NEWBORN PHOTOSHOOT

Sain viime keväänä yhteydenoton ihanalta Heliannalta, joka ehdotti meille newborn-kuvauksia hänen studiollaan vauvan synnyttyä. Synnytyksen jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin freesi, mutta olen maailman onnellisin, että Helianna kannusti meitä kuvauksiin. Vauva on vastasyntynyt vain pienen hetken ja onhan tällaiset kuvat maailman ihanin muisto koko perheelle. Helianna teki meidän kuvaushetkestä todella mukavan ja ikimuistoisen. Se oli itse asiassa yksi ihanimmista hetkistä ensimmäisellä viikolla, kun kotona valtasi kaaos ja pääsi sitä hetkeksi pakoon vaan fiilistelläkseen vauvaa.

Nyt katson näitä kuvia melkeinpä haikeena, nimittäin Milton on kasvanut ihan hurjasti jo tässä muutamassa kuukaudessa. Lapset kasvaa silmissä, ei sitä lausetta tosiaan turhaa hoeta.

Tähän settiin kuului sekä värillisiä että mustavalkoisia kuvia, mutta pidän erityisesti näiden mustavalkoisten kuvien fiiliksestä. Jos teille on tulossa perheenlisäystä tai mietitte porukalla ihanaa babyshower-lahjaa, niin en voi kun lämpimästi suositella Heliannaa.

photos by Helianna Malinen / palvelu saatu

Leave a Reply to Kerstin Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

13 comments

  1. miki January 5, 2021

    This photoshoot is AMAZING!
    Miki x

    https://www.littletasteofbeauty.com/

    Reply
    • Alexa January 8, 2021

      ❤️❤️❤️ xx

      Reply
  2. Kerstin January 6, 2021

    The photos are so wonderful, your little Milton is such a beautiful baby boy!!

    Reply
  3. Vierailija January 7, 2021

    Hei, missä vaiheessa aiot jättää Miltonin pois blogista? Vauvakuvat on ylisuloisia, mutta tekee niin pahaa katsoa kun lapsen yksityisyys myydään kuten esim Mungoanna on totaalisesti tehnyt. ?
    Pienillä on oikeus omaan yksityiseen elämään jota ei googlaamalla löydä, eikö? Heidät voi osallistaa mutta ilman yksityiskohtia tekemisistä, sanomisista ja kasvokuvia.❤

    Reply
    • Alexa January 8, 2021

      Tämä on keskustelu ja päätös jonka teen mieheni kanssa kotona, eikä minun mielestä kenenkään ulkopuolisen tulisi sitä murehtia, vaikka hyvät tarkoitusperät sinulla varmasti on. ? Pidän kyllä järjen päässä siinä mitä somessa jaan! ❤️ xx

      Reply
  4. Vierailija S January 7, 2021

    En oo varma oonko koskaan kommentoinut, mut nyt täytyy. Hellanlettas mikä pikku nyytti :). On kyl hienoja kuvia. Näin jälkijunassa: onnea tuoreille vanhemmille!

    Reply
    • Alexa January 8, 2021

      Kiitos paljon ihana! ? xx

      Reply
  5. Mami January 9, 2021

    Ihailen Alexa sinun tapaasi vastata myös noihin ei aina kovin asiallisiin kommentteihin. Kaikki eivät valitettavasti ymmärrä, missä kulkee raja puuttua muiden asioihin ja tapaan elää tätä elämää. Olet ilahduttavasti viemässä eteenpäin ‘tervettä’ somekeskustelua. Kiitos siitä…ja kiitos myös sinun ja Lindan Nonsensesta!

    Reply
    • Alexa January 11, 2021

      Voi kiitos ihana! ❤️ xx

      Reply
  6. Päivi January 11, 2021

    Ihania kuvia <3 ja kuinka suloinen hän onkaan. Ihana muisto jää teille, kun tuo vauva aika menee niin vaudilla.

    Reply
    • Alexa January 12, 2021

      Voi kiitos! No sanos muuta ? xx

      Reply
  7. ? January 11, 2021

    Mamille: lasten oikeuksista huolehtiminen ei ole koskaan turhaa, somessa varsinkaan. Liikaa on jo valitettavasti esimerkkejä vanhemmista jotka eivät ota kuuleviin korviinsa ammattilaisten ja viranomaistahojenkin muistutuksia asiasta! Toki uskome varmasti kaikki että Alexa on tässä asiassa viisas, mutta hyvähän se on aiheesta muistuttaa, myös seuraajia. Vaikea tajuta miten on ihmisiä jotka kuvittelevat voivansa alistaa jälkikasvunsa omien hetkellisten valintojen kohteiksi, pahimmat jopa kaupallisiin yhteistöihin, jos seuraukset ovat netistä löydettävissä ikuisesti, nimillä ja kuvilla.

    Reply