LIFE LATELY

Tässä asu viikonlopulta, kun helteet iski takaisin ja päälle halusi vain jotain mahdollisimman kevyttä. Paitamekko on Karl Lagerfeldin (saatu) ja alle laitoin varmuuden vuoksi H&M:n alusmekon. Mä olen nimittäin just se tyyppi jolle käy Marilynit Stockan kellon alla.

Sateisia päiviä viime viikkoihin on mahtunut monta, mutta näin 7. kuulla raskaana se on ollut ihan jees! Hellepäivät vie tosiaan yllättävän paljon voimia, vaikka ne ihania onkin. Nyt on myös alkanut huomaamaan, että päivän aikana ei jaksa enää täyttä kalenteria aamusta iltaan samalla tavalla kuin normaalisti. Muutama aktiviteetti päivään riittää ja sitten kaipaakin jo lepoa. Iltaisin olen tuijottanut tietysti laaturealitya, mm. Real Housewifes of Beverly Hillsiä ja Selling Sunsetin uutta tuottaria.

InstaStoriesin puolella ehkä jo näittekin, että käytiin Joksun kanssa testailemassa vaunuja. Niin jännää! Oli maailman hellyyttävintä nähdä miten aidosti innoissaan Joksu oli ja testaili eri ominaisuuksia, sekä ylä että alamäkikävelyä.

Ollaan myös pidetty tosi paljon treffi-iltoja viime aikoina! Ollaan oltu hotellissa, testailtu eri ravintoloita ja käyty leffassa. Meille molemmille alkaa pikku hiljaa konkretisoitumaan se, että kohta ei olla enää kahden ja nyt on loistava aika ottaa yhteisistä hetkistä kaikki irti. Ei ne kahden keskeiset ajat toki perheenlisäyksen myötä mihinkään ikuisesti katoa, mutta varmasti tällaiset deitti-illat on ensimmäisinä kuukausina vähän kortilla.

Suosittelen treffipaikoiksi esim. Kalliossa olevaa Wino-ravintolaa, joka oli mieletön! Ihana pieni viinibaari, jossa ruoka oli todella 5/5. Keskustassa taas Alexanderplats on ollut mun mielestä myös tosi hyvä ja se on myös sunnuntaisin auki. Tällä viikolla leffaksi valikoitui The Gentlemen. Se oli ennalta-arvaamaton ja aika kaheli, viihdyttävä parituntinen.

Viime viikkojen lempparijälkkäri on ollut erilaiset itsetehdyt “jädet”. Meidän pakastin on täynnä banaania (pilkottua huom!) ja ollaan tehty siitä erilaisia variaatioita. Tuossa blenderissä näkyy banaani-vadelmajäde, johon lisäsin lusikallisen maapähkinävoita. Välillä laitetaan vaan banaania, kookosmaitoa ja maapähkinävoita ja toisinaan lisätään siihen myös kaakaojauhetta ja nibsejä. Kun banaanit on pakkasessa valmiina, niin näitä on helppo surauttaa illan päätteeksi.

Toisessa kuvassa näkyy mun tämän hetken pakkomielle, nimittäin toi Niken treenipuku. Ostin sen jo kuukausia sitten raskausmahaa silmälläpitäen ja olen rakastanut tuota niin! Olen käyttänyt sitä toki treeneissä, mutta myös vapaa-ajalla. Se on maailman mukavin päällä ja näyttää samalla ihan super ihanalta. Ostin sen MyTheresasta, mutta en äkkiseltään enää löytänyt sitä. Vahva suositus joka tapauksessa kaikille tommosille puvuille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 comments

  1. S August 13, 2020

    Paitamekko? Taitaa olla ihan vain paita? Raikkaalta ja keveältä näytät silti? Pidemmälle raskaana mennessä ja mahan kasvaessa kannattaa muistaa, että masu nostaa hameen helmaa ylöspäin, ja samalla kauemmas eteenpäin jaloista, joten hameen alta voikin näkyä kanssaihmisille enemmän, kuin raskaana oleva itse ehkä haluaisi näyttääkään…

    Hiuksesi ovat tosi kauniin väriset. Onko uusi sävy?

    Reply
    • Alexa August 14, 2020

      Hahah, ainakin englanniksi se on shirt dress ? Ja joo, siitä syystä toi alushame, että ei käy vahinkoa. Vaikka toisaalta jos joku mun pikkarit näkee, niin ei se niin vakavaa ole ? Ja hiuksiin liittyen, niin ei ole tosiaan uusi sävy ? Kiitos! ? xx

      Reply
  2. M August 17, 2020

    Heii, ihastelin tuota beigeä “erikoishihaneuletta” (:-D) storysi puolella kun se siellä vilahti. Mistä se on? 8-)

    Reply
    • Alexa August 17, 2020

      Se on sellasen merkin kun mkae ? xx

      Reply