SÄHKÖÄ ILMASSA

 

[kaupallinen]

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä että mielestäni paras asia keväässä on tietysti pyöräilykauden starttaus! Arkeni on rehellisesti sanottuna muuttunut huomattavasti mukavemmaksi huhtikuun jälkeen, kun säät ovat sallineet ja kaiken liikkumisen on voinut tehdä joko kävellen tai pyörällä. Ei sitä talvella tajuakaan kuinka hyötyliikunta helpottaa arkea ja kuinka se raikas ilma vaikuttaa yleiseen fiilikseen. Toki käyn talvellakin kävelylenkeillä, mutta kyllä se hyötyliikunnan määrä on murto-osa siitä mitä keväällä ja kesällä tulee puolihuomaamatta tehtyä.

Tänä keväänä pyöräilyharrastukseeni tuli täysin uusi twisti, kun Fortum haastoi minut kokeilemaan sähköpyöräilyä. Olin tietysti heti ihan intopiukeena, kun pyöräily on lähellä sydäntäni muutenkin. Myönnettäköön että en tietänyt sähköpyöräilystä yhtikäs mitään, ennen kun treffattiin Mechelininkadun Classic Bikessa ja sain minikoulutuksen siihen mistä on kysmys. On siis olemassa sähköpyöriä, mutta myös monesta tavallisesta pyörästä voi tuunata sähköpyörän – niin tehtiin myös mun tapauksessa. Päädyin kaupunkipyörän sähköistykseen, sillä maantiepyöräni kulkee vähän liian nopeasti ilmankin.

As you guys know, I love cycling! It’s probably the best thing about spring and summer. It’s the easiest way to get from A to B, but it’s also such a great activity during a sunny day. Fortum also knows my love to cycling, so they challenged me to try an electric bike this summer. I was really excited when I heard their idea, because I have been wanting to try one. Now I have been riding this for the past month and I’m in love! It’s really easy to use and I can also turn the electricity off if I feel like I don’t need it that day. It doesn’t make any noise and it’s also easy to charge. This is such an awesome twist to my favourite hobby!

 

Homma toimii siis niin että pyörään asennetaan sähkömoottori, joka on kytköksissä polkimiin. Nopealla vilkaisulla eroa ei tavalliseen pyörään edes huomaa, paitsi rungossa on termospullon näköinen hässäkkä. Voin käyttää pyörää ihan tavalliseen tapaan koska vaan, tai sitten tarpeen tullen laittaa sähköt päälle. Virtaa on kolmea eri tasoa “Eco, Basic ja Sport”, joka määrittää sähköavustuksen määrän. Itselleni tämä sähköavustus on ollut ihan mieletön lisä pyöräilyyn ja erityisesti muutamassa eri tilanteessa; Kun on kauppakassejen kanssa liikenteessä ja poljettavana on jyrkkä ylämäki (kuten meille kotiin tullessa), on sähköavustuksesta ihan hurjasti apua – pyörä kulkee todella leppoisasti. Myös sillon kun on tarkoitus mennä freesin näköisenä palaveriin hiukan pidemmän matkan päähän, on sähköavustus ihan täydellinen lisä – yleensä aikaisemmin olisin valinnut taksin. Sähköpyörä on siis mainio ekologinen vaihtoehto muille kulkupeleille, myös pidemmällä matkalla.

[group]

[half]

Kun olen puhunut ystävilleni sähköpyöräilystä, niin yleensä kolme  kysymystä tulee ensimmäisenä esillä; “Kuinka nopeasti sillä pääsee?” “Tuleeko siitä ääntä?” ja “Miten sitä ladataan?”
Tällä sähköistyksellä pääsee parhaimmillaan 25km/h, eli todella nopeasti. Yleisin harhaluulo on se että pyörää ei tarvitse polkea ollenkaan, mutta sähköpyörä ei siis ole mopo. Pyörää tulee polkea, mutta se on huomattavasti tavallista kevyempi ja kulkee nopeammin. Se ei myöskään pidä mitään ääntä ja lataaminen tapahtuu yhden kaapelin avulla aina hiukan käytöstä riippuen.

[/half]

[/group]

Pakko vielä erikseen kiittää Fortumia tästä mahtavasta kampanjasta, siellä oltiin selkeästi hereillä meikäläisen pyöräintoilun suhteen. Kiitos myös Classic Bikelle sähköistämisen toteuttamisesta ja mitä upeimmasta pyörästä, jota käyttää huhujen mukaan myös Brittien hovi.  Tästä on hyvä aloittaa kesä! ❤️

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

17 comments

  1. Natali May 9, 2018

    I’ve tried electric bike ride on my recent trip to Croatia and I’ve loved them, so easy to ride and so cool. You are looking lovely in this dress!

    https://lartoffashion.com

    Reply
  2. Aino May 9, 2018

    Sähköpyörä vaikuttaa kyllä niin kätevältä! Mistä tuo ihana mekko muuten on? 😍

    Reply
  3. Melanie May 10, 2018

    This dress is very cute :-*

    Melanie / http://www.goldzeitblog.de

    Reply
  4. Xx May 10, 2018

    Puhuit jossain vaiheessa mahdollisesta triathlonista tänä kesänä, onko mitään kisaa vielä suunnitteilla?:)

    Reply
    • Alexa May 10, 2018

      Se oli itse asiassa jo pari vuotta sitten 😅 Päädyin lopulta siihen että en ala tämän kaiken hässäkän keskellä treenaamaan niin tavoitteellisesti, vaan pidän harrastuksen harrastuksena. Sitä niin helposti hullaantuu ja lähtee vetämään ihan sata lasissa (kaikkea elämässä), niin hyvä välillä vähän höllätä! 🙏 xx

      Reply
  5. Sanna May 10, 2018

    Käytätkö kypärää? :)

    Reply
    • Alexa May 10, 2018

      Kyllä mä suurimman osan ajasta käytän, täälläkin monesti näkynyt! 😊 Nämä oli enemmän sellasia fiiliskuvia. xx

      Reply
  6. Pi May 10, 2018

    Hei, paljonko tuo pyörä plus sähkömoottorin integroiminen modifioiminen kustansivat?

    Reply
  7. Katriina May 10, 2018

    Hei ihan mahtavaa että saa normipyöräänkin tuon sähkömoottorin. Ehdottomasti vakavaan harkintaan! ☺️ Onko tuo moottori sellainen, jonka itse saa irrotettua pois? Lähinnä ajattelin pyörän pysäköinnin kannalta, ettei lähde heti jonkun toisen matkaan. Vai teetkö itse niin ettet pysäköi kadulle pyörääsi? Ihanaa häiden odotusta! 😍

    Reply
    • Alexa May 10, 2018

      Moottorin saa onneksi napattua kätevästi pois, eli ei hätää sen suhteen! 😍🙌 xx

      Reply
  8. Paula May 10, 2018

    Hei, onko tuo sähkömoottori irrotettavissa? Osaatko sanoa varastetaanko noita moottoreita usein? Kotona pyörää voi toki säilyttää pyörävarastossa mutta työpäivän aikana se joutuisi olemaan ulkona telineeseen lukittuna, siksi vähän mietityttää, vaikka muuten oikein houkutteleva vaihtoehto:)

    Reply
    • Alexa May 10, 2018

      On joo! Voi siis aina kätevästi napata vaan pois! 🙌 xx

      Reply
  9. Maria May 21, 2018

    Kiitos kivasta blogista! Hei, minkä merkkinen pyörä kuvissa on? Entä mikä on mallin nimi? Kiitos!

    Reply