Stålhästen

 En ole tosiaan pahemmin pyöräillyt muutamaan vuoteen kun en saanut aikaiseksi fiksattua vanhaa Jopoani kuntoon (aina huoltoon viedessä huoltoarviot olivat kuutta viikkoa ja kustannukset tähtitaivaallisia, joten unohdin suosiolla koko homman ja samalla sen miten ihanaa pyöräily on). Eli oli siis aika saattaa Jopo haudanlepoon kuuden ahkeran palvelusvuoden jälkeen. 
Mun uusin ihastus on täysverinen ruotsalainen. Sen nimi on Stålhästen. Kaverini alkoi tänä vuonna tuomaan Stålhästenia maahan ja heti pienen briiffauksen jälkeen hypin tasajalkaa ja odotin saavani oman pyörän testiin. Viikonloppuna pyöräilin ensimetrini uudella rautahevosellani ja rakkaus kaupunkipyöräilyä kohtaan roihahti uudelleen. 
Ruotsissa Stålhästenin pyörät ovat olleet kuumaa valuuttaa jo muutamia vuosia, enkä ihmettele. Hinnat pyörivät muutamissa satasissa ja pyörien design on tarkkaan mietitty. Stålhästen kauppaa myös suloisia lisätarvikkeita pyöriinsä, esim. koreja ja nahkaisia satulalaukkuja.
Saa nähdä minkälainen hitti näistä kehittyy täällä Koto-Suomessa, nään jo sieluni silmin kuinka punavuorelaishipsterit parkkeeraa omia rautahevosiaan pitkin Iso Robaa. 
Stålhästenin valikoiman löydät täältä!

//I haven’t been biking since my bike broke down a few years ago. Before that, I always moved by bike from place to another because it’s so easy while living in the city centre.  Last spring my friend came up with a master plan while living in Stockholm, he wanted to bring Sweden’s most hyped cycle (Stålhästen) to Finland. I was so excited when I heard about it!

Last week I got my very own Stålhästen and I’ve apparently forgotten how cool it is to ride a bike! Helsinki is such a small city, you can get to almost anywhere by bike.



Another thing what I love about Stålhästen is their accessory collection. I’m looking forward getting my cute basket! :)

I was wearing:
Sunglasses Ray-Ban (giveaway) / Denim Vest H&M  / 
Dress Jumperfabriken (giveaway) / Shoes Chanel 
Postaus toteutettu yhdessä Stålhästenin kanssa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

30 comments

  1. Natali July 25, 2013

    Bike in Helsinki during Summer is a must! :)
    You look lovely :)

    http://lartoffashion.blogspot.com

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      True ;)! Thank you Natali!

      xx

      Reply
  2. Meri July 25, 2013

    Leksa kulta, ihana pyörä, hih! Mennäänhän pian kimpassa Stålhästenöimään!

    -M

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Haha eikö vaan! Kuule järkätään piknik tms. Kaivariin? Puss!

      Reply
  3. Anonymous July 25, 2013

    Ja muistathan pyöräilykypärän :-).

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Totta kai:-)

      xx

      Reply
  4. S. July 25, 2013

    Cool bike!!

    http://www.whatsashawears.com

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      :)!

      xx

      Reply
  5. Anonymous July 25, 2013

    Mitä kautta kaverisi toimittaa pyöriä? Minkä niminen oma pyöräsi on? :)

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Stålhästen Dam on tämä mun malli ja tuo postaukseen linkattu nettikauppa on tällä hetkellä ainut jälleenmyyntikanava :)

      xx

      Reply
  6. Daria July 25, 2013

    love your bike so much ;)

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Haha me too!:)

      xx

      Reply
  7. Anonymous July 25, 2013

    Hei! Kiinnostaisi tietää kuka voitti SummerSound-arvonnan? :) Kys. postauksessa et kertonut nimeä, ja olisi kiva tietää että odottaako yhteydenottoa vai ei :) Eikä vaan ajatella, että no joku voitti, mutta kukaan ei tiedä.

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Hei,

      Tietoturvasyistä en julkaise voittajan tietoja postauksessa. Olen saanut voittajaan yhteyden :)

      xx

      Reply
  8. Jonna H. July 25, 2013

    Aivan ihana! Olen etsiskellyt tuollaista vanhan mallista kohtuuhintaista fillaria ja tämä saattaisi olla just sellainen! Pakko laittaa merkki korvan taa! Cresenteistä, kun esim. joutuu maksamaan sen reilut 500 €. Tän saisi alle neljään lisävarustein. .P

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Hihi noni loistavaa:)

      xx

      Reply
  9. Sonia July 25, 2013

    very nice outfit

    http://www.larmoireenfolie.blogspot.com

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Thanks!

      xx

      Reply
  10. Anonymous July 25, 2013

    Ompa hassua, miksi? Kyllä muissakin blogeissa mainitaan voittajan nimi. Ei mitään muita tietoja. Ja ne samat nimet on kuitenkin mainittu jo arvontapostauksen kommenteissa. Noh, ihmettelen vaan :)

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Koska sain joskus palautetta siitä kun laitoin nimen ym. postaukseen. Heh kaikkia ei voi aina vaan miellyttää!:)

      xx

      Reply
  11. Maria - Petite Living July 25, 2013

    Ihanasti olet yhdistänyt pitsin ja farkkuliivin. Ja nuo chanelin espadrillokset sopivat täydellisesti asuun :)

    PETITE LIVING

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Hihi kiitos:)

      xx

      Reply
  12. Melissa July 25, 2013

    Such a cute bike. I particularly love the leather seat, it looks so rustic :)

    Melissa | MELISSA LOVES THIS

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 25, 2013

      Haha me too!:)

      xx

      Reply
  13. Anonymous July 26, 2013

    Niin, ei tietenkään voi miellyttää kaikkia. Hyviä heinäkuun viimeisiä päiviä ;)

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 26, 2013

      Jeps, kiitti samoin!:) xx

      Reply
  14. Katariina July 28, 2013

    Hei kiitti täst vinkistä, itellä just etsinnöissä suht yksinkertanen pyörä ja jopo kun ei niin iske niin tää kyllä iskee ja kovaa ;) Super ajaton ja niin nätti! Tiedätkö saisko tohon jotain etukoria tai vastaavaa? Kotisivuilla ei ainakaan osunut silmään muutakuin se etutarakka.. Mutta kai muunkin merkkiset korit tohon käy :)

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 28, 2013

      Noniin great! :) Etukori on tulossa, en tosiaan tiedä että koska tulee tuotantoon :) xx

      Reply
  15. Anonymous July 29, 2013

    Tämä tulee hieman jälkijunassa..mutta pakko kommentoida ihanaa pitsimekkoasi! Olet hienosti yhdistänyt sen yksinkertaiseen farkkuliiviin. Pyörä vastaa tyyliltään juuri valitsemaasi asukokonaisuutta. Pidin kovasti!

    Reply
    • Alexa Aavarinne July 29, 2013

      Hei, kiitos vaan kovasti:)!

      xx

      Reply