Stockholm Bound

stockholm-ostermalm

Osa teistä onkin varmaan snäpistä huomannut että vaihdoin maisemia muutamaksi päiväksi. Lähdettiin tosiaan sunnuntaina äitini kanssa Tukholmaan reilun vuorokauden työmatkalle tapaamaan uusia yhteistyökumppaneita. Sunnuntaina ei keretty tekemään juuri mitään muuta kun syömään ja nukkumaan, ja eilinen meni meidän uuteen aluevaltaukseen tutustuessa.

Aikamoisen tempun teki tämä meidän Tukholman reissu, nimittäin saimme ihan mahtavan ruotsalaisen pienyrityksen kumppaniksemme. Brändi on Melimeli (kannattaa kurkata heidän sivut) ja me olemme heidän ensimmäinen jälleenmyyjä. Heillä ei tosiaan edes Ruotsissa ole jälleenmyyjiä ja me tulemme nyt vastaamaan Suomen markkinoista. Mallikappaleet saapuvat liikkeeseen kesäkuussa ja me reippaina tyttöinä nyt sitten päätettiin rempata koko liike. Ei ole nyt kämppäprojektia alla, niin kyllähän tässä nyt yhden Zarron uusiksi pistää – eikö vai? Tänään on edessä suunnittelupalaveri Helena Karihtalan kanssa ja sitten laitetaankin hihat heilumaan.

Tulin eilen illalla takaisin kotiin ja nyt onkin loppuviikko täynnä ohjelmaa. Pistin muuten merkille että Tukholman Laduree on lopettanut? Onpa harmi!

Here’s a little photo diary from my 24 hr trip to Stockholm. We went there with my mom to meet our new business partners and I couldn’t be more excited. The brand is called Melimeli and they have the coolest furniture ever. From now on we are going to take care of the Finnish market and I just can’t wait to get all the amazing pieces to our store. We are going to renovate the whole place (the first time in 27 years), so the store will be pretty awesome. 

We didn’t have time to do anything else besides eating, sleeping and making business, so I don’t have much to tell you.  Hope you enjoy my photo diary! :) 

ins wiener-cafeet2 wiener-cafeet-stockholm cherry-blossom-stockholm riche-stockholm _MG_4491 _MG_4494 alexa-dagmar-tukholma _MG_4510 alexa-dagmar-aiti hotel-diplomat-stockholm _MG_4518

Voisin kirjoittaa tästä teille vaikka kuinka pitkän stoorin, sillä olen niin innoissani tästä! Kaikki Melimelin tuotteet (samettisohvat, rahit ja matot) ovat juuri sellasia mitä olen kissojen ja koirien kanssa yrittänyt meille metsästää, ja yhtäkkiä kaikki vain loksahtaa kohdalleen. Parasta tässä on se että tuotteet ovat todella laadukkaita, mutta hinnat ollaan onnistuttu pitämään todella kohtuullisina.  Aikamoinen piristysruiske meille, kuitenkin 27 vuotta vanhalle yritykselle. Niin siisti fiilis!

Laitan tässä pian tuotteita myös nettikauppaan, mutta kyselyitä voi tietysti laittaa myös meilitse. Kiitos kaikille ihanista snäpeistä mitä laitoitte reissun aikana! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

29 comments

  1. Natali April 26, 2016

    Beautiful photo diary! Congrats on meeting your new business partners and on becoming the Finnish distributor, it’s so exciting! :)

    http://lartoffashion.com

    Reply
  2. Hanna April 26, 2016

    Laduree sulki viime syksynä! :( Toivottavasti vielä tulevat uudelleen.

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Niin tylsää, buu! Mutta tosiaan kyllä siinä aika monta macaronsia pitää päivässä myydä että bisnes on voitokasta… xx

      Reply
  3. Erica April 26, 2016

    Hieno juttu! Toi kuva äidistäsi on ihan huippu, hiukset ihan just eikä melkein mun makuun! :D

    Reply
  4. Katja Katila April 26, 2016

    Hei Alexa, ihana tuo samettinen sohva!
    Saako noita eri väreissä ja mikälainen on hinta?
    Meillä on sohvan osto edessä…

    Reply
  5. Katja April 26, 2016

    cherry blossom <3 Oltiin sun kaa samaan aikaan Tukholmassa.. :D ja mul on melkein samanlaisia kuvia :D haha

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Eikä haha! Pitää mennä kurkkaamaan ;) xx

      Reply
  6. Katja Katila April 26, 2016

    Hei vielä, huomasinkin hinnat ja värit Zarron sivuita;)
    Ihana tuo petrooli;) Ja tosiaan hyvän hintaisia hyvistä
    sohvista. Pitää ruveta miestä käännyttämään;)

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Noniin loistavaa! Kyseisestä sohvasta on tullut sellainen hitti Ruotisssa että ei mitään rajaa :) Nyt vaan myyntipuhe miehelle kehiin! xx

      Reply
  7. Petra April 26, 2016

    No mutta. Toi pellavainen sohva olis just eikä melkein uuteen asuntoon… ;)

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Siis se on myös ihan super upea! Tuli koeistututtua sekin eilen ja se oli myös ihan super upea. Niitäkin saa siis tilattua, totta kai! :) xx

      Reply
  8. Susanna April 26, 2016

    Hei, kuinka mahtavaa! Minäkin olen etsinyt vähän tämän tyylisiä pariisilaistyyliä muistuttavia sohvia yms. Tämä malli näyttää niin täydelliseltä. Ihanaa, kun nyt voi lopettaa etsinnät, vaikka siinäkin on oma viehätyksensä. En tule heti kaupastanne ostamaan, mutta voin luvata, että loppuvuodesta ostan yhden jos toisenkin isomman huonekalun teiltä. Nimittäin loppuvuodesta ostan asunnon ja sisustan sen täysin uusin tuottein ;) teillä on niin pettämätön tyyli.

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Voi kuinka ihana kuulla, tulipa hyvä mieli! Ja nimenomaan vielä se että sohvassa on hyvä istua, kun tuntuu että monet samettiset “napitetut” sohvat ovat sellasia pönötyssohvia. Näissä on niin kaikki kohdallaan! Ei hitsi oon innoissani :) xx

      Reply
  9. Lotta April 26, 2016

    Ihanat kuvat taas! :) Mitkä nuo ruokapaikat ovat, jossa kävit?

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Kiitos ! Wiener Cafeet ja Riche :) xx

      Reply
  10. Jenni April 26, 2016

    Höh, no nytkö ei saa naapuristakaan sitten enää Ladureeta :/ Turha siis elätellä toiveita että ne ois ainakaan lähiaikoina Suomeen tulossa :D

    http://shakespeareandsparkle.com/

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      No älä muuta kuule sano :D xx

      Reply
  11. Tipsu April 26, 2016

    Ihania Tukholma-kuvia! Kovasti väittivät kun sulkivat Ladureen että se avaisi uudelleen ehkä jossain muualla Tukholmassa mutta lets see, fingers crossed :) Hei mikä ihana hame/mekko sulla vilahtelee kuvissa?

    Reply
  12. Tipsu April 26, 2016

    Ja mistä Tukholmasta saa vohveliaamiaista? :D

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Heippa! Hotel Diplomatin aamiainen kyseessä ;) Mulla on yksi River Islandin mekko, asukuvia later! xx

      Reply
  13. Merja April 26, 2016

    Onko sulla joku tietty filtteri mitä käytät kuvisi ? Sulla on niin ihana tollanen haalea nude väri kuvissa :) Rakastan. <3

    Oon yrittäny fotarilla vaikka mitä kaikkea kokeilla, mutta ei :(

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Ei oo :) Photaroin kaikki kuva aina erikseen. Kiitos ihana! xx

      Reply
  14. Nina April 26, 2016

    Ihania uutisia! Olen meinaan jo pitkään metsästänyt juuri tuollaista petrolin väristä rahia! Tuo sohvakin on ihan tajuttoman upea.. Aina olen Helsingin vierailuillani vähintään kulkenut Zarron ohi ja ihastellut ikkunasta, mutta nyt kun sinne muutan vakituisesti syksyllä niin vihdoin pääsen oikesti kunnolla katselemaan, jes! Teillä on pettämätön maku :)

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Hei ihan mahtavaa! Ihana kuulla! :) xx

      Reply
  15. Nancy April 26, 2016

    I love photo diaries! The food looks so yummy! :) x
    http://www.simplynancyblog.com/

    Reply
  16. Annn April 26, 2016

    Ihania kevätkuvia Tukholmasta! Löytyykö sulta travel kategoriaa?

    Reply
    • Alexa April 26, 2016

      Kiitos! Kyllä se on fyysisesti olemassa, mutta pitääpä lisätä se tonne kategorioiden alle vain :) xx

      Reply