Remontti Osa 2

Noniin nyt ollaan taas päästy vähän eteenpäin. Nämä purkuhommat ei tosiaan etene ihan niiin nopeasti, sillä pojat ovat tehneet näitä vain viikonloppuisin. Mutta nopeita poikia ne on, sillä kohta päästään jo tekemään uutta! Viime viikonloppuna tasoiteltiin edellisen kerran jälkiä ja purattiin pari komeroa ja WC:n seinä. Vessahan rakennetaan periaatteessa ihan uudestaan, sillä tämänhetkiset vessan neliöt annetaan kylpyhuoneelle jatkeeksi. Todettiin myös että vessan ja kylppärin kattoja voisi vähän nostaa, sillä ne oltiin laskettu ihan naurettavan alas ilman mitään järkevää funktiota. 
 

 

 

 

Hahaa naurattaa toi keltainen seinä!

 

 

Uusi vessa rakennetaan poikittain suunnilleen tohon mistä toi komero alkaa. Äh vaikeeta selittää!
Mutta ovi ja pönttö olisi tonne eteiseen päin.

 

Noista komeroista tuli aika paljon lisätilaa!

 

Toi seinä on hauska kun se on tollanen pyöreä!
Viimeisenä purkuduunina olisi siis WC:n ja kylppärin välisen seinän purkaaminen. Siihen tarvitaan putkimiestä, joten ihan tarkkaa päivää en osaa vielä arvioida. Sen jälkeen päästään rakentamaan uutta WC:tä ja kylppäriä! Uskoisin että pohjan ollessa kunnossa päästään varmaankin laatoittamaan ja laittamaan märkätilat kuntoon.

P.S Myydään rempan alta kaikki edellisen asukkaan jättämät keittötarvikkeet ja kodinkoneet pois täällä!!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

12 comments

  1. Jaana February 28, 2012

    Kiitos kun jaat tämän remonttiprojektin meidän kanssa. Tätä on tosi mielenkiintoista seurata :) Oon ihan täpinöissä millaista jälkeä tulee, vaikka olenkin vain lukija :D

    Reply
    • Alexa Aavarinne February 28, 2012

      Hihi ihanaa että ootte niin messissä! :) ♥

      xx

      Reply
  2. Anonymous February 28, 2012

    Ihan mieletön projekti! Olen itse justiinsa niin diy ihmisiä, että jos mun ja siskon kämppä olis oma niin rupeisin heti pistämään kaikki pinnat uusiksi. Teillä tosin nyt on vähän enemmänki tuota hommaa, kun vain pintojen kanssa :’-D Mun oli pakko kaivaa tuolta vanhoista postauksista esiin tuo pohja-suunnitelma, että pysyin perässä siitä mihin on nousemassa mitäkin. Tosi hyvältä kyllä näyttää jo näinkin lyhyessä ajassa! Ihan hirmusti tsemppiä projektiin. Toivottavasti ei tule mitään hermoja raastavia mutkia matkaan ja pysytte aikataulussa. Kun koti on just eikä melkeen sellainen kun on aina haaveillut, tuntuu kaikki tuo vaiva varmasti sen arvoiselta! :-)

    Reply
    • Alexa Aavarinne February 28, 2012

      Hahah joo mäkin niiiiin odotan et päästään rakentaa uutta ja “positiivisen puolelle” tän projektin kanssa :D Kyllä siitä hyvä tulee kun optimistisena pysyy! Kiiitos paljon tsempistä♥

      xx

      Reply
  3. Lotta February 28, 2012

    Mä nostan sulle kyllä hattua ku jaksat toimia tommosen urakan keskellä. :D Mä oisin niin stressaantunu ku oon vähän liian kaikki nyt heti -tyyppi. :D

    Reply
    • Alexa Aavarinne February 28, 2012

      Hahah ei tässä mitään kun on katto pään päällä :D Eikä mulle mitään krediittejä, mä oon kantanu pojille olutta ja siivonnut rappukäytövää! Kantanut ehkä vähän kiviä ulos :D

      xx

      Reply
  4. Anonymous February 28, 2012

    Moi Alexa! Ihan mieletöntä, että jaat tämän meidän lukijoiden kanssa! Ja joo onhan tässä myös oma lehmä ojassa. Oma remontti käynnistymässä kunhan lupa-asiat saadaan kuntoon! Meillä myös luvassa keittiön irti repimistä, seinän kaatamista, seinän rakennusta, lattian vaihtoa, yms. Osaisitko ihana muutaman vinkin antaa? Ensiksikin, mitä jätelavan vuokraus maksaa? Hakiko joku sen täytenä pois? Toiseksi onko teidän remppapojilla jotakin oikeaa ammatillista kokemusta? Ihan vaan, että uskallanko avopuolison kavereille antaa myös lekan käteen? :D Mitä mun kannattais huomioida, ennen kun rupeen aiempaa keittiötä irrottamaan ja seinää kaatamaan. Joku varmasti palkataan kyllä seinä rakentamaan, siihen en uskalla yksin ryhtyä :D

    Kiitos kaunis jo etukäteen avustasi, ja anteeksi että vaivaan näin pitkillä kysymyksillä! Odotan myös innolla teidän pinta-ja materiaalivalintoja vinkkien toiveissa, sulla on niin hyvä maku! Huh vähän jo hirvittää mihin sitä on ryhtynyt!:)

    Reply
    • Alexa Aavarinne February 28, 2012

      Haha ei mitään! :) Tämä dokumentoiminen on munkin mielestä tosi mielenkiintoista, koska tästä saa tosi mielenkiintoisen juttu sarjan! Me käytetään lavan sijaan sellasta Sortit-järjestelmää. Eli eri kokoisia vihreitä säkkejä täytetään tavaralla ja sitten numeroon x soitetaan ja joku hakee ne parissa päivässä pois! Tosi kätevää siis ja ihan ok hintaista myös! Poikaystäväni kaverit tosiaan hoitaa tota purkuhommaa ja heillä on semisti kokemusta remppaamisesta, mutta ei ne mitään alanammattilaisia kuitenkaan ole.:)
      Kun purkaamiset on hoidettu, niin ammattilaiset hoitaa loput. Hmm kun alat purkamaan niin katso että sähköt ja vedet on pois kytketty niistä kohdista. :D Kerro vain jos jotain tulee :)! Ja pintamatskuista heti vain ku päästään niiden kimppuun!

      xx

      Reply
  5. Maria February 29, 2012

    En oo kerenny hetkeen tänne koneen äärelle vilkaisemaan uusimpia päivityksiä. Mutta tännehhän on ilmestynyt näitä remppajuttuja mitä vähän odotinkin! :) Tulee ihan terapioitunut mielentila ku jonkun muunkin kämpässä näyttää tolta. Meillä ei ehkä ihan noin pahalta ku asutaan täällä samalla :D Tsemiä!

    Reply
    • Alexa Aavarinne February 29, 2012

      Hehee jee vihdoin ja viimein! Joo onneksi ei asuta tuolla sentään :D
      Pikku hiljaa hyvä tulee!

      xx

      Reply
  6. Anonymous March 3, 2012

    Jee kiitos! Toi Sortit oli ihan mielettömän hyvä vinkki! Jes! Taisin muuten nähdä teidän pusseja kadulla kun ajelin sporalla ohitse :D Näppärän oloisia!

    Kiitos! :)

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 3, 2012

      Joo se oli kyllä kätevä :D Joo, erehtymättä meidän!

      xx

      Reply