Best Summer Weekend

countryside _MG_1223 _MG_1206 _MG_1162

Nämä kuvat on kahden viikon takaa, mutta maisemat on samat kun edellisenä viikonloppuna. Snäpissä mua seuraavat tietääkin mitä mun viikonloppuun kuului, nimittäin huikeat 150km pyöräilyä vuorokauteen. Ihan kohtailaisen hyvä suoritus, vaikka itse sanonkin! Kaikki lähti vitsistä lapsuudenystäväni Lindan kanssa, kun ollaan hiukan innostuttu pyöräilystä tässä kesän aikana. Parisen viikkoa sitten vitsailtiin että pitäisikö pyöräillä meidän landelle (~75 kilometriä), mutta ei meistä kumpikaan ottanut sitä heittoa tosissaan. Viikon ajan jaksettiin vitsailla, ennenkuin todettiin että jos meinataan, niin reissu täytyy toteuttaa nyt vielä kun on kesää jäljellä. Kaikki muut viikonloput olikin sitten buukattu, niin päätettiin lauantaina lähteä matkaan.

Matka Helsingin keskustasta Porvooseen taittui suht kevyesti (huom. kaupunkipyörillä ilman vaihteita!) ja sieltä sitten vielä muutama kymmen kilometri landelle. Isä oli ystävällisesti varautunut meidän tuloon ja sauna oli heti lämpimänä ja grilli kuumana. Kaikki oli kyllä hyvin huvittuneita siitä että ei ole koskaan nähnyt mun syövän niin jäätävän paljon, nimittäin ruoka todella maistui ja unikin sen jälkeen. Aamulla lähdettiin hyvissä ajoin aamupalan jälkeen polkemaan samat 75km takaisin ja ihmeen hyvin sekin meni. Varmasti palautumisella oli suuri merkitys siihen, nimittäin tankattiin hyvin, rullattiin jalat foam rollerilla auki ja saunottiin kunnolla. Ihan huikea reissu ja voin suositella sitä kyllä kaikille! Lähes koko matkan oli hyvät pyörätietkin, tosin n. 20km meni pientareella rauhallisen Porvoontien vieressä. Tämä reissu tehdään kyllä uudestaan, mutta tuskin enää kaupunkipyörillä. Pitää ilmeisesti alkaa harkitsemaan maastopyörän hankitaan, onko teillä muuten suosituksia? :)

These pictures are from July when we drove to our country place with my family. Last Saturday we chose to go there with my friend, but this time with bikes. It’s 75km one way, so it was definitely the longest distance I have ever biked (with a city bike). It went pretty well, almost easily! I couldn’t believe it myself. My dad was fortunately there, so after we arrived he warmed up the sauna and made some delicious BBQ food. We fell a sleep pretty quickly after dinner and then rode back to Helsinki after breakfast. So it was almost 150km in 24 hours, definitely a personal record for me. It was so much fun, but next time I’ll definitely get a mountain bike – it will be a little bit quicker. Such a fun weekend, one of the last real summer weekends. 

_MG_1195

Tällä reissulla oli kyllä päällä kaikkea muuta kun pitsimekko ja laseissa oli vain jäävettä. Mutta onnekseni löysin nämä kuvat kameran kätköistä, sillä tälle reissulle ei tullut otettua kameraa mukaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

20 comments

  1. Erica August 8, 2016

    Huhhu! Pyöräily ei koskaan ole kuulunut lemppareihin, ehkä vielä joskus :D

    Reply
    • Alexa August 8, 2016

      Joo siis mä oon ihan hullaantunut yhtäkkiä :D Vielä kun sais kunnon varusteet! xx

      Reply
  2. Jexu August 8, 2016

    No huh! :) Aika urakka ilman vaihteita.
    Mulla on Liv Giant hybridi etujousituksella, suosittelen! Liviä näkyi eilen olympialaisten naisten kisassakin.

    Reply
    • Alexa August 8, 2016

      No on joo :D En malta odottaa että saan kunnon varusteet kasaan ja ens kesänä sitten uudestaan! Kiitos vinkistä, mä kurkkaan :) xx

      Reply
  3. Ev August 8, 2016

    Amazing photos!
    http://www.evdaily.blogspot.com

    Reply
  4. Marianne August 8, 2016

    Todella upeita kuvia!
    Suomen kesä on kyllä niin kaunis :)
    xx
    http://mariannelle.com

    Reply
  5. Vilona August 8, 2016

    Pyöräily on parasta! Ei ehkä maastopyörää ellet meinaa vain maastossa ajaa, mutta esim Pelagon Saimaa.

    Reply
    • Alexa August 8, 2016

      Joo sitä Saimaata katoinkin! Oon niin tykännyt tosta Brooklynista :) xx

      Reply
  6. Marika August 8, 2016

    Minkälainen kypärä sulla on?

    Reply
  7. Katri August 8, 2016

    Suosittelen maantiepyörää pidemmille lenkeille. Itselläni on jo kymmenen vuotta vanha Bianchi ja sillä on edelleen ilo polkea. Pyörän paino vaikuttaa tosi paljon ajomukavuuteen, joten maastopyörää ei kannata hankkia ellei aja enimmäkseen maastossa.

    Reply
    • Alexa August 9, 2016

      Mulla meni sanat sekaisin kun kirjottelin ton lenkin jälkeen ja olin ihan pihalla :D Mutta kiitos hei paljon! xx

      Reply
  8. Tossu August 9, 2016

    Kuten joku jo mainitsikin, maastopyörä on nimensä mukaisesti maastoajoa varten. Itse ajan sekä työmatkoja (kaupunkiajoa) että pidempiä lenkkejä cyclocrossilla. Kevyt (mun reilut 10 kg), riittävästi vaihteita ja ai että kun on ollut ihana ajaa. Aiemmin ajoin painavalla 7-vaihteisella naistenpyörällä, jossa oli jalkajarrut. Tai eipä se paljoa houkutellut ajamaan.

    Pk-seudulta löytyy aika kattavasti eri merkkien cyclocrosseja, joten kannattaa käydä kokeilemassa eri merkkejä. Myös netistä kannattaa vähän lueskella millainen pyörä (ja millaisilla osilla) olisi omaan tarpeeseen sopiva. Halvinta mahdollista ei välttämättä kannata ostaa, mikäli haluaa ajaa pidempäänkin. ?

    Reply
    • Alexa August 9, 2016

      Jee, kiitos paljon hyvistä vinkeistä :)! xx

      Reply
  9. Mari August 9, 2016

    Me ajeltiin kans pari viikkoa sitten lauantaina tikkurila-porvoo väli. Noin 90km tuli vuorokauteen. Ensin ajateltiin, että oltaisiin tultu pois laivalla. Lähdettiin kuitenkin polkemaan takaisin. Porvoossa meni pari tuntia mukavasti ja tuli tankattua hyvät pasta annokset ravintolassa nimeltä zum beisbiel, jota suosittelen kyllä!
    Kyllä takas tullessa tuntui ja pylly puutui. Mulla oli onneksi vaihdepyörä käytössä. Yksi seurueesta polki vanhalla kunnon ponilla! Itse en olisi selvinnyt ikinä ponilla Sipoota pidemmäs. :D

    Reply
    • Alexa August 9, 2016

      Jee, ihan mahtavaa! Siis mä oon vieläkin ihan ‘haipeissa’ tosta reissusta ja haluisin nyt NOPEESTI sen maantiepyörän ja päästä vetelemään kunnon lenkkejä :D xx

      Reply
  10. Mari August 10, 2016

    Huh! Nostan isosti hattua tuosta urakasta! En itse oikein tykkää pyöräilystä ja ennen Jyväskylässä asuneena (pelkkää mäkeä koko tienoo) vihasin suorastaan pyöräilyä. Muistan kun kerran lupauduin puolison mukaan pyörälenkille. Jopolla. 45 kilsaa sitkutin hänen perässään kuoleman partaalla ja totesin sen jälkeen että ei enää ikinä! :D

    Reply
    • Alexa August 10, 2016

      Oikeesti haha :D Just hauska! Mä oon ihan hurahtanut nyt :D xx

      Reply