Äidin kanssa | Video

Ehdin juuri ja juuri kuvaamaan uuden videon ennen reissuun lähtöä ja tässä se tulee! Kuvattiin äidin kanssa “Meet My Mom” -tag, eli kysyin äidiltä kysymyksiä itsestäni ja höpöteltiin niistä mitä nyt mieleen saattoi juolahtaa. Jännittävää ja erilaista, mutta hauskaa!

Pakko vielä pahoitella sitä että äidin tukka oli silmillä jatkuvasti, sillä huomattiin se vasta kun oltiin kuvattu koko pätkä. Normaalisti tällaisissa tilanteissa kuvaan uudelleen, mutta koettiin että keskustelu menettää merkityksensä jos se on “harjoiteltu” jo kertaalleen. Eli näin tällä kertaa, mutta ensi kerralla sitten äidin tukka laitetaan vaikka kiinni! Toinen huomionarvioinen asia on mun raudat! Ei niitä kyllä juurikaan huomaa, vau.

Olisiko teillä muuten toiveita videoiden suhteen? Kokeilin sitä videopäiväkirjaa kolmen päivän ajan, ja täysin rehellisesti sanottuna se ei ole mun juttu sitten ollenkaan. Sen tekeminen ei tuntunut luontevalta ja kaikki muu tekeminen kärsi siinä sivussa. Ihan noin esimerkkinä, että rikoin useita astioita yrittäessäni vlogata heh heh. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että ihan kaikkea ei tarvitse osata tai tehdä, vaan pitää keskittyä siihen mikä on itselle (ja tietysti myös teille) mielekästä. Jatkan siis harjoituksia näiden tutorialien / höpöttelyvideoiden merkeissä, sillä niiden tekemiestä nautin ja olen jo siinä hiukan kehittynytkin.

Kuvaan muuten asuntovideon heti kun kotiudun täältä reissusta, sillä sellaista on toivottu jo pitkään!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

52 comments

  1. Anna March 13, 2016

    Aivan ihana video! Sinulla on viisas ja upea äiti.

    Reply
  2. Salla March 13, 2016

    Kiva video Alexa! Olet kyllä taitava. Respect! Annat voimia & energiaa blogillasi päiviini. Ihana kun äitisikin on menossa mukana ? t.Salla

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Voi ihana olet! Suurkiitos kauniista sanoistasi ja piristyksestä päivääni :) xx

      Reply
  3. Sophie March 13, 2016

    Suloinen pari olette. Sinulla on kaunis ja tyylikäs äiti. Näen häntä suht usein, asumme samoilla kulmilla ja hän on yksi tyylikkäimmistä daameista Helsingissä. Äitisi on fiksu sanoissaan ja samalla esittää asiat lempeästi. Taito sekin. Lucky u!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Äiti on ihana! Välitän terveiset, ja tule ihmeessä joku päivä Zarroon moikkaamaan! :) xx

      Reply
  4. Nelli March 13, 2016

    Siis niin upea video! Ihana Äiti sulla :) video teidän molempien suosikkituotteista tai vaatelemppareista voisi olla mielenkiintoista!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Voi kiitos ihana! :) Hyviä ideoita! xx

      Reply
  5. Soofia March 13, 2016

    Asiani ei liity tähän postaukseen, mutta ajattelin vinkata että zalandolta saa nyt sitä Topshopin bomberia samassa värissä minkä ostit New Yorkista ja kaikkia kokojakin vielä löytyy :) Sattumalta huomasin että sitä väriä oli tullut valikoimiin ja pistin heti tilaukseen.

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Saa tietty! Yleensä sitä on siellä, mutta se myy välillä aina loppuun :) xx

      Reply
  6. Annn March 13, 2016

    Tosi kiva video :-) Tästä videosta tuli mieleen että oliisi kiva jos jatkossa voisit tehdä jotain veljeesi liittyvää blogissa.. vaikka video tms. Hänestä et hirveästi ole tainnut täällä blogissa puhuakaan.

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Jee, kiva kuulla! Totta kai, mutta mitä?! Veli on aina välillä vertaileva tähti snäpissä, mutta en ole keksinyt vielä blogiin mitään hyvää konseptia :D xx

      Reply
      • Katria March 13, 2016

        Vaikka joku samantapainen kuin tää video, mutta vastaamassa veljesi. Lapsuusmuistoja yms. :)

        Äidiltäsi olisi kiva kuulla myös vaikka jotakin tyylipohdintaa videolla tai lisää äitisi (ja isäsi!) päivän asuja. Joskushan sun blogissa oli pari asukuvaa? Ne oli tosi kivoja :)

        Reply
        • Alexa March 13, 2016

          Joo, pitääkin YouTubesta kaivaa “meet my brother” -videoita, sillä niitä on kyllä jotkut tehneet :) Joo, varmasti tulee lisää asukuvia heistäkin joskus! Se on vaan enemmän heistä kiinni että koska on intoa :D xx

          Reply
          • Jenny March 14, 2016

            Veljen kanssa voi aina tehdä jonkun challengen :D Vaikkapa 7 seconds-challenge!


          • Alexa March 14, 2016

            Joo totta! :D xx


  7. kata March 13, 2016

    outoa kuulla sinun kiroavan (ihan videon lopussa sanot v**un outoa”

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Haha joo, no sellasta joskus sattuu :) xx

      Reply
  8. Eliisa March 13, 2016

    Ihana video ja kaikesta näkee, miten hyvät ja läheiset välit teillä on. Äitisi lempituotteita ja esim. Kuvia kotoa olisi joskus kiva nähdä. Myös esim. Videopostauksia zarrron kauden uutuuksista olisi inspiroivaa seurata.

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Kiitos vinkeistä! Pitikin itse asiassa kuvata ensin äidin luona, mutta sitten isäpuoleni olikin kuumeessa (hän olisi fiksannut siellä valot ja kamerat jne., niin mun ei olisi tarvinnut raahata). Mutta joo joskus toisten sitten sielläkin :) xx

      Reply
  9. Katja March 13, 2016

    Ihana video <3

    Reply
  10. Eva March 13, 2016

    Mielenkiintoinen ja erilainen video! Kiitos tästä. Tunnut entistä enemmän ihmiseltä, etkä kiiltokuvalta. :) En tiennyt, että sinulla on veli. Jotenkin olen aina ajatellut, että olet ainut lapsi. Hyvää lomaa!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Kiva kuulla, kiitos paljon! :) xx

      Reply
  11. M March 13, 2016

    Tosi kiva video!:) Olis kiva nähdä videoita muidenkin perheenjäsenten kanssa, esim. veljesi tai kihlattusi:) Joko tämmöisiä perus Q&A tai jotain haasteita. Myös semmoinen Who knows me better-tyyppinen video olis tosi hauska!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Jee kiva kuulla! Harmi että kihlattu ei halua esiintyä blogissa, mutta veljen kanssa varmasti keksitään jotain :D xx

      Reply
  12. v March 13, 2016

    Olis kiva kuulla sun äidin suosikkituotteita ja tyylivinkkejä nuorelle naiselle :)

    Reply
  13. Ii March 13, 2016

    En ehtinyt vielä videota katsomaan, siivous pahasti kesken, mutta kommentoin jo nyt. Nämä videot vie sinut Alexa ihan nextille levelille, tuo ihan uuden ulottuvuuden bloggaamiseesi. Ainakin aiempi videosi oli myös hyvin editoitu, teetkö sen muuten itse? Ihan kymppivideoita verrattuna monien kilpakumppaniesi vastaaviin ;)

    Äitisi on myös aivan valloittava persoona, jotenkin niin läsnä oleva ja välittävä. Zarrossa hänen kanssaan olen jutellut, tyylikäs mimmi!

    Aurinkoa teidän molempien kevääseen, ja extrapaljon onnea sinulle ja miehellesi kihlauksen johdosta!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Voi kiitos kovasti, ihan super ihana kuulla! Juuri teidänlaisten tsemppaavien lukijoiden ansiosta olen jaksanut opetella videoiden tekemistä, vaikka alkuun se kovin vaikealta tuntuikin. Ja kyllä, ihan itse omin kätösin noi videot editoin. Se jos jokin tuotti alkuun harmaita hiuksia, mutta kyllä se tässä pikku hiljaa alkaa luonnistumaan :D Nyt vaan huvittaisi ostaa Final Cut ja opetella sen käyttö kunnolla. Ehkä sitten kun kirjaprojekti on saatu kasaan ja on aikaa edes hiukan enemmän!

      Ja mä lähetän äidille terkut, vaikka uskon että mamma täällä kommenttiboksissakin käykin vierailemassa ;) xx

      Reply
  14. Sanna L. March 13, 2016

    Aivan mahtava video! Näitä vaan lisää! Tuli jotenkin todella hyvä mieli videosta :-) Blogisi on noussut mielestäni aivan uudelle asteelle näiden videoiden myötä. Ihanaa kevättä teille molemmille!

    Reply
    • Alexa March 13, 2016

      Voi kiitos hurjasti! Olen ihan super innoissani näistä. Muistan kuinka ensimmäiset videot jännitti hurjasti ja niiden tekeminen tuntui niin työläältä ja jopa “saavuttamattomalta”. Onneksi vastaanotto oli jo alkuun todella tsemppaava, niin olen jaksanut puurtaa, kokeilla ja kehittyä. Nyt tekeminen on jo astetta helpompaa ja olen ihan super innoissani näistä! Suurin kiitos kuuluu kuitenkin teille, nimenomaan kaikesta tsempistä mitä olen teiltä saanut. Olen niin iloinen että mulla on näin mahtavia lukijoita, kiitos siitä! :) xx

      Reply
      • Sanna L. March 13, 2016

        Kiitos itellesi, että oot jaksanut tehdä ja panostaa videoihin ja blogiin ylipäätänsä! Täällä jatketaan seuraamista ;-)

        Reply
  15. H March 13, 2016

    Vautsi sun mamma! :) ja tosi kiva video, lisää tämmösiä!

    Reply
    • Alexa March 14, 2016

      Se on ihana! Todellakin :) xx

      Reply
  16. janina March 13, 2016

    Mistä sun äiti on kotoisin? Kuulostaa jotenkin turkulaiselta ;)

    Reply
    • Alexa March 14, 2016

      Laitilasta, eli suht läheltä Turkua kylläkin :) xx

      Reply
      • Perhonen March 15, 2016

        Tästä tulikin mieleeni, että olisi mukava kuulla joko sun itsesi ja/tai vanhempiesi kertomana sukujuuristasi. :) Ei ehkä mikään perinteinen aihe, mutta mun mielestä tällaset jutut on todella mielenkiintosia! Olen itse mm. varttikarjalainen sekä puoliksi Varsinais-Suomesta (ei kuitenkaan juuri Laitilasta).

        Teillä on kyllä ihana vuorovaikutus toisiinne, huomaa hyvin tuossa videollakin. <3

        Reply
        • Alexa March 15, 2016

          Haha voin kertoa sulle tässä kaiken minkä tiedän :D Isoisäni äidin puolelta Karjalasta myöskin, Äidin äitini Laitilasta (kuten myös äitini, joskin äiti muutti yli 30v sitten Helsinkiin). Isäni taas Kotkassa syntynyt, Oulussa asunut nuorena ja sieltä muuttanut Helsinkiin :) Eli kaikkea löytyy! xx

          Reply
  17. sk March 13, 2016

    Ihana äiti! Ja ihan ehdottomasti sun äidin kannattais pitää sellasta Dear Eki -tyyppistä videopalstaa :D Voin hyvin kuvitella hänet antamassa vaikka just parisuhdeneuvoja :)

    Ja hei tehkää ens kerralla Kumman kaa -video, se vois olla mielenkiintonen ;)

    Reply
    • Alexa March 14, 2016

      Hahahah joo siis äiti on antanut mun kavereille (ja tietty mulle) aina parhaat vinkit :D Kumman kaa vois olla kova! xx

      Reply
  18. Karoliina March 14, 2016

    Tosi kiva ja mielenkiintoinen video! :) Kiinnostaisi molempien vaatekaapin ja sisustuksen aarteet sekä teidän stailaamat asut toiselle! Itseäni kiinnostaisi myös video Zarrosta, putiikin esittely ja myynnissä olevat aarteet/erikoisuudet :) Haha hauska loppu videossa! ;) Niin ja ihana blogipohja raikas ja moderni – TYKKÄÄN!!! :)

    Reply
    • Alexa March 14, 2016

      Kiitos kovasti Karoliina ja kiitos myös toiveista! Pitääkin pyytää mun isäpuolta kuvaamaan Zarro -video, heti vaan kun hän paranee kuumeestaan ja mä täältä maailmalta kotiudun. Ihanaa kun on tullut niin paljon toiveita, tässähän on ideoita koko loppukevääksi :) xx

      Reply
  19. Mariia March 14, 2016

    Aivan ihana video! Naita lisaa! Video Zarrosta tai sun aidin top 10 tuotetta tms. ois kiva!

    Reply
    • Alexa March 14, 2016

      Jee super, kiitos! :) xx

      Reply
  20. Sanna March 15, 2016

    ♡___♡

    Reply
  21. lukija March 15, 2016

    Ihana video! Hiuskateus iski, onko sulla antaa jotain hiustenlaittovinkkiä, mitä teet hiuksille kun ne on noin perusponnarilla kuten tässä videossa? Näyttää tosi hyvältä! Onko jotain tiettyjä hiusaineita ym mitä käytät kun sun tukka näin? Kiitos jo etukäteen vastauksesta! :)

    Reply
    • Alexa March 16, 2016

      Kiitos! :) https://alexadagmar.com/favorite-haircare/ Tässä on tukkapostaus, mutta en kyllä tehnyt mitään erikoista kunhan vain heitin tukan ponnarille :D Mun kirjaan on tulossa kyllä tutoriaalit tollasille helpoille luottokampauksille ;) xx

      Reply
  22. Nuppu March 22, 2016

    Hei! Miten kaunis oletkaan, sinä ja äitisi :) Blogistasi välittyy aina hyvä mieli ja ammattimainen asenne ! Ihanaa kevättä teille molemmille <3

    Reply
    • Alexa March 22, 2016

      Voi ihana kuulla, kiitos kovasti! :) Ja samoin myös sinne! xx

      Reply
  23. wmiina September 6, 2016

    Laitilan flikka täällä kuuntelee mielenkiinnolla videotasi :)

    Reply
    • Alexa September 6, 2016

      Ai ihan Laitilan flikka ;) Kenes flikoi sää oot? No ei haha! xx

      Reply