OUR TERRACE

Lupasin alkukesästä että esittelen meidän terassin teille ja tässä se viimein on! Mun pitkäaikainen unelma, nimittäin ei olla koskaan asuttu asunnossa jossa olisi parveke – siitä ollaan aina vaan unelmoitu! En ole siis koskaan sisustanut parveketta, niin tämä projekti otti aikansa. Kivoja terassikalusteita oli hiukan haastavaa löytää ja myös kasvien sommittelu oli ihan oma lajinsa. Eli ei tosiaan tapahtunut ihan yhdessä yössä, mutta olen mitä tyytyväisin lopputulokseen! Ja hommahan tavalliseen tapaan lähti käsistä, aluksi piti vaan vähän kalustaa ja päätin sitten mennä all in. Laudoittaa lattian, päällystää kaiteen keltaisen seinän valkoisella lastulevyllä, virittää verhot ja niin edelleen. Täällä on kelvannut viettää aikaa ja melkein liikaakin! Kutsun nimittäin ystävät mieluummin tänne kun kahvilaan, sillä pitäähän tästä nyt nauttia – etenkin kun on ollut terassikelit. Tosin näen kyllä itseni täällä syksyllä kliseisesti peiton alla juomassa pumpkin spice lattea kynttilänvalossa – tietty!

Meidän asuntoprojektille ei kuulu periaatteessa mitään uutta sitten viime päivityksen. Lupahakemukset on edelleen vireillä ja kesälomat hidastutti asian etenemistä. Mutta eiköhän syksyllä ala tapahtumaan ja hei onneksi on mitä ihanin väliaikainen asunto! Koitan tehdä ensi viikolla postauksen tästä asunnosta.

So here it is! Our terrace. I’m so happy we decided to move last month, even though it’s always a struggle to pack and organize everything all over again. But it was totally worth it and this terrace is one of the reasons why! I have always been living in the city centre and in Helsinki it’s really hard to find an apartment with a balcony – especially in an old building. So this is the first time we can enjoy the benefits of a terrace and we are totally enjoying it every moment! I’ll definitely spend time here in the autumn as well, drinking pumpkin spice latte of course, haha. I’ll do a proper home tour later! 

[group]

[half]

Ja miten kaunis on tämä näkymä! Sitä tulee ihailtua joka päivä ja se on yksi niistä syistä miksi olen kovin kiitollinen että päätettiin lopulta muuttaa. Kyllä se valoisuus vaan tekee paljon!

[/half]

[/group]

Sohva on Ikeasta, pöydät Ellokselta ja ruukut Zarrosta ja Nougatista. Matto löytyi Granitin alesta ja suurin osa kasveista on Plantagenista. Noi ihanat vanhat lyhdyt löytyi äidin varastosta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

40 comments

  1. Katja August 13, 2018

    Voi vitsin miten upea!<3 Musta tuntuu, että omakin parveke on ikuinen projekti. En vain tunnu löytävän sinne mitään kivoja kalusteita ja sisustusjuttuja.. Mut toi teidän parveke on kyllä goals! <3

    Reply
    • Alexa August 13, 2018

      Joo, siis tiedän tunteen! Oli vaan pakko laittaa vauhtia että kesä ei mene ohi 😂 Mutta joo yllättävän kiva siitä lopulta tuli! ❤️ xx

      Reply
  2. Emma August 13, 2018

    Oi oi, ihanalta näyttää! Nuo valot ovat niin hienot tuossa kaiteessa. Nautinnollisia parveke hetkiä teille. ♥

    Reply
    • Alexa August 13, 2018

      Kiitos ihana! 😘 xx

      Reply
  3. Ansku in ireland August 13, 2018

    AI ihana!! Meillä on pieni patio takapihalla mutta kun ei ole katettu niin on ilmojenarmoilla eikä voi laittaa nättejä vilttejä jne. Inspiroivia kuvia silti!!

    Reply
  4. Stao August 13, 2018

    Meillä on noi samat Ikean valot parvekkeen kaiteessa samalla tavalla ja vielä ajastimella ohjattu 😄 Pimeään vuodenaikaan olen ajastanut ne niin, että syttyvät aamulla just ennen heräämistä (palavat aamulla noin 2h) ja sitten taas illalla syttyvät ennen kuin tulemme töistä kotiin ja palavat nukkumaanmenoon asti. Meillä on parvekkeelta suora merinäkymä sekä infrapunalämmitin, joten kelpaa istuskella ympäri vuoden 😍

    Reply
    • Alexa August 13, 2018

      Kuulostaapa kätevältä! 😍 Ja vitsi merinäkymä ja lämmitin, ei yhtään huono kombo! 🙏 xx

      Reply
  5. Lotta August 13, 2018

    Kauniilta näyttää! Parvekkeen laittaminen on kyllä hiemab haastavaa. Itselläni on täysin lasitettu parveke, joten täytyy aina myös miettiä miltä parveke näyttää ohikulkijoille. Se, mikä toimii parvekkeen ovelta katsottuna, saattaa näyttää tosi oudolta ulkoa päin.. 😤 Tämä kesä on ollut suotuisa parvekekasveille ainakin omalta osaltani: toukokuussa istutetut hortensia ja pelargoniat kukkivat edelleen, jo toista kierrosta. Lisäksi sitruspuu on nauttinut lämpimistä ilmoista.

    Reply
    • Alexa August 13, 2018

      Oi oot selkeesti kunnon viherpeukalo! Mä oon jo ehtinyt muutamat kasvit tappamaan, mutta onneksi oliivipuu on sentään helppo. Mutta on kyllä ollut ihana kesä kun on voinut viettää partsilla niin paljon aikaa 😍 Toivottavasti ensi kesä on yhtä suotuisa! xx

      Reply
  6. Veera August 13, 2018

    Ihanan näköistä! Muutin itekin n. 2kk sitten parvekkeelliseen asuntoon ja senkin sisustusta pähkäilty. Miten nuo valot on kiinnitetty? Mulla lojuisi turhan panttina kaapissa ko. valot ja taisin just keksiä niille käyttöä… 🙂

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Mä ostin Clasulta sellasia tarrallisia rosterisia koukkuja, niiden avulla oli tosi kätevää laittaa! Tsemppiä sisustamiseen 😍🙏 xx

      Reply
  7. Emilia August 13, 2018

    Hei kerrotko lisää tosta verhoviritelmästä? :) mistä keksit idean ja miksei seinä vain kelvannut? Halusit kai lisää pehmeyttä tilaan?

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Joo siis ostin Ikeasta pellavaverhot ja seinien väliin pingotettavan suihkutangon (joka jää piiloon), ja sillä lailla laitoin sen kiinni. Halusin siis tilaan pehmeyttä ja raikkautta, niin se oli mun ratkaisu ja hyvin toimii 😂🙏 xx

      Reply
  8. Merja August 13, 2018

    Oi, miten ihana. Sinulla on kyllä taito tehdä kaikesta niin kaunista. Upea maisema vielä kruunaa kaiken.

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Voi kiitos ihana! 😍 Ei se ihan kädenkäänteessä sujunut, kyllä meikäläinenkin joutui säätämään ja vääntämään 😂 Mutta kun tekee niin oppii! ❤️ xx

      Reply
  9. Jenni S. | big mamas home August 13, 2018

    Ihan mielettömän näköistä. Ymmärrän hyvin, että treffaatte mieluummin teidän terassilla, kuin kahvilassa. 😍 Odotan innolla sisustusjuttuja tästä asunnosta, koska on kivaa nähdä miten sisustat tällaisen uuden, peruskodin. Kun mekin asutaan aika vastavassa.

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Jee! Vähän on sisustaminen “kesken”, kuten aina 😂 Mutta hyvä tulee! xx

      Reply
  10. Iina August 14, 2018

    Aivan ihana parveke <3

    Reply
  11. Kaisa August 14, 2018

    En juuri koskaan kommentoi, mutta nyt täytyy ilmoittaa että hengitykseni lähes salpautui kun näin tuon ensimmäisen kuvan!! Uskomattoman kaunista <3

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Voi ihana, kiitos! 😍 xx

      Reply
  12. Laura August 14, 2018

    Hei Alexa, laitoin sinulle instagramissa viestiä assarihakua koskien. :)

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Heippa! Jes, vastailen piakkoin. Mulla on inbox ja sähköposti räjähtänyt ton jälkeen, niin on kestänyt hiukan käydä kaikki läpi 😅 xx

      Reply
  13. Iida August 14, 2018

    Siis nyt on kyllä aivan uskomattoman ihana parveke! 😍 Varmasti voittaa kahvilat treffauspaikkana 😉 Olisin vielä kysellyt noiden ihanien tyynyjen ja torkkupeiton perään, mistä oot mahtanut löytää? 😍

    Reply
    • Alexa August 14, 2018

      Tyynyt on H&M Home ja Zarro, torkkupeitto Zoco Home 😍🙏 xx

      Reply
  14. Eveliina August 14, 2018

    Sä olet niin älyttömän taitava ja luova sisustaja. Nää asuntopostaukset vuosien varrella on yks merkittävimmistä, ellei merkittävin syy sille että susta on tullut ihan mun lempibloggaaja. Niiiiiin inspiroivaa!!

    Reply
    • Alexa August 15, 2018

      Voi kiitos ihana!! 😍🙏 xx

      Reply
  15. jeni August 15, 2018

    MIELETÖN!! <3 <3

    Reply
  16. Tuulia August 15, 2018

    Todella onnistunut lopputulos – vau! Olisin kysynyt noiden valkoisten “harsokukka”kasvien nimen perään, millä nimellä niitä voisi omalle parvekkeelle lähteä etsimään?

    Reply
    • Alexa August 15, 2018

      Ne on kyllä ihanat! 😍 Just tota kyseistä en hitsi vie millään muista, ostin Herttoniemestä yhdestä puutarhaliikkeestä. Kesäharso on tosi vastaavanlainen! xx

      Reply
  17. miia August 15, 2018

    Kaunis parveke ja ihana maisema. :)

    Reply
  18. Anna August 17, 2018

    Hei ihanalta näyttää :)
    Mistä tuo sohvalla oleva valkoinen tupsullinen viltti on? :)

    Reply
    • Alexa August 18, 2018

      Kiitos! 😘 Zoco Homesta on! Mietin kyllä sen myymistä, kun se on vähän turhan iso. xx

      Reply
  19. Ninni August 19, 2018

    Vinkkaa mulle, kun ootte muuttamassa tosta asunnosta veke :-)

    Reply
  20. Anjuska August 26, 2018

    Upea! Voitko kertoa lisätietoja, että mikä sohvakokonaisuus on kyseessä?

    Reply
    • Alexa August 26, 2018

      Ikeasta Sollerön, ostin yksittäisiä osia, jotta sain rakennettua haluamani kokonaisuuden. 😊 xx

      Reply