
kuvat: Stokke, Stylemepretty
Pesänrakennusvietti on aktivoitu! Ollaan tosiaan onnekkaassa tilanteessa, kun tässä nykyisessä asunnossa on yksi ylimääräinen huone. Se on aikaisemmin toiminut säilytys / pukeutumis / pyykkäyshuoneena, mutta pian se saa toimia meidän beben huoneena. Ostin alkuvuodesta noita Ikean lipastoja sinne mukavasti, joten suuria muutoksia ei tarvitse onneksi tehdä. Sänky on jo kasattu ja muutamat sisustusjutut tilattu. Nyt pitäisi vaan karsia lipastoista omia tavaroita pois, järjestellä vauvan tavarat sinne valmiiksi ja koota hoitotaso. Beben huoneessa on myös meidän vaatehuone, joten sinnekin saa tarvittaessa jemmattua lisää tavaraa. Vaikka koitetaankin pärjätä mahdollisimman vähällä, niin hitsi sitä tavaraa kyllä kertyy aina apteekkituotteista turvakaukaloihin ja vaunujen lisäosiin. Ei auta kun ryhtyä järjestelemään siis!
Ajattelin tosiaan nyt tulevina viikkoina laittaa huoneen valmiiksi, kun energiatasot on toistaiseksi kohdillaan ja järjestysintoa riittää. Moni on sanonut että viimeisellä kuulla on vaan ollut kiitollinen, mikäli on jaksanut järkkäillä kaiken ajoissa valmiiksi. Jos jollakin teistä on samoja puuhasteluja edessä, niin pakko vinkata että löysin Zara Homen nettikaupasta ihania säilytyskoreja. Esittelen toki valmiin huoneen myöhemmin!
Ihanat korit, kiitos vinkistä! :) tiedätkö saako tuolta tilattua Suomeen vai täytyykö odottaa seuraavaa matkaa (johon voi hetki mennä…) ?
Saa tilattua Suomeen ☺️ xx
Moi! Tiedätkö, mistä toi elefanttitaulun alla oleva taso on? :)
En valitettavasti tiedä! ? xx
Vaunupostaus!!! Milloin se tulee? Rakastan vaunuja, ja niiden ominaisuuksien vertailua melkein yhtä paljon kuin autoja, vähän friikkiä tiedän?
Eikä hahah! ? Laitoin just stooriin pari päivää sitten! Mutta ehkä sit kun vaunuset saapuu ? xx
Jos noi pari ‘inspiraatio’kuvaa ei ole sinun niin eikö niissä pitäisi olla lähde mainittuna?
Hyvä kun sanoit, pregnancy brain ? Nyt korjattu, löytyy sivun alakulmasta. xx
Huoneesta tulee varmasti hieno! :)
Onko ajatuksena hankkia jotain isompia hankintoja kuten sänky käytettynä? Tai tuletko hankkinnoissa (muissa kuin mahdollisesti vaatteissa) hyödyntämään second handia?
Sänky ja vaunut on tosiaan jo hankittu, mutta varmasti ystävien kesken kierrätetään joitakin tarvikkeita. Second hand bongailu on kyllä myös aina super antoisaa! ? xx
Mistä tuo ensimmäisen kuvan kultainen lipasto on?