THURSDAY THOUGHTS

Aikamoinen viikko takana! Laitoin sunnuntaina ilmoituksen tänne siitä että etsin itselleni assistenttia ja meilini räjähti sen jälkeen. En olisi uskonut että hakemuksia tulee yli sata ja miten hyviä hakemuksia siellä olikin! Selkeästi paljon lahjakasta porukkaa siellä ruudun toisella puolen. Haku päättyi jo ajateltua aikaisemmin ja viikko on siis mennyt pitkälti hakemuksia läpikäydessä ja syksyn aikataulua miettiessä. Vaikka olen assarista haaveillut aktiivisesti jo vuoden, niin kyllä mun on pakko myöntää että tämän rekryprosessin aikana olen välillä miettinyt että apua, mihin MINÄ nyt sellaista tarvitsen kun en mä ole kukaan tai mikään. Mutta tiedän että sitten syksyllä löytäisin taas itseni tilanteesta, jossa paahdan hommia yötä myöten – assarista haaveillen. Etenkin kun (ihania) työhommia on vuosi vuodelta enemmän, enkä ole valmis karsimaan mitään paletilta pois. Nyt videosisällöt ovat kärsineet, kun podi on tullut kuvioihin, mutta siihen on tulossa muutos! Kun saan piakkoin itselleni lisäkäsiä, niin on myös enemmän aikaa keskittyä sisällöntuotantoon. Huikeaa tässä on se että yli sadan hakemuksen joukossa oli todella paljon mieletöntä ammattimaista porukkaa, joista tietysti kaikilla oli eri vahvuuksia – voisinpa vaan työllistää kaikki! Tulisipa aikamoinen dream team. Tämä sai minut myös ajattelemaan sitä, että voisin rohkeasti pyytää apua sellaisissa asioissa joissa en koe olevani itse parhaimmillani tai johon kaipaan näkemystä.  Löysin hakijoiden joukosta the assarin lisäksi muutaman mielettömän osaajan, jotka tulevat auttamaan minua kehittymään työssäni sisällön puolella. Eli jatkossakin meikäläinen kyllä kirjoittaa postaukset itse, mutta esim. videoiden editointiin ja postausten suunnitteluun saan jatkossa tukea – mikä on mahtavaa! Yksin tekemisessä on puolensa, mutta monesti on liian lähellä sitä omaa sisältöä. Onnistumisista on myös paljon hauskempaa iloita porukalla kuin yksin, joten innolla odotan että mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kiitos joka tapauksessa kaikille hakijoille, olette huikeita!

Thursday Thoughts tarkoittaa tietysti myös uutta podcast-jaksoa! Tänään kyseessä on vähän erilainen jakso, nimittäin äänitettiin etänä. Mä olin vaatekomerossa ja Linda Göteborgissa hotellissa, toimiihan se näinkin. Pieniä teknisiä ongelmia oli, mutta ensi kerralla osataan taas paremmin! Tämä jakso oli harvinaisen random, mutta sitäkin parempi! En malttanut olla hymyilemättä kun kuuntelin meidän toilailuja ja noloja stooreja. Tänään pöydällä on kommandona hengailu, menkat ja tietysti daddyhommat! Muistakaa myös seurata meidän @nonsensepodi-tiliä IG:ssä ja laittaa palaute sitä kautta! Uuden jakson löydät TÄÄLTÄ sekä myös iPhonen podcast-appin kautta. Podia voi myös kuunnella tämän alla olevan kuunteluboksin kautta.

This week has been so interesting! I have been searching for an assistant and I actually got over hundred e-mails in two days. So I have been going through them and scheduling meetings. I’m so excited about this new era in my life, it’s going to be awesome for sure! But don’t worry, I’ll be writing posts by myself as per usual! My assistant will help me out with running errands and so on. I’m sure it will be super inspiring to work with somebody, share the challenges and the successes. I’ll definitely keep you updated!

Ja koska tämä postaus on selkeästi joku kilometripostaus, niin kerrotaan vielä yksi iloinen uutinen! Nimittäin pitkäaikainen yhteistyökumppanini Zalando on valinnut minut heidän ambassadoriksi! Meitä on huikea ambassador-porukka Suomessa; minä, Jantsa, ArttuSaraja Jirka. Ambassador-diili ei näy blogissa normaalia kummemmin, olenhan vuosia käyttänyt asukuvissa Zalandon vaatteita. Sen lisäksi tehtiin Zalandon sivulle kuukausittain päivittyvä kampanjasivu, johon valitsen aina mun suosikkituotteet. Toi sivu oli kyllä huikea idea kun Zalandon valikoima on super laaja, niin löydätte tosiaan täältä sitten aina mun päivittyvät lempparit. ❤️
I also wanted to tell you that I have partnered up with my favorite online store Zalando. I have been working with them over four years and I’m so happy to be their brand ambassador. We have created this awesome campaign page, where you can find my updated favorites every month. So if you want to see my selected items, click here
Exo Sunnies
Ivy Revel Earrings
Club Monaco Jumpsuit
J. Crew Bag
Exe Shoes
All items from Zalando*

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

14 comments

  1. Merja August 16, 2018

    Olet taas ihan superhyvännäköinen valkoisessa asussa. Ja mukavaa, että sait apuvoimia.

    Reply
    • Alexa August 17, 2018

      Voi kiitos Merja! 😍 Inspiroidun tästä pukemaan tänäänkin valkoisen asun! xx

      Reply
  2. Ellu August 17, 2018

    Onpa kaunis ja raikas asu! <3

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Kiitos ihana! 😘 xx

      Reply
  3. Kepa August 17, 2018

    Jes pitääpä laittaa tuo Zalandon sivu seurantaan! Ainoa nettikauppa josta suostun enää vaatteita tilaamaan. Nellyyn meni maku teininä kun sössivät palautukseni, jonka toki löysivät myöhemmin mutta eivät palauttaneet kaikkia rahoja kun paniikissa sitten maksoin perintälaskun. Tälläkin hetkellä muutama Zalandon paketti odottelee päätöksiä, ihanan kiireettömästi voi sovitella ja niin helppo palauttaa! Tyylisi on paljon “rohkeampi” ja naisellisempi kuin minun, mutta varmasti tulen saamaan inspiraatiota omankin tyylin kehittämiseen :)

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Zalando on kyllä tosi toimiva ja valikoimaa on myös hurjasti! 😍 Idea tosta personoidusta sivusta on huippu, jos juuri tykkää vaikkapa mun tyylistä, niin on sitten vielä helpompi bongailla kivoja tuotteita ❤️ xx

      Reply
  4. Savon August 17, 2018

    Älä turhaan arkaile, sehän on kaikkien kannalta win-win-win-diili, että hommaat apuja! Pystyt itse keskittymään asioihin, joissa olet itse parhaimmillasi, lukijat saavat parempaa sisältöä ja yksi onnekas työpaikan. Itsekin yritän pitää mielessä sen, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Harkitsen esim. siivouksen ulkoistamista..

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      No just näin! 😍 Ehkä me suomalaiset ollaan vähän sellasia “kyllä minä pärjään” -kansaa ja apua ei mielellään pyydetä. Mutta oon kyllä itse nyt tosi innoissani siitä että saan apukäsiä ja sitä kautta varmasti ihan uutta inspistä tekemiseen! xx

      Reply
  5. Maiju August 17, 2018

    Jes, kiva et löyty hyviä hakemuksia! :)
    Palaan vielä siihen parvekepostaukseen… tuleeko teidän parvekkeelle sellasta pientä katu-/liikennepölyä? Me asutaan 5.kerroksessa ja parveke on lasitettu mutta silti parvekkeen tyynyjä ym saa olla koko ajan pesemässä :( välillä vaan tuuletan niitä mut ei kai siihen pölyyn oo mitään ratkasua?

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Ei meille kyllä tuu 🤔 En tiedä johtuuko siitä että parveke on katettu, asutaan 8.kerroksessa ja parveke on pihalle päin. Mutta harmittavaa kyllä tommonen 😔 xx

      Reply
  6. Anna August 17, 2018

    Hei, olisiko blogin yläpalkin “Categories” -valikon alle mahdollista saada decor/home -kategoriaa? Sulla on mieletön sisustusmaku ja näitä postauksia olisi kiva selata putkeen, mutta tällä hetkellä se ei taida olla mahdollista?

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Joo hei ehdottomasti! Koitan omilla koodaustaidoilla fiksata sen ja jos ei onnaa, niin viimeistään kun päivitetään leiskaa syksyllä niin sit! 😍 xx

      Reply
  7. Aino Lehtinen August 18, 2018

    Hei, ois kiva jos voisit toteuttaa sellaisen postauksen missä esittelet uudet apurisi sitten kun pääsevät töihin, ja he voisivat kertoa vähän itsestään ja koulutuksestaan yms !!:)

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Joo todellakin! 😍🙏 xx

      Reply