RASKAUSVIIKOT 18-19

june 12, 2020, pregnancy

VIIKKO 18

Beben status: Tyyppi on nyt paprikan kokoinen söpö olento, joka liikkuu jo hurjasti, mutta jonka liikkeitä en vielä tunne. Kasvu on myös aika huimaa, nimittäin hänelle tulee n. 30% painoa lisää viikossa. Puhutaan kuitenkin vielä grammoista eikä kiloista, eli hento pieni tyyppi.

Mun status: Tällä viikolla olin fyysisesti väsyneempi kuin aikaisemmin. Treenit alkoi painaa (3 x pilates, 2 x padel) ja jalat tuntui ihan spagetilta. Otin kaksi lepopäivää niin, että en edes hirveästi hyötyliikkunut, että kroppa saisi kunnolla levätä. Se onneksi auttoi! Pitää ehkä hiukan vähentää treenejä, kun näin kesällä tulee hyötyliikuttua huomaamatta paljon.

Sen lisäksi on tullut kohdun kasvamiseen liittyviä viiltäviä mahakipuja, mutta en ole niistä niin huolestunut, kun neuvolassa niistä etukäteen “varoteltiinkin”. Nuo kivut on onneksi tosi hetkellisiä, eikä sinänsä vaikuta elämiseen. Kipu tuntuu juuri siltä, kun joku koittaisi venyttää sisäelimiä äärimmilleen. 😂

Cravings: Koko raskauden ajan karkkia on tehnyt normaalia vähemmän mieli, mutta jädeä ollaan syöty aina välillä iltaisin. Jätski maistuu jotenkin extra hyvältä, etenkin nyt kesää kohden. Olen tykännyt Jymyn minttusuklaasta ja 3 Kaverin marjat ja karamellikeksi -jädestä. Niin hyvää!

VIIKKO 19

Beben status: Bebe on mango! Miettikää, että sen maitohampaat on jo “valmiina”, mutta toki piilossa.

Mun status: Ah niin paljon kerrottavaa! Viikot 18 ja 19 meni niin nopeasti, että hyvä kun edes huomasin. Sain myös voimani takaisin, kun aloin kiinnittämään vitamiinien saantiin enemmän huomiota. Verikokeiden perusteella arvot olivat todella hyvät, mutta raskauden edetessä varastot voi huveta. Ostin Solgarilta raskausajalle sopivia multivitamiineja ja D-vitamiinitippoja. Annoin tällä viikolla kropan myös enemmän levätä ja tein vaan muutamat treenit viikon aikana.

Ja hei big news! Tunsin vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa. Olin yksi ilta juuri nukahtamassa, käsi alavatsalla, kun tunsin jonkun liikahtavan siellä. Pian liike tuntui hiukan ylempänä ja myöhemmin sivummalla. En meinannut malttaa alkaa nukkumaan, kun liikkeiden seuraaminen oli niin jännää!

Mahaan liittyen myös pakko kommentoida sen muuttuvaa olemusta. On ihan hullua miten litteä se on aamulla ja miten se päivän edetessä kasvaa sellaseksi pieneksi pinkeäksi palloksi – ja yön aikana taas katoaa. Koska se kuula oikein tulee jäädäkseen?

Cravings: Tällä viikolla palataan taas lapsuuden maisemiin, nimittäin söin kalapuikkoja ja lihapullia! Kaikki mun läheiset seuraa näitä mielitekoja niin huvittuneena ja täytyy sanoa, että niin minä itsekin. Muutamana päivänä olen ostanut kaupasta Tripin ja ihan innoissaan imutellut sitä matkalla kotiin. Kohta alan varmaan raahaamaan toimistolle paperipussissa eväsleipiä, että pääsen kunnon luokkaretkitunnelmaan. 😂

Viikolla 19 iltamasu alkoi näyttämään tältä ja tällä viikolla pyörähtikin viikko 20 käyntiin. 🖤

26 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *