TÄYDELLINEN BATAATTIKEITTO

Olen viime aikoina tehnyt vähintään viikottain kasvissosekeittoa, sillä se vaan on niin mielettömän hyvää ja helppoa! Itse asiassa lanseerasin (heh, mun ja Joksun kesken) keittokeskiviikon, sillä tietyt etukäteen mietityt ruoat viikonpäiville helpottaa arkea hurjasti. Ei tarvitse keskiviikkona ruokakaupassa miettiä että mitäs sitä tänään kokkailisi, kun keittoa sen olla pitää. Naureskeltiin myös Lindan kanssa, että kymmenen vuotta sitten keittokeskiviikko olisi varmaan tarkoittanut pikemminkin Onnelan pikkulauantaita – näin ne ajat (onneksi) muuttuu!

Ajattelin että voisin jakaa teille tämän keiton reseptin, sillä tämä on pelastanut meidän keskiviikot monet kerrat.

Tarvitset
500-700 g bataattia
(myös myskikurpitsa toimii!)
2 porkkanaa
pieni pala inkivääriä
paistamiseen öljyä
2 tl punaista currytahnaa
5 dl kasvislientä
suolaa
2 dl kookoskermaa

Tee näin:
Kuori ja pilko bataatti, porkkanat ja inkivääri. Paista inkivääriä minuutin verran öljyssä ja lisää joukkoon currytahna. Lisää bataatti ja porkkanat ja kuullota hetki. Lisää kasvisliemi ja anna porista n. 20-25 minuuttia. Lisää lopuksi kookoskerma sekä suola ja heitä koko komeus blenderiin.

Tarjoile halutessasi kera turkkilaisen jogurtin ja yrttien, mutta maistuu taivaalliselta ilmankin. Tuore perunarieska sopii täydellisesti keiton kaveriksi.

Leave a Reply to Alexa Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 comments

  1. miki October 22, 2020

    OMG this recipe seems delicious , I really need to make it. Also it is super autumnal!
    Miki x

    http://www.littletasteofbeauty.com/

    Reply
    • Alexa October 22, 2020

      It’s super yummy, love it! ?? xx

      Reply
  2. Sara October 27, 2020

    Kiitos tästä helposta ja supermaukkaasta ohjeesta! Keitosta tuli tosi ihanaa myskikurpitsalla, johon bataatin vaihdoin. Myös kookosmaito toimi hyvin nesteenä.

    Reply
    • Alexa October 27, 2020

      Hei jee, olipa ihana kuulla ? xx

      Reply