MITÄ KUULUU?

Nyt kun mulla oli juurikin tämä asu tänään päällä, niin muistin että mulla on tästä asukuvatkin parin viikon takaa. Olin vaan täysin unohtanut julkaista nämä! Tämä meidän Almadan mekko on kyllä mitä täydellisin, niin pehmeä ja mukava päällä. Nettisivujen kuvissa neule on stailattu vyön kanssa, mutta toimii tosiaan hyvin myös näin ilman. Tänään jalassa oli tosin tennarit, kun tuli hoidettua asioita keskustassa ja käveltyä hurjasti pitkin päivää. Myönnettäköön että tänään ei ollut myöskään tukka ihan noin mintissä, nimittäin aamukiireessä heitin vain sotkunutturan niskaan ja menoksi.

Muuten tänne kuuluu oikein hyvää! The laskettuun on enää 29 päivää jäljellä, tosin olen asennoitunut siihen että yli menee. Vauva tulee kun on valmis tulemaan. Toistaiseksi olen vielä ihan innoissani raskaana ja tunnen jopa pientä haikeutta siitä että kohta tämä on ohi – mihin tämä aika on oikein mennyt? Vaikka tietysti odotan innolla sitä että meistä todella tulee perhe ja Joksusta maailman ihanin isä. Liikutun ajatuksestakin! Ja onhan se nyt jännää nähdä että minkälainen tyyppi on tuolla asustanut ja päästä viimein tutustumaan häneen.

Havahduin eilen illalla nukkumaan mennessä siihen, että meikäläisellä on kyllä taas muutama rauta tulessa. Oudointa on se, että en ole edes ajatellut sitä aikaisemmin! Kun kaikki tekeminen on niin mieluisaa, niin ei sitä tule edes ajatelleeksi. Työhommien lisäksi asuntoprojekti näyttää etenevän (siitä lisää heti kun työmaalla tapahtuu, mutta starttipalaveri on varattu – jee!), mökkiprojekti on suunnitteilla ja illat käyn autokoulun teoriaa. Kuulostaa kuivakalta toi teoria, mutta se on itse asiassa tosi kivaa! Se tuntuu sellaselta mukavalta opiskelulta ja uuden oppimiselta – koulusta kun on meikäläisellä jo hetki. Näiden hommien lisäksi odotellaan Almadan ensimmäistä kuormaa saapuvaksi. Jännäksi menee, että saapuuko kuorma vai vauva ennen.

Naureskelin juuri eilen Joksulle, että todennäköisesti kaikki sattuu samalle viikolle. Synnytys, asuntoprojektin starttaus ja meidän brändin ensimmäinen kuorma – se olisi vaan niin tyypillistä! Onneksi ympärillä on ihan mielettömiä ihmisiä johon voi luottaa ja tukeutua, että voi itse uppoutua vauvakuplaan synnytyksen jälkeen. On myös ihanaa että ollaan tässä elämäntilanteessa Lindan kanssa yhdessä, nimittäin vertaistuki ja fiilistely on kyllä ihan parasta. On ollut myös huippua saada teiltä hurjasti kannustavia viestejä, niistä tulee aina ihan super hyvä mieli – kiitos! ❤️

Ja jos muuten kaipaat päivääsi lisää kevyitä kuulumisia ja levotonta läpän heittoa, niin uusimmasta podijaksosta löytyy molempia edellä mainittuja.

Almada Knit Dress
DeMellier Bag
Zara Shoes

Leave a Reply to Heidi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

10 comments

  1. Jessica October 8, 2020

    MITÄÄÄH?! 29 päivää!? ? hullua, mihkä tää aika rientää! ? jänniä aikoja elätte, kaiken suhteen ja ihanaa päästä niitä myös seurailemaan tätä kautta ? hurjasti tsemppiä kaikkeen tulevaan!

    Reply
    • Alexa October 9, 2020

      No sanopa muuta siis! ? Kiitos paljon! ? xx

      Reply
  2. Sanni October 9, 2020

    Minkälaisen auton ostatte? :)

    Reply
    • Alexa October 9, 2020

      Testailtiin eri vaihtoehtoja ja päädyttiin hybridi maasturiin.☺️ xx

      Reply
  3. miki October 9, 2020

    I adore this dress soooo much!
    Miki x

    http://www.littletasteofbeauty.com

    Reply
  4. Viivi October 10, 2020

    Moikka, onko tuo Almadan neulemekko enemmän kylmän vai lämpimän sävyinen? Kuvissa näyttää ihanan viileän vaalean sävyiseltä, mutta olen nyt tehnyt niin monta virheostosta tilatessani “valkoista” villapaitaa, että oon semisti menettänyt uskoni siihen löytyykö viileän vaaleita täysvillaisia vaatteita miltään merkiltä. Oon nyt saanut postissa niin monta kulahtaneen kellertävää paitaa, jonka sävy ei sovi iholleni/vaatekaappiini, etten enää luota silmiini tässä asiassa :-D Onnea sulle ja Lindalle uudesta aluevaltauksesta ja tsemppiä loppuraskauteen. Teidän podi on ihan paras ja saan hurjasti inspiraatiota sinun draivistasi. :)

    Reply
    • Alexa October 10, 2020

      Sanoisin että se on sand / oatmeal, eikä mun silmään keltainen, mutta riippuu toki mihin vertaa. Meille on kyllä tulossa myös ihan ivory / bone white, jos kaipaa selkeästi valkoisempaa, mutta sen aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Kiitos hurjasti että supportaat, aivan ihanaa kuulla hei! ? xx

      Reply
  5. Heidi October 11, 2020

    Tää mekko on niin nätti! Saako kysyä mitä kokoa sä käytät tästä? :)

    Reply
    • Alexa October 11, 2020

      Joo tietty! ? M-kokoa käytän nyt raskaana, muuten ehkä S voisi olla sopiva. ❤️ xx

      Reply