sillä yövyn täällä aina Tukholman reissuilla. Sijainti on mitä täydellisin keskellä Östermalmia ja palvelu aina ensiluokkaisen hyvää. Tänne on aina yhtä mukava tulla.

Hotel Diplomat is like a second home for me, I always stay here when I’m in town. The location is beyond perfect and the atmosphere is always on point. 

Aamupala täällä on myös ihan mielettömän hyvä.

The breakfast is always really good as well. 

Biblioteksgatanilla sijaitseva Wiener Cafeet on myös yksi vakkaripaikoistamme. Listalta löytyy kaupungin paras vuohenjuustosalaatti ja vitriinit on pullollaan toinen toistaan kauniimpia leivoksia. Kesäisin terassi on myös ihan täydellinen paikka tyylikkäiden Tukholmalaisten bongailuun.

I also love Wiener Cafeet on Biblioteksgatan. They serve the best chèvre chaud and also the most delicious pastries in town. I love the terrace during summertime, it’s the best place for some serious people watching. 

BAR on yksi ensimmäisistä ravintoloista johon Tukholmassa vuosia sitten ihastuin, eikä se kyllä petä koskaan. Parasta on valita kala tuoreeltaan tiskistä ja siihen sopivat lisukkeet oman maun mukaisesti listalta.

BAR Restaurant is one of the first restaurants we discovered years ago and it’s still one of our favourites. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

10 comments

  1. michela July 10, 2017

    Loved this post :)

    Miki xx

    littletasteofbeauty.blogspot.it

    Reply
  2. eejoa July 10, 2017

    moikka! ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko sinulla yleensä aina reissuillasi kuvaaja (ei siis poikaystävä yms) erikseen mukana? mietin esim. tuota sinun ja Lindan kuvaa, että kuka sen on ottanut? :) ja liittyen hääpäiväänne, kustannatteko läheistenne matkat italiaan, vai tuleeko vieraat omakustantaisesti?

    ihanaa kesää sulle Alexa, täällä on luettu blogiasi ihan ekasta postauksesta lähtien kun Linda silloin blogiasi mainosti :)

    Reply
    • Alexa July 10, 2017

      Harvemmin on kuvaaja mukana, olisipa vaan aina! ? Kuvan otti yksi ystävällinen hotellin työntekijä, johon olen täällä tutustunut. Ja häihin liittyen, niin budjetti ei valitettavasti ole ihan niissä svääreissä että voisi lennättää sinne kaikki – olisipa! Mukava kuulla että olet pitkään lukenut, kiitos kovasti! ? xx

      Reply
  3. Natali July 10, 2017

    Oh wow!! What a dreamy weekend?! Beautiful photos and super delicious looking food. You girls definitely know how to treat yourselves. :)

    https://lartoffashion.com/hygge-with-pandora/

    Reply
  4. noora July 13, 2017

    Tyylikkäiden Tukholmalaisten bongailuun oma suosikkini on ravintola Sturehofin ikkunapöytä, ruoka tietenkin ihan loistavaa :)

    Reply
    • Alexa July 13, 2017

      Se on kyllä kiva paikka, joskin ymmärtääkseni se lopetetaan kokonaan tässä jossain vaiheessa. Ilmeisesti joku yksityishenkilö (?) osti koko Sturegallerianin ja pistää sen uusiksi. ? xx

      Reply
  5. Tiiu August 14, 2017

    Upeita kuvia, saanko kysyä mikä kamera sinulla on käytössä ja mikä objektiivi esim noissa maisemakuvissa? Sinä kaunistut päivä päivältä ?

    Reply
    • Alexa August 14, 2017

      Voi kiitos ihana! ? Kaikki on otettu puhelimella iPhone 7 Plus! xx

      Reply