June Feelings

biker-chic2
Tämä taitaa olla toiseksi viimeinen asu Tukholman varastoista. Niin ihanaa olla taas kotona täydessä touhussa! Jostain syystä viihdyn vain paremmin kiireisenä ja aktiivisena, kun lomalaisena. Kai se johtuu siitä että olen vähän sellainen “kaikki tai ei mitään” -tyyppi. Kesäkuu vain lipui ohi ja tuntui ettei saanut oikein mitään aikaiseksi. Se on mulle todella vieras tunne, sillä normaalisti paahdan todella pitkiä päiviä. Aamut alkaa aikaisin palavereilla, sieltä seitsemäksi tunniksi töihin, illalla ehkä salille ja sitten vain blogijuttuja siihen asti että poikaystävä kirjaimellisesti laittaa mut nukkumaan. Toisinaan valitan että ei ole aikaa “katsoa vaikka telkkaria jos huvittaa”, mutta siihen poikaystäväni on todennut että tuskin haluaisin edes katsoa telkkaria. Niin se kai vähän on, tykkään tekemisen meiningistä ja tylsistyn helposti.

Kesäkuussa vietin Tukholmassa paljon aikaa yksin ja laiskistuin, mitä ihmettä? En muista koska sellaista olisi viimeksi tapahtunut! Ehkä se oli toisaalta ihan paikallaan, jotta jaksaa taas paahtaa samaan vanhaan tahtiin. En tiedä missä oli vika, mutta mielestäni asukuvat ei oikein onnistuneet meren toisella puolen. Tiedän että vika ei ole kuvaajassa, sillä ollaan Lindan kanssa kuvattu monet vuodet ja homma yleensä toimii moitteettomasti. Ei vain ollut jotenkin fiilistä. Monesti mun kuvaajat ja kaverit muistuttavat mua siitä että olen liian kriittinen blogimatskun suhteen. Välilllä nimittäin itsekin sokaistuu sille mitä tekee. Ehdin jo miettimään että olenko menettänyt mun blogi -otteen reissussa, mutta onneksi nyt viime päivinä on taas homma luistanut vanhaan malliin. Kai vähän joka työssä tulee ylä – ja alamäkiä.  Mutta onneksi lomat on nyt lomailtu ja tunnen itseni levänneeksi ja super energiseksi taas kohti loppukesää. Kivaa että on vähän päivätöitäkin, jotta pysyy aktiivisena ja tehokkaana läpi viikon. Suurimmalla osalla alkaa lomat nyt heinäkuussa, nauttikaa ihanat!:)

We took these outfit pictures with Linda while I was in Stockholm. It’s much warmer in Helsinki right now, thank god! I can finally start wearing some summer clothes. I’m actually glad I’m back to work, even though I’m not working full time besides the blog. I felt so lazy and passive during my holiday, I couldn’t get anything done. That’s really a weird feeling for me, because usually I’m coming and going 24/7 and I’m super effective. I get usually asked why I’m not quitting my “day job”, because I financially could. I’m working at my mom’s store 3-4 times a week and that’s a perfect job besides the blog, it keeps me active and I’m always taking full advantage of the days I have off from work. I guess I would be much lazier if I would quit my day job and that’s not good for me. It’s good to rest sometimes, but I’m in my best state when I’m active and have a lot of projects going on. 

So I’m really happy to be back in Helsinki and back at work. I already feel more effective and happy! Call me weird, but I like being busy! I guess most of you are spending your holidays now in July? Hope you have a great one!!

rock-chic6rock-chic3rock-chic5

Photos by: Linda Juhola
Céline Sunnies
Iro Jacket (similar here, here and here)
Brandy Melville Top
Tiger of Sweden Jeans (similar here and here)
Topshop Pumps (similar here!)
Saint Laurent Bag
postaus sisältää mainoslinkkejä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

19 comments

  1. Natali July 2, 2015

    Fabulous bag and jeans! You look so cool in this rock n’roll outfit. I get what you mean regarding work and staying busy. I love to be on the move and productive and having always to “do something” makes me happy too. :)

    http://lartoffashion.com

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Thanks Natali! Yeah, I totally agree! :) xx

      Reply
  2. Liisa July 2, 2015

    No nyt osu ja uppos! Aivan järjettömän makee asu!! :)

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Voi kiitos ihana!! :) xx

      Reply
  3. Reetta V. July 2, 2015

    Täällä toinen huono lomailija! Tykkään myös, että tekemistä riittää ja lomailu tuntuu monesti jopa oudolta. Tänä vuonna olenkin ovelasti jakanut loman moneen osaan, ettei ehdi tylsistyä. :)

    Ja nämäkin kuvat superupeita!

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Joo jaettu loma on kyllä fiksu veto! Mä tein niin myös viime vuonna! Kiitos ihana! :) xx

      Reply
  4. Ivetka July 2, 2015

    Hi Alexa, maybe you could write a post about ‘working hard’, you know how do you manage to organize things, what techniques and things do you find the most useful and so on… I love work posts, so it would be really cool :-). Enjoy your summer, yes, Helsinki today are so PRETTY!

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Great tip, thanks! :) xx

      Reply
  5. sanni July 2, 2015

    Hei, musta tuntuu just et sä oot tykittäny ihan mielettömiä asukuvia sieltä tukholmasta, oikeesti!! Joten anna vähän armoa itsellesi, nää on aivan upeita ;)

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Eikä, oikeesti :D Mä oon ollu ihan tyytymätön ja jättänyt monia julkasemattakin! No mutta hyvä jos muut on eri mieltä :D xx

      Reply
  6. Tiff July 2, 2015

    Hi Alexa,
    it’s funny, I totally get what you’re talking about in this post. I’m a writer – studiying Creative Writing as a Master that is, and working on my first book – and I also took a job not only to earn money, which I do admittably need, but also to have an occupation that kind of puts a frame on my every day life, so I can sort the important things, that are entirely up to me, around my working scedule. I never concidered myself much of a working bee but if you kind of like the job you’re in – why not? x

    Reply
    • Alexa July 2, 2015

      Exactly!! Let me know when your book is out! ;) xx

      Reply
      • Tiff July 3, 2015

        you know what – I will ;) !

        Reply
  7. Taru | HOME AT LAST July 3, 2015

    Taas magee asu. Tiedän ton fiiliksen kun tuntuu, ettei oikein “lähde” kuvatessa. Meillä kävi just eilen niin luottokuvaajan kanssa; oli vaan käsittämättömän vaikea saada aikaan hyviä kuvia, vaikka yleensä homma pelaa ihan moitteettomasti! :D
    Musta kyllä sun kuvat on olleet ihan tasalaatuisia=hyviä koko ajan, eli no worries… ;)

    Reply
    • Alexa July 3, 2015

      Voi kiitos paljon ihana! :) xx

      Reply
  8. Niina July 11, 2015

    Useamman vuoden sun blogia seuranneena voin vaan todeta, että tuo tämän postauksen eka kuva on todella UPEA! Sekä asu että malli näyttää kertakaikkisen hyvältä!

    Reply
  9. yasmina July 13, 2015

    Love this!

    Reply