Me Doing My Best Friend’s Makeup

Toivepostausta kehiin! Nimittäin mua pyydettiin toteuttamaan video siitä kun meikkaan Lindan, joten laitettiin hihat heilumaan Lindan ollessa täällä Helsingissä viime viikolla. Ollaan muuten tehty vastaava video yhdessä melkein neljä vuotta sitten (löydät videon täältä), onko kehitystä havaittavissa? Naurahdin mun käheelle äänelle tossa videossa, ja kutsuin Lindaa silloin vielä Lintuksi – voi niitä aikoja. Tehtiin tällä kertaa hommasta vielä tuplasti hauskempi vaihtamalla osuuksia, joten mä pääsin myös Lindan meikattavaksi. Ihan super hauska ja erilainen meikkivideo, toivottavasti tekin tykkäätte!

Pahoittelen että jouduin jakamaan videon kahteen osaan. Jostain syystä muistini loppuu jatkuvasti koneesta kun editoin videoita, ja se tekee niiden tekemisestä todella haastavaa. Mulla on kyllä lisäksi ulkonen kovalevy, mutta klippien on oltava koneella videoa editoidessa. Toi video oli niin pitkä että jouduin ensin tekemään puolet valmiiksi purkkiin, sitten poistamaan ne ja sen jälkeen uuden osuuden kimppuun. Oisko jollain teistä ratkasua tähän? En ymmärrä, koska mulla ei ole juurikaan tiedostoja koneella ja aina sama juttu kun editoin videoita… Hiukan helpottaisi ja motivoisi enemmän kun editoiminen sujuisi ongelmitta! Ihmettelen miten yksi telkkarisarjajakso vie pari gigaa ja mun hauskat kotivideot vie useita kymmeniä. Outoa! Mutta apua tosiaan kaivataan. 

Tuotteet on täysin samat mitä käytin tässä ja tässä videossa, joten kurkatkaa sieltä tarkat listat tuotteista ja sudeista jos kiinnostaa. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Lindan blogissa video (täällä!), jossa Linda luo mulle hänen arkimeikkinsä. Löydät myös Lindan kommentit mun tekemästä meikistä tämän postauksen lopusta!

We wanted to create a makeup tag with Linda! It’s called “Me Doing My Best Friend’s Makeup TAG”. I totally love the idea, because we have always thought of what the result would be if we would create our signature looks for each other. So here it is on video for you guys! Don’t mind us talking Finnish, it probably sounds pretty hilarious. :D 

“Alexan mulle tekemä meikki osoittautui super onnistuneeksi, jota en tosin epäillyt hetkeäkään. Alexalla on meikkailutaidot sen verran hyvin hallussa, että luotin täysin hänen kätensä jälkeen ja osasin jo prosessin aikana aavistaa, että lopputulos on kunnon glam quuen! Mä itse en käytä ihan yhtä paljoa “maskia” enkä osaa taiteilla nestemäisen rajauksen kanssa lainkaan (kuten mun Alexalle tekemästä meikkivideosta näkyykin), mutta tykkäsin silti enemmän meikatusta lookista ja jos vaan osaisin, taiteilisin varmasti rajaukset itsellenikin useammin! Kokonaisuudessaan meikki oli siis super ja se naamassa tuntui enemmän kuin hyvältä lähteä jatkamaan illan rientoihin!” -Linda

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

17 comments

  1. nanette October 25, 2015

    Näitä videoita katsoessa tajusin vihdoinkin keneltä Linda näyttää, oon miettinyt sitä niin kauan. :D
    Resident Evileissä näyttelevältä Ali Larterilta! Ihan samanlainen hammasrivistö ja muutkin piirteet. Nyt sekin mysteeri on selvitetty. :D

    Reply
    • Alexa October 25, 2015

      Joo totta, jotain samaa on kyllä! :D xx

      Reply
  2. Annn October 25, 2015

    Hauska video :) Voisitko muuten tehdä joskus postausta kaikista meikeistäsi ja miten niitä säilytät.. Kuvia/ videota :)

    Reply
    • Alexa October 25, 2015

      Mä just ajattelin tehdä postauksen siitä miten mä en säilytä niitä mitenkään ja ne vaan lojuu mun työpöydällä. Kaipaan siis vinkkejä teiltä ;) xx

      Reply
  3. Heidi October 25, 2015

    sä oot kyllä niin taitava meikkaamaan :). Oon katsonu noita sun aiempia meikkivideoita useampaan kertaan. Ja oon mielestäni oppinu tosi paljon itsekin.

    Muo kiinnostaa mitä siveltimiä sä käytät? Ainakin sulla oli joku tosi muhkea puuteri/aurinkopuuteri sivellin? Ja sellainen pisaran mallinen sivellin, mitä merkkiä ne on? Omistatko muuten Anastasian contour kitin (onkohan toi se nimi?), siis se varjostuspaletti?

    Reply
    • Alexa October 25, 2015

      Voi kiitos, ihan mahtavaa kuulla hei! :) Aurinkopuuteri + pisaranmallinen on molemmat Sigmalta tilattu ja paksu iso puuterisuti on MAC:ilta. Suosin just MAC:in ja Sigman suteja enimmäkseen, ne on huikeen hyviä. Omistan joo ton contour kitin, mutta oon tilannut suosikkisävyjä (java ja banana) jälkeenpäin vielä refilleinä Anastasian sivuilta, kun en tosiaan niitä kaikkia sävyjä ole tarvinnut :) xx

      Reply
  4. Ann October 25, 2015

    Moi! Jos sun koneesta loppuu muisti niin siihen ei auta tietokoneen kovalevyjen koko. Onko sulla ennen onnistunut isojen videoiden editointi? Eli tiedätkö, että sulla on varmasti tarpeeksi keskusmuistia (RAM) koneessa? Jos tiedät, että sulla on tarpeeksi muistia niin jossain voi olla muistivuoto eli joku ohjelma varaa itselleen muistia eikä vapauta sitä.

    Reply
    • Alexa October 25, 2015

      Mulla ei oo koskaan onnistunut isojen videoiden editointi :( Aina kauheeta tappelua kun tila loppuu kesken editoinnin! Mä luulen että mulla on toi muistivuoto,koska mulla on tosi vähän ohjelmia eikä juurikaan muitakaan tiedostoja koneella… Kaikki kuvatkin aina poistan tai tallennan ulkoselle… Pakko siis tarkistaa toi, kiitos avusta :) xx

      Reply
      • Noora October 26, 2015

        Jos sulla on Mac niin katso sieltä vasemman yläkulman omenalogosta “about this mac” ja sieltä memory ja storage määrät, niin näet onko kyse juurikin tuosta muistista vai tiedostojen määrästä :)

        Reply
        • Alexa October 26, 2015

          Jes hei kiitos paljon! :) xx

          Reply
  5. Amy October 26, 2015

    Wowwww, what a beautiful tutorial! I really love this look! Can you tell us which products you used? Especially the concealers, high lighters and lipstick?

    xx Amy

    Reply
  6. Naomi October 27, 2015

    Suosittelen monen katsomaan tämän videon loppuu asti, puhuu asiaa ;)

    https://www.youtube.com/watch?v=PKXRF-ruu68

    Reply