
Olen viime kuukausina myynyt muutamia laukkuja, sillä olen huomannut käyttäväni eniten Chanelin klassista Flap Bagia, Hermèsin Kellyä ja Goyardin shopparia. Olen kaivannut kaappiini noiden lisäksi jotain hieman rennompaa, joka olisi silti hankintana ajaton klassikko. Diorin Saddle Bag oli vastaus tuohon ja nimenomaan vintagena. Pidän hurjasti siitä ajan tuomasta patinasta ja rentoudesta, mikä vintage-laukuissa on. Ja sen täydellisen vintage-yksilön metsästäminen on myös ihan oma juttunsa!

Olen ihaillut samaista yksilöä Sofialla jo vuoden verran ja Sofia lopulta vakuutti minut siitä, että se on sopivan yksilön osuessa kohdalle saatava. Mulla oli Vestiairella kuukauden verran hälytys päällä Diorin laukuille ja kun tämä laukku listautui pariisilaisen vintage-liikkeen toimesta sivustolle, niin en kauaa miettinyt. Se oli juuri sellainen mitä olin etsinyt ja laukun kommenttikenttä täyttyikin nopeasti uteliaiden kysymyksistä. Myyjä vaikutti luotettavalta ja kiinnostuneita oli niin monta, että klikkasin laukun kotiin ja olen käyttänyt sitä päivittäin siitä lähtien.


Toki tämä Saddle Bag on ollut viime kausina aikaisempaa enemmän pinnalla, mutta lukuisia asuja tämän laukun kanssa nähneenä vakuutuin, että tämä olisi täydellinen lisä omaan vaatekaappiini.

&Other Stories Jacket
Bmuir Alexa Turtleneck in Sand
Arket Trousers
Flattered Shoes (similar from Arket)
Vintage Dior Bag
Hei!
Mikä koko sinulla on tuosta takista?
Mulla on 34 ? xx
Moikka! Hei missä olet myynyt laukkujasi? Minulla itselläni on muutama merkkilaukkuja mm Chloe ja Baleciaga, mutta en ole löytänyt sopivaa foorumia laukkujen myymiselle. Monella sivustolla/kirppiksellä mm Relove laukun myyntihinnasta otetaan puolet pois joka tuntuu minusta älyttömältä.
Tuo Dior näyttää ihanalta samoin kun tuo beige ”takki”. Ihanaa viikkoa
Mä oon myynyt enimmäikseen oman IG Storiesin kautta, mutta esim. Designer Corner FB:ssä on tosi tehokas! Samoin sinne ? xx
Minkä hintainen on tällainen vintage laukku?
Mä maksoin tästä n. 1000€, mutta yleisesti ottaen hyväkuntoisena 1000-2000€. Vähän tuurista riippuen, tosi haluttu malli nimittäin! ❤️ xx
Muistelen että joskus mainitsit hyvistä ja luotettavista pre loved designer handbag -sivustoista netissä, mutta en enää muista sivuston nimeä. Voisitko vielä kertoa mitä sivustoa suosittelet?
Designers Vintage, Bukowskis ja Vestiaire Collective ? xx