PARHAAT PODCASTIT

Podcastit ovat olleet omassa arjessani suuren kulutuksen kohteena viimeisien kuukausien ajan, ne ovat mullistaneet maailmani täysin! Kotona kuuntelen podeja päivittäin, se saa kotiaskarreet sujumaan niin paljon mielekkäämmin! Sen lisäksi välimatkat taittuu aina podeja kuunnellessa, samoin myös salitreenit. Välillä kuuntelen itseäni viisastuttavia ohjelmia ja toisinaan otan podit ihan viihteenä. Huvittaa että heräsimme tähän mediaan näin myöhään, muistan nimittäin että Cosmon edellinen päätoimittaja hehkutti podcasteja jo  viisi vuotta sitten – mutta mieluummin myöhemmin kun ei milloinkaan! Nyt todella ymmärrän mihin kyseisen formaatin suosio perustuu, se on viihdettä jota kiireinenkin ehtii kuluttamaan. Sen avulla voi kehittää tietämystään tai vaikkapa kielitaitoa, tai toki ihan rentoutuakin. Uskon että podcastien suosio tulee vielä kasvamaan entisestään ja tekijöistä ainakin Suomen markkinoilla on vielä pulaa, mutta onneksi moni suomalainen bloggaaja on jo podeista innostunut – hyvä me!  Kirjoittelin podcasteista hieman jo viime vuoden puolella, mutta saan päivittäin kyselyitä hyvistä podeista, joten ajattelin tehdä teille listan lemppareistani.

Ura

How I Built This
Kyseessä on siis bisnesmaailmaan keskittyvä podi, jossa on jokaisessa jaksossa vieraana joku maailman menestyneimmistä yrittäjistä. Konsepti on niin kiehtova että jaksolla ei ole oikeastaan niin väliä, kuuntelen joka tapauksessa. Olen saanut tästä podcastista niin paljon draivia ja inspiraatiota! On ollut myös hauska huomata että moni self-made millionare on ollut täysin kouluttamaton, mutta pärjännyt silti yritysmaailmassa menestyksekkäästi. Lempparijaksot: Airbnb, Instagram ja Spanx.

Framgångspodden
Ihan huikea ruotsalainen urapodi! Framgångspoddenissa on hiukan rennompi ote kun How I Built This -ohjelmassa ja vieraita on laidasta laitaan – aina menestyskirjailijoista huippubloggaajiin ja yritysjohtajiin. Ohjelmassa pureudutaan haastateltavaan henkilöön todella monipuolisesti, eikä ainoastaan ura-aspektilta. Lempparijaksot: Isabella Löwengrip ja Bianca Ingrosso

Viihde

NONSENSE by Alexa & Linda
Tähän alkuun on tietysti pakko nostaa täysin puolueettomasti mun ja Lindan podia, eli NONSENSE-podcastia. Podcastissä aiheet vaihtelevat aina syvällisemmistä pohdinnoista mitä älyttömimpiin tarinoihin, kuten nimi Nonsense kertookin. Jutellaan siis kaikesta aina rahasta seksiin, mikään aihe ei ole tabu! Kuunnelluimmat jaksot liittyvät yllätys yllätys seksiin, kaikki jaksot löytyy Soundcloudista ja iPhonen podcast-appin kautta.

Afterwork
Suomalaisista podeista suosikkini! Podin takana on Pupulandia-blogin Jenni Rotonen, PR-ammattilainen Riina Järventaka sekä radiotoimittaja Petra Soikkeli. Afterwork on ihanaa kevyttä viihdettä, ihan kun olisi kavereiden kanssa höpöttämässä. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja vaihtelevia, odotan aina innolla uutta jaksoa! Lempparijaksot: Kauniita unia, oman kullan kuvia?, Nostalgiatripillä ja puolukkapäivät

Kaverin Puolesta Kyselen
Tiia Rantanen ja Anna Karhunen ovat tämän hysteerisen hauskan podin takana. Tästä jos jostain tulee hyvälle tuulelle! Mimmeillä on takataskussa aikamoinen liuta “kavereiden” tarinoita, respect! Viimeksi kun kuuntelin tätä lentokoneessa, niin sain aivan jäätävän hepulikohtauksen – kyyneleitä valui suuhun asti! Lempparijaksot: Kaikki!

Tuplakääk
Musla-sivuston Kirsikan ja Ennin perustama hulvaton julkkisjuoru-podcast. Jos jenkkijulkkikset kiehtoo, niin suosittelen kuuntelemaan! Olen jo Kirsikalle lupautunut menemään vieraaksi, joten Tuplakääk-spesiaalijakso Alexan kanssa on varmasti jossain vaiheessa tulossa. Lisää jaksoja mimmit, kiitos!

Alice & Bianca – Har du sagt A får du Säga B
Kyseessä on tämän hetken kuumin ruotsalaispodi. Podcastin takana on somevaikuttaja ja TV-tähti Bianca Ingrosso ja hänen ystävänsä Alice Stenlöf. Podcastin myötä koko Ruotsi tietää mimmien suosikkiasennot makuuhuoneessa, unohtamatta tietenkään niitä kiusallisimpia kokemuksia. Too much information todellakin, mutta juuri se tekee podcastista äärimmäisen viihdyttävän. Kieli on myös sen verran yksinkertaista, että ei tarvitse olla kielinero tätä kuunnellakseen. Lempparijaksot: Sexsnack Deluxe, Tjejsnack

Metti & Hanna
Huikeeta että blogikollegani Metti ja Hanna ovat myös aloittaneet oman podcastin! Vasta neljä jaksoa on tullut ulos, mutta innolla olen jokaisen jakson kuunnellut. Aiheet vaihtelee aina perhe-elämästä muotiin ja hyvää juttua todella riittää. Eniten minua kuulijana kiinnostaa nimenomaan perhe-elämään liittyvät ajatukset ja kommellukset, sillä molemmat leidet ovat ihan supermammoja.

Näiden lisäksi on tullut kuunneltua myös Hannan ja Joonaksen podcastia, sekä myös Anna Pastakin podia. Innolla odotan myös Saran, Elisan ja Mariannan uutta starttia! Tilaa uusille tekijöille podcast-skenessä tosiaan riittää, ainakin itse kuuntelen niitä niin paljon että tuntuu että ohjelmia ei ole tarpeeksi. Omia vinkkejä saa myös kommenttiboksissa jakaa!

I wanted to share my favourite podcasts, but most of them are in Finnish. Except How I Built This, which I have mentioned earlier here. It’s about innovators, entrepreneurs and self-made millionaires. It’s so inspiring, I have been listened almost every episode. The stories are always really interesting, but my favourite episodes would be Instagram, Airbnb and Spanx.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

17 comments

  1. Maiju March 27, 2018

    Suosittelen Omaa luokkaa -podcastia!! Niin upeita ja viisaita naisia ja hyviä aiheita!

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Jes, heti etsin sen listalle! Kiitos ❤️ xx

      Reply
  2. Anu March 27, 2018

    OMG, tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Tulin just koneelle aikeissa etsiä itselleni lenkille uusia podcastejä kuunneltavaksi, kun jäin surffailemaan ihan muuten vaan ja törmäsin tähän! Löysin itse podit aika vasta ja olen joitain hehkuttanut jo blogissakin (ainakin Unelmahommissa ja Cafe au lait ovat tosi kivoja). Kiitos vinkeistä, tästä löytyi useampikin kuunneltava :) Lupaan kuunnella jos/kun sulta tulee jossain vaiheessa podcast, sitä odotellessa :)

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Hei jee huikeeta! 😍 Ihana kuulla! ❤️ xx

      Reply
  3. Jenni March 27, 2018

    Vinkkaan vähän eri genrestä, sillä tietääkseni olen toistaiseksi ainoa, joka tekee kodin järjestämiseen ja eko-asioihin liittyvää podcacstia suomeksi! Arkijärki-podcast löytyy iTunesista, Acastista tai kaikki jaksot täältä: http://arkijarki.net/arkijarki-podcastit/

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Hieno juttu! Ehdottomasti omista podeista saa myös vinkkailla! 😍 xx

      Reply
  4. Omppu March 27, 2018

    Mulla on melkeenpä samat lempparit kun sulla! Sen lisäks oon myös kuunnellut girl talkia :) vasta muutama jakso takana mutta ihan hauskaa kuunneltavaa! Tee säkin podcast! <3

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Hei jee, kiitos vinkistä! Laitetaan seuraavaksi kuuntelulistalle. Tosiaan tilaa uusille tekijöille löytyy! 😍 xx

      Reply
  5. Marianne March 27, 2018

    Podcasteja on todella kiva kuunnella ja itse kuuntelen usein kävelyllä – omia lemppareita ovat muoti mielessä: Säkerstil ja Fashion No Filter :) <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Jee, kiitos vinkeistä! ❤️ Täälläkin on muutama jakso Säkerstiliä kuunneltu. 🙏 xx

      Reply
  6. Anna ja Tiia March 27, 2018

    Iik! Ihanaa kuulla, että tykkäät meidän podcastista, mekin nimittäin tykätään sun blogista! Lisää uusia jaksoja ja kavereiden uusia kohelluksia luvassa Yle Areenan puolella jo ensi kuussa, aika… positiivisella tavalla itkettävää kamaa luvassa :D Ihanaa alkukevättä ja häiden odotusta Alexa!

    Reply
    • Alexa March 27, 2018

      Hei vitsi te ootte huikeita! Kiitos kun piristitte mun iltaa ja lentomatkaa 😂 En malta odottaa että saatte uusia jaksoja eetteriin, jotain mitä odottaa häiden lisäksi. 😉❤️ xx

      Reply
  7. VV March 28, 2018

    Mä suosittelen ehdottomasti LongPlayn podeja, jos asiapitoiset ja ajankohtaiset laatujournalismipodit kiinnostaa!

    Lisäksi brittiläinen My dad wrote a porno on aivan hillitön (oikeesti todella vahva suositus!), ja pari vuotta vanha Serial vähän kuin joku netflixin rikossarja, mutta podcastina.

    Reply
    • Alexa March 28, 2018

      Oi kiitos vinkeistä! 😍🙏 xx

      Reply
  8. Pii March 30, 2018

    Hah, just kun olit kehunut Alice & Bianca:n podia, ja uskoisin että sun suosituksen kautta moni suomalainen on käynyt nyt kuuntelemassa viimeisimmän jakson, niin he menee ja dissaa Suomea oikein olan takaa :’D Huono ajoitus (ja suuri suu) heillä!

    Reply
    • Alexa March 30, 2018

      Mä myös meinasin tippua tuolilta kun kuuntelin 😂 Että juuri ihan samaisena päivänä sitten! Mutta joo heillä ei ole mitään itsesensuuria, mikä tekee podista myös hyvin viihdyttävän. Täytyy pitää ensi kerralla Alicelle Helsinki tour, josko mieli vähän muuttuisi. 😉 Mun mielestä Helsinki on kyllä ihan paras! xx

      Reply
  9. Riitta Virtanen July 25, 2018

    Sivumennen on suomen ja maailman paras kirjallisuuspodcast.

    Reply