Essie Ambassador 2018 + TLC uutuudet

[kaupallinen]

Ilokseni saan kertoa että jatkan essie ambassadorina myös vuonna 2018, eli kivoja essie-hetkiä (arvontoja ja tapahtumia) on luvassa tänäkin vuonna – ihan mieletöntä! Nyt vuoden alkuun on kerrottava teille uusimmasta essie-uutuudesta, nimittäin Treat, Love & Color -sarjan uudistumisesta. Olen kirjoitellut teille näistä värillisistä hoitolakoista muutaman kerran aikaisemminkin, mutta nyt värivalikoima moninkertaistui ja uusi kokoelma kattaa huikeat 12 sävyä. Kyseessä on siis värillinen hoitolakka, joka kosteuttaa ja vähentää kynsien lohkeilua. Täydellinen kombo, kun kaupanpäälle saa myös upean sävyn. Ainakin itselläni ihan yksi lakkakerros riittää peittävyyden puolesta, eli arjen kiireessäkin on helppo pitää kynnet siistinä. essie TLC –lakkoihin pääset tutustumaan lisää esimerkiksi Sokoksen –verkkokaupassa

Arvonta

Valitsin näistä 12 sävystä neljä lempparia, jotka löytyvät pian myös Suomen essien jälleenmyyntipisteissä merkittynä  “Alexa Dagmar’s favorites” tarralla, esittelen nämä suosikkisävyni tässä postauksessa. Myös teillä on nyt mahdollisuus voittaa nuo kyseiset neljä sävyä itsellenne, kommentoimalla tähän postaukseen oman suosikkisävynne näistä neljästä. Valitsen viisi voittajaa kello 00:00  ja päivitän ne tähän postaukseen huomisen aikana. VOITTAJAT: Essi, Jonna, Sofia W, HM ja Iida. Olen teihin yhteydessä sähköpostitse!

I’m happy to announce that I’m going to continue as the official essie ambassador in Finland during 2018 as well. I’m so happy to be able to work with essie, a brand that I have been admiring for years. 

The first thing I need to tell you is that essie just launched more shades to the TLC collection. TLC stands for Treat, Love and Color, so you can actually get all in one bottle. The shades are super cute and opaque, so I think that one coat  is enough to get the perfect manicure. Let me share my favourite shades from the range.

 

[group]

[half]

Mauve-tiation

Tämä sävy kiinnitti katseeni ensimmäisenä, joten se oli valittava mukaan. En muista koskaan omistaneeni mitään vastaavanlaista sävyä! Violettiin taittava vaaleanpunainen, kuuluu ehdottomasti tämän kevään trendisävyihin.

[/half]

[/group]

[group]

[half]

Minimally Modest

Ihan täydellinen jokanaisen sävy, varmasti sellainen josta ihan jokainen tykkää. Tämä olisi myös täydellinen häämanikyyriin!

[/half]

[/group]

[group]

[half]

Good Lighting

Te tiedätte että olen vannoutunut nudelakkojen keräilijä. Tämä sävy on ihan täydellinen ja sopii varmasti monelle.

[/half]

[/group]

[group]

[half]

Tonal Taupe

Tämä oli villikorttini, sillä lakka kimaltaa hiukan. Se toimii tässä sävyssä todella hyvin ja saa kynnen näyttämään todella kauniilta.

[/half]

[/group]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

259 comments

  1. Jasmina February 7, 2018

    Mauve-Tiation on ehdoton lemppari! Ihania sävyjä :)

    Reply
    • Irina February 7, 2018

      Mukana arvonnassa 😊

      Reply
  2. Varpu February 7, 2018

    Pakko valita Minimally Modest ja juurikin häämanikyyriin ajattelin tätä tulevaksi kesäksi ;)

    Reply
  3. Kiira February 7, 2018

    Hyvällä nudelakalla ei voi mennä pieleen, joten Good Lighting on oma lemppari!

    Reply
  4. Tarjahelena February 7, 2018

    Aivan erinomaiset sävyt, tuoa mauve on sellainen, jota olenkin etiskellyt jo pitkään. Hienosti olet valinnut :)

    Reply
  5. Petra February 7, 2018

    Tonal Taupe on oma lemppari!

    Reply
  6. Linda February 7, 2018

    Minimally Modest 😍

    Reply
  7. Johanna February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki, etenkin kolme viimeistä! 😍 Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Reply
  8. Oona February 7, 2018

    Mukana!!

    Jotenkin tuntuu, että kynnet voivat aina huonommin, jos olen pitkään lakkaillut kynsiä. En tiedä, olisikohan näistä lakoista apua ongelmaan?

    Reply
  9. Mia February 7, 2018

    No on kyllä ihania ja käytännöllisiä sävyjä! Plussaa tietenkin hoitavuudesta :)
    Mielestäni kaunein sävy näistä on Minimally Modest.

    Reply
  10. V February 7, 2018

    Minimally Modest vaikuttaa täydelliseltä sävyltä! 😍

    Reply
  11. neitim February 7, 2018

    Good Lightning on heistä kaunein. :)

    Reply
  12. Katharina February 7, 2018

    Mauve on herkullisen värinen. Mukana arvonnassa.

    Reply
  13. Jenni February 7, 2018

    Mun lempparit 7, 8, 30 ja 55 <3

    Reply
  14. Paulina February 7, 2018

    Minimally Modest on suosikkini! Upeita sävyjä kyllä kaikki! :)

    Reply
  15. Heidi February 7, 2018

    Tonal taupe näyttää ihanalta!

    Reply
  16. Noora February 7, 2018

    Näistä MAUVE-TIATION on mun lemppari!

    Reply
  17. milja February 7, 2018

    Minimally modest on kivoin!

    Reply
  18. riikka February 7, 2018

    MInimally modest <3

    Reply
  19. Hanna February 7, 2018

    Lemppari noista neljästä on Mauve-Tiation.

    Reply
  20. Rosa February 7, 2018

    Mauve tiaton on upea!!

    Reply
  21. Milla February 7, 2018

    Tonal taupe :)

    Reply
  22. Noora February 7, 2018

    Minimally modest on oma suosikkini. Melkein huomaamaton, mutta siro lakka niin juhlaa kuin arkeenkin. Täydellinen laiskalle lakkaajalle (allekirjoittanut). <3

    Reply
  23. Meeri February 7, 2018

    Good lighting 😍😍

    Reply
  24. Ida February 7, 2018

    Tonal Taupe on mun lemppari kyllä 😍

    Reply
  25. Roosa February 7, 2018

    Kaikki lakat ihania, mutta Good lighting on suosikkini :) Täydellinen nude puuttuu valikoimastani, tätä on pakko kokeilla!

    Reply
  26. Belegwen February 7, 2018

    Tonal Taupe näyttäisi omaan silmään erikoisimmalta ja mielenkiintoisimmalta, vaikka kaikkihan ne ovat kauniita! :)

    Reply
  27. Inka February 7, 2018

    Sävy Good Lighting osui silmään!

    Reply
  28. Jenni-M February 7, 2018

    Ihan ehoton lemppari on mauve-tiation! <3

    Reply
  29. Ilona February 7, 2018

    Mauve-tiation ! :)

    Reply
  30. Maisa February 7, 2018

    Minimally modest! ihanan hempeä ja huomaamaton, mutta saa aikaan huolitellun vaikutelman :)

    Reply
  31. Maaria February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST! <3 Vaikka kaikki sävyt kyl näyttää ihan super kivoilta!

    Reply
  32. Katariina February 7, 2018

    Good Lighting! <3

    Reply
  33. Katariina February 7, 2018

    Oma lemppari ehdottomasti Good lightining, koska rakastan nude lakkoja! Hyvänä kakkosena tulee kyllä tuo Minimally modest. :)

    Reply
  34. Ii February 7, 2018

    Good lighting on ehdottomasti lemppari👌

    Reply
  35. Eve February 7, 2018

    Mauve-tiation ehdottomasti, vau mikä väri!

    Reply
  36. Jen1 February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki, mutta mun ehdoton suosikki on tuo Good lighting!

    Reply
  37. Sara February 7, 2018

    Minimally modest on suosikkini näistä! Käytän usein hieman haaleampaa Mademoiselle-sävyä.

    Reply
  38. Hanna February 7, 2018

    Kaikki valitsemasi sävyt ovat ihania, mutta suosikkini niistä on good lighting.

    Reply
  39. Adeliina February 7, 2018

    Mauve tiation kiinnitti välittömästi huomion myös täällä😍 aivan mieletön sävy, ja jos sillä saa vielä hyväkuntoiset kynnet niin voiko parempaa comboa olla!!!

    Reply
  40. annis February 7, 2018

    Näistä suosikkini on minimally modest!

    Reply
  41. Janni February 7, 2018

    Mun lemppari on good lighting <3

    Reply
  42. Emma February 7, 2018

    Oma suosikkini on MAUVE-TIATION! Ihana keväinen lakka

    Reply
  43. Aliisa February 7, 2018

    Good lightning ehdottomasti! :)

    Reply
  44. emilia February 7, 2018

    kaikki on tosi ihania, mutta jos lemppari on pakko valita niin ehkä tuo minimally modest!

    Reply
  45. Leena Pia February 7, 2018

    Good lighting on ihanin.

    Reply
  46. Noora February 7, 2018

    Minimally modest on kaunein kaikista!

    Reply
  47. Suvis February 7, 2018

    Minimally modest näyttää ihan täydelliseltä sävyltä! :)

    Reply
  48. Saara Halonen February 7, 2018

    Mukana!

    Reply
  49. Karoliina February 7, 2018

    Tuo Minimally Modest näyttää täydelliseltä 😍

    Reply
  50. Janette February 7, 2018

    Ehdottomasti tuo Mauve! :-) Ihania sävyjä.

    Reply
  51. Meri February 7, 2018

    Tonal Taupe on paras, kaikki ovat kyllä upeita.

    Reply
  52. Anna February 7, 2018

    Good lightning!

    Reply
  53. Mira February 7, 2018

    GOOD LIGHTING Ehdottomasti 😛

    Reply
  54. Mira February 7, 2018

    GOOD LIGHTING Ehdottomasti! Ihana nude säby 😛

    Reply
  55. N February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST on mun valinta!

    Reply
  56. iitup February 7, 2018

    Good lighting!

    Reply
  57. Sennu February 7, 2018

    Minimally Modest – upea sävy ja lakan nimi kuvastaa tyyliäni täydellisesti 😍

    Reply
  58. Pilvi February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST on ihan paras

    Reply
  59. Tanja February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST on suosikkini.

    Reply
  60. Anna February 7, 2018

    Mauvetiaiton!

    Reply
  61. emmmi February 7, 2018

    Kaikki on aivan ihania ja todella monikäyttöisiä sävyjä! Ihanat sävyt! Suosikkini ehkä kuitenkin on good lighting!

    Reply
  62. Aino February 7, 2018

    MAUVE-TIATION on mun lemppari!

    Reply
  63. Sofia February 7, 2018

    Oooh tuo mauve-tiation!! <3

    Reply
  64. Salla February 7, 2018

    Mauve Tiation, koska muut sävyt oli liian samanlaisia toistensa kanssa, eivät näin ollen niin paljoa säväyttäneet.

    Reply
  65. Sanna February 7, 2018

    Good lighting <3

    Reply
  66. Jennnnn February 7, 2018

    GOOD LIGHTING 😍

    Reply
  67. Neeaaa February 7, 2018

    Tonal Taupe😍

    Reply
  68. Jossu February 7, 2018

    Oioioi tuo Good lightning :D nam mikä sävy!

    Reply
  69. Laura February 7, 2018

    Kaikki on ihan superkivoja sävyjä, mutta sanoisin, että suosikkini on (ehkä omaksi yllätykseksenikin) Mauve-tiation!

    Reply
  70. Janika February 7, 2018

    Good lightning näyttää täydelliseltä nudelta!

    Reply
  71. Jade February 7, 2018

    Ehdottomasti Minimally Modest. Kävisi töihinkin, siisti mutta chic sävy.

    Reply
  72. Saara February 7, 2018

    Minimally modest :)

    Reply
  73. Maria February 7, 2018

    Good lightning 😍😍
    Terv. nudelakkojen suurkuluttaja

    Reply
  74. emma February 7, 2018

    Tonal taupe nousi suosikiksi, vaikka kaikki sävyt ovatkin kauniita :)

    Reply
  75. Laura February 7, 2018

    Mauve Tiation:)

    Reply
  76. Laura Emilia February 7, 2018

    Mun lemppari on Mauve-Tiation!

    Reply
  77. Anna February 7, 2018

    Mauve tiation näyttää kivoimmalta :)

    Reply
  78. Julia February 7, 2018

    Tonal taupe!

    Reply
  79. Annna February 7, 2018

    Kaikki itse asiassa kivoja, mutta nyt nopeasti valittuna tänään miellyttää erityisesti Minimally modest.

    Reply
  80. hansssu February 7, 2018

    Minimally modest näyttää ihanalta!! <3

    Reply
  81. sirpar February 7, 2018

    Mauve tiation niin mun tyylinen!

    Reply
  82. Sara February 7, 2018

    MAUVE-TIATION on lempparini!

    Reply
  83. Veera February 7, 2018

    Minimally Modest! 😍

    Reply
  84. A-M February 7, 2018

    Good lighting :)

    Reply
  85. Ottilia February 7, 2018

    Good Lighting on oma suosikkini! ♡

    Reply
  86. Ellu February 7, 2018

    Tonal Taupe!

    Reply
  87. Heli February 7, 2018

    Oma suosikki on Minimally modest :)

    Reply
  88. Satu February 7, 2018

    Minimally modest 😍

    Reply
  89. Nkl80 February 7, 2018

    Minimally modest 👌🏻

    Reply
  90. Janina February 7, 2018

    Tonal taupe!

    Reply
  91. aisha February 7, 2018

    Minimally modest – niiiiin kaunis!!

    Reply
  92. Pipa February 7, 2018

    Kaikki kauniita, Good lighting näistä lemppari.

    Reply
  93. Elise H. February 7, 2018

    Mauve-tiation on suosikkini :)

    Reply
  94. Eve February 7, 2018

    Minimally Modest. I like it💅

    Reply
  95. Jenni K February 7, 2018

    Mauve-tiation näyttää todella hyvältä!

    Reply
  96. Jenniy February 7, 2018

    Kaikki näistä varmasti pääsisi omaan käyttööni, mutta ehkäpä eniten tulisi kynsiin sudittua tuota herkkää minimally modest -sävyä <3

    Reply
  97. Nada February 7, 2018

    Tuo Mauve-tiation on ihana kevät- ja kesäsävy!

    Reply
  98. Fiia February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST

    Reply
  99. Henna Kainulainen February 7, 2018

    Ihanat sävyt! <3

    Reply
  100. Miia February 7, 2018

    Good lighting on suosikkini :)

    Reply
  101. Sara February 7, 2018

    Minimally modest.

    Reply
  102. Essi February 7, 2018

    Good Lighting! :)

    Reply
  103. N February 7, 2018

    Minimally modest 😊

    Reply
  104. Johanna February 7, 2018

    Sydän jätti kerran lyömättä kun näin tuon mauve sävyn. Niin IHANA!! Kelpais kyllä kaikki muutkin. Mukana arvonnassa siis..

    Reply
  105. Soikku February 7, 2018

    Ehdottomasti Mauve-Tiation!

    Reply
  106. Katinka February 7, 2018

    Mauve. Ehdottomasti <3

    Reply
  107. Hanna-K February 7, 2018

    Kaikki on upeita, mutta lemppari on ehkä Minimally Modest

    Reply
  108. Katja February 7, 2018

    Ihania kaikki, mutta minimally modest ihanin!

    Reply
  109. Jenna February 7, 2018

    Minimally modest on mun lemppari

    Reply
  110. Sanni February 7, 2018

    Minimally Modest on täydellinen!

    Reply
  111. iipa February 7, 2018

    En osaa valita, saako valita kaikki? Ihan mielettömän ihania sävyjä. Ehkä Tonal Taupe olisi kuitenkin sellainen, mitä tulisi käytettyä eniten. Tai Minimally Modest. :-)

    Reply
  112. Kata February 7, 2018

    Mauve-tiation on upea 😍

    Reply
  113. Pauliina February 7, 2018

    Minimally modest!!<3

    Reply
  114. Pauliina.K February 7, 2018

    Tonal taupe ehdottomasti :)

    Reply
  115. Tuija February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki, mutta Minimally Modest vei sydämeni täysin! Olen vasta viime vuosina innostunut kynsien lakkailusta, mutta edelleen liian usein valitsen vain värittömän lakan. Tällaiset hennon pinkit nudesävyt voisivatkin olla seuraava askeleeni :)

    Reply
  116. Karoliina February 7, 2018

    Mauve-tiation :) Kaikki muutkin on kyllä super ihania

    Reply
  117. Katri February 7, 2018

    Good Lighting, ehdottomasti :)

    Reply
  118. Emma February 7, 2018

    Tonal taupe näyttää ihanalta. Tosin kaikki nuo näyttää ihanilta sävyiltä! Juuri ne sävyt mitä itse käytän.

    Reply
  119. Henna February 7, 2018

    Oma suosikkini on ehdottomasti Minimally Modest, ihan täydellinen!

    Reply
  120. JMK February 7, 2018

    Minimally modest on klassisen kaunis :)

    Reply
  121. Juli February 7, 2018

    Oma lemppari on Tonal Taupe!

    Reply
  122. Jenni S. | big mamas home February 7, 2018

    Good lighting

    Reply
  123. Sari February 7, 2018

    Mauve on ihana!😄

    Reply
  124. Niina February 7, 2018

    Minimally modest. :)

    Reply
  125. Aino February 7, 2018

    Ensimmäinen on lempparini! Ihana sävy!😍

    Reply
  126. Suvi February 7, 2018

    Siis nää kaikkihan on ihan huippuja😍 pakko kyllä valita suosikiksi tuo ensimmäinen mauve-tiation, kun tuon sävyistä lakkaa ei omasta kokoelmasts löydykään :)

    Reply
  127. Jonna February 7, 2018

    Mauve-tiation on ehdottomasti lemppari sävyni noista neljästä 😊

    Reply
  128. Meeri February 7, 2018

    Mauve-tiation on kerrassaan herkullisen sävyinen, mukana ollaan arvonnassa!

    Reply
  129. Enna February 7, 2018

    Ihania kaikki, KAIKKI! Mauve-tiation kuitenkin se kaunein <3.

    Reply
  130. Jasmin February 7, 2018

    Ihania sävyjä :)

    Reply
  131. Janina February 7, 2018

    Ihania sävyjä, mutta näistä neljästä omaa silmääni ehkä eniten miellytti Tonal Taupe! :)

    Reply
  132. Ilona February 7, 2018

    Mauve-tiation ehdottomasti!

    Reply
  133. Essi February 7, 2018

    Minimally Modest on ihana! :)

    Reply
  134. KK February 7, 2018

    Omaa silmää on alkanut viime aikoina yhä enemmän miellyttämään nuden sävyt kynsissä, joten Good Lighting ois oma valinta :)

    Reply
  135. Tuula February 7, 2018

    Minimally Modest💅💅

    Reply
  136. Ann A February 7, 2018

    Vaikea valita, kun kaikki sävyt miellyttää..ehkäpä valitsen MINIMALLY MODEST sävyn.

    Reply
  137. Peppis February 7, 2018

    Hei kiva kuulla tästä hoito sarjasta! Good lighting olisi mun suosikkini, mutta Tonal Taupe jää vain himpun kakkoseksi.

    Reply
  138. Henriikka February 7, 2018

    Minimally modest

    Reply
  139. Kristiina February 7, 2018

    Minimally modest :)

    Reply
  140. NellaM February 7, 2018

    Tonal taupe on suosikkini näistä.

    Reply
  141. Juulia February 7, 2018

    Good lighting, ihana sävy!

    Reply
  142. Tuuli February 7, 2018

    Good lightning!

    Reply
  143. Katju February 7, 2018

    Mauve-tiation!! Niin upea!

    Reply
  144. HKhauki February 7, 2018

    Mauve-tiation!

    Reply
  145. Hanna February 7, 2018

    Kaikki ovat todella kauniita sävyjä mutta minimally modest jos joku näistä pitäisi valita 😍😊

    Reply
  146. Nonna February 7, 2018

    Näistä lemppari on Minimally Modest vaikka kaikki sävyt ihania ovatkin :)

    Reply
  147. Hanna February 7, 2018

    Mauve-tiation! Muutkin aivan ihania! :)

    Reply
  148. Sarra February 7, 2018

    Oma suosikkini on Minimally modest ja olen mukana arvonnassa:)

    Reply
  149. Elina February 7, 2018

    Kaikki kivoja, mutta Mauve-tiaton ihanin :)

    Reply
  150. Jonnz February 7, 2018

    MAUVE-TIATION on mun suosikki! Tuo mieleen kesän, vispipuuron (eli mun mummon) ja kukat 🌹

    Reply
  151. Anna February 7, 2018

    Minimally Modest!

    Reply
  152. Väpsy February 7, 2018

    MAUVE-TIATION ehdottomasti !

    Reply
  153. Satu February 7, 2018

    Mauve-Tiation 😍

    Reply
  154. Elli February 7, 2018

    Toi viimeinen kimmeltävä on ihana 😍

    Reply
  155. Riikka February 7, 2018

    Good lighting!

    Reply
  156. Jonna February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki,mutta Minimally Modest pisti eniten silmään.

    Reply
  157. Bea February 7, 2018

    Minimally modest- sävy :)

    Reply
  158. Enkeli February 7, 2018

    Kaikki sävyt on ihania, mutta eniten ehkä kuitenkin kolahti Mauve-tiation :)

    Reply
  159. Eoifa February 7, 2018

    Ehdottomasti Good Lighting! Tämmöstä sarjaa olen kaivannut. Nimimerkillä kynnet liuskottuu…

    Reply
  160. Piia February 7, 2018

    Mauve-tiation ehdottomasti! Upea sävy!

    Reply
  161. Annika February 7, 2018

    Mauve-tiation, ihanan uniikki sävy! Yks Essien aiemmista lemppareistani on sävy “in stitches” ja tässä on etäisesti samoja viboja, kaunis!

    Reply
  162. Sonjap February 7, 2018

    Good lightning on näistä kyllä lempparein!

    Reply
  163. essi February 7, 2018

    Minimally Modest on mun lemppari näistä :)

    Reply
  164. Annuska February 7, 2018

    MAUVE-TIATION Osui eniten silmään :)

    Reply
  165. Minzu February 7, 2018

    Upeita kaikki, mutta Mauva-tiation on suosikkini. :)

    Reply
  166. Tiinam February 7, 2018

    Minimally modest!

    Reply
  167. Nomonde February 7, 2018

    Minimally modest on ihana arkisävy😍 Ja noi lisäominaisuudet on kyllä tarpeen!

    Reply
  168. Eeva February 7, 2018

    Minimally modest on 👌🏼😍

    Reply
  169. Marita February 7, 2018

    Mauve on raikas ihanuus👍

    Reply
  170. Eemmse February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki! Tuo mauve-tiaton on kyllä tosi kiehtova sävy :)

    Reply
  171. Tytti February 7, 2018

    Ehdottomasti Mauve-Tiation!! <3

    Reply
  172. Tytti February 7, 2018

    Good lighting!

    Reply
  173. Anu February 7, 2018

    MAUVE-TIATION näistä neljästä ❤️

    Reply
  174. rar February 7, 2018

    Minimally Modest! Sopii joka tilanteeseen :)

    Reply
  175. MMK February 7, 2018

    Tonal Taupe ehdottomasti :)

    Reply
  176. Veera February 7, 2018

    Mauve-tiation, ehdottomasti! Vautsi mitä sävyjä muutenkin 😍

    Reply
  177. Hilla February 7, 2018

    Tonal taupe on ihana!

    Reply
  178. Oona February 7, 2018

    Minimally Modest! Käy arkeen ja juhlaan :)

    Reply
  179. Alexandra February 7, 2018

    Minimally modest 😍

    Reply
  180. Sannis L February 7, 2018

    Suosikkini on Mauve-Tiation

    Reply
  181. Sofia W February 7, 2018

    Mauve-tiation, pieni pun nimessä ei suinkaan haittaa! :D Näitä sävyjä ei taidakaan olla vielä kokoelmassa, olisi tervetullut lisä!

    Reply
  182. Noora ❤️ February 7, 2018

    Mauve tiation on lemppari 😍

    Reply
  183. Heidinen February 7, 2018

    Tonal Taupe on upea!

    Reply
  184. Essu February 7, 2018

    Tuo Tonal Taupe on kyllä mun lemppari, ihana sävy! :)

    Reply
  185. Hanna K February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST <3

    Reply
  186. Katja February 7, 2018

    Mauve-Tiation :)

    Reply
  187. Mariela February 7, 2018

    Aivan ihania sävyjä kaikki! Suosikiksi nousi Tonal Taupe❤️

    Reply
  188. Jane February 7, 2018

    Minimally modest olisi toimivin itsellä arjessa jokapäiväisessä käytössä. Ihania tosin kaikki!😍

    Reply
  189. SaaraP February 7, 2018

    Good lightning on lemppari! Tosin kaikki on superihania!

    Reply
  190. maria February 7, 2018

    Kyllä se on minimally modest 😊

    Reply
  191. M February 7, 2018

    Tonal taupe on mun suosikki! Vaikka kaikki kyllä kelpais mulle.:)

    Reply
  192. Heidi February 7, 2018

    Good lighting! :)

    Reply
  193. SonjaM February 7, 2018

    Minimally modest, tosin kaikki kyllä näyttää kivoilta:)

    Reply
  194. Ansku February 7, 2018

    Minimally modest sävy on mieluisin. Tosin kaikki näyttää niim raikkailta! :)

    Reply
  195. Sanni February 7, 2018

    Minimally modest!

    Reply
  196. Maarit February 7, 2018

    Olipa kivoja ja hillittyjä sävyjä. Se kimalteleva oli paras 😀

    Reply
  197. VV February 7, 2018

    Minimally modest, jokapäiväiseen käyttöön ihan super!

    Reply
  198. Ida February 7, 2018

    Good lighting😍

    Reply
  199. Anna February 7, 2018

    Ihan ehdottomasti tuo mauve-tiation, aivan ihana sävy, pakko käydä ostamassa!! 😍😍

    Reply
  200. Anna-Maija February 7, 2018

    Minimally Modest olisi todella kaunis sävy! :)

    Reply
  201. Eeva February 7, 2018

    Good lighting on mun lemppari :)

    Reply
  202. Susanna February 7, 2018

    Mauve-tiation sävy on kyllä kaunis. :)

    Reply
  203. Heidi February 7, 2018

    Mauve-tiation!

    Reply
  204. Ceecee February 7, 2018

    Minimally modest on upea!

    Reply
  205. Katariina February 7, 2018

    Good Lighting näyttää erityisen kivalta! Toki kaikki sävyt kauniita!

    Reply
  206. Emma February 7, 2018

    Good lightning on oma suosikkini: nude kunniaan!😍

    Reply
  207. Jasmiinar February 7, 2018

    Tonal taupe on ihana ja sitä olenkin kokeillut, mutta noista lempparini olisi varmasti sävyn puolesta minimally modest. Aivan upea sävy!

    Reply
  208. Anskuh February 7, 2018

    Mauve- Tiation :-)

    Reply
  209. mini February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST On kaunis suosikkini

    Reply
  210. Roosa February 7, 2018

    Good lighting!

    roosa.e.mikkonen at gmail.com

    Reply
  211. Johanna February 7, 2018

    Mauve. Helppo väri päivään ja iltaan!

    Reply
  212. HM February 7, 2018

    Mauve-tiation! Wou, tosi najs ja vähän erilainen, ei vaaleanpunainen muttei beige myöskään. Must have!

    Reply
  213. Miia February 7, 2018

    Mauve-tiation 😍

    Reply
  214. Sara February 7, 2018

    Mauve näyttää kivalta :)

    Reply
  215. Pauliina February 7, 2018

    minimally modest !

    Reply
  216. Oona February 7, 2018

    Ehdottomasti Tonal Taupe! Ihanan sävyinen ja näyttää just sellaselta lakalta jota tykkään käyttää.

    Reply
  217. Emilia February 7, 2018

    Minimally modest :)

    Reply
  218. Oona February 7, 2018

    Good Lighting on mun lemppari!

    Reply
  219. Salla February 7, 2018

    Ihanaaa lisää lakkoja! Lemppari on good lighting!

    Reply
  220. Eveliina February 7, 2018

    Minimally modest :)

    Reply
  221. Ana February 7, 2018

    MAUVE-TIATION ois makee! :)

    Reply
  222. Julia February 7, 2018

    Oi mitä ihania sävyjä! Kaikki just sopivan raikkaita, mutta lemppariksi noista neljästä valikoitui ehdottomasti Tonal Taupe 😍

    Reply
  223. eev February 7, 2018

    Mauve-tiation vaikuttaa näistä parhaimmalta sävyltä :)

    Reply
  224. Maiiiijju February 7, 2018

    Tonal taupe!!! 😍👍

    Reply
  225. Emmi February 7, 2018

    Kaikki sävyt olivat ihania, mutta MINIMALLY MODEST valikoitui lemppariksi :)

    Reply
  226. Juulia February 7, 2018

    Ihana tuo Tonal Taupe!!

    Reply
  227. Aurora February 7, 2018

    Minimally modest! Mut siis oikeesti WAU mitä lakkoja 😍

    Reply
  228. Lotta February 7, 2018

    Minimally modest!! <3

    Reply
  229. Veera February 7, 2018

    Apua mikä sävy on tuo Tonal taupe – ihan lemppari! 😍Mukava, että jatkat Essien lähettiläänä Alexa!

    Reply
  230. Janna February 7, 2018

    Mauve-tiation on upea eli ehdoton lempparisävy! Nuo muut sävyt ovat ihanan hillittyjä ja varmasti olisivat ahkerassa arkikäytössä.

    Reply
  231. Roosa February 7, 2018

    Mauve sävy näyttää aivan täydelliselle!😍

    Reply
  232. Maija_ February 7, 2018

    Ihania sävyjä kaikki! Mutta ehkä lempparein on tuo minimally modest :)

    Reply
  233. maisa February 7, 2018

    Tonal taupe on lempparini!

    Reply
  234. Sonja February 7, 2018

    MAUVE ON TODELLA UPEE! 😍😍😍😍

    Reply
  235. Emma February 7, 2018

    Mauve-Tiation! :)

    Reply
  236. SK February 7, 2018

    Minimally modest on lemppari!

    Reply
  237. Krista February 7, 2018

    Toi eka sävy on aivan ihana 😍

    Reply
  238. Hanna February 7, 2018

    Minimally modest! 😍 Kaunis ja tyylikäs sävy!

    Reply
  239. Johanna February 7, 2018

    Mauve-tiation! Näyttää ihanan väriseltä :)

    Reply
  240. Sanni February 7, 2018

    Ihania kaikki neljä! Good lighting ehkä kuitenkin oma lemppari 😍

    Reply
  241. Henni February 7, 2018

    GOOD LIGHTING. Uusi vakkari nudelakka olisi vielä hakusessa.

    Reply
  242. Elli February 7, 2018

    Minimally modest on suosikkini :)

    Reply
  243. Suvi February 7, 2018

    Mauve ❤❤ täydellinen sävy – mukana arvonnassa!

    Reply
  244. minea_ February 7, 2018

    Minimally Modest miellyttää omaa silmää eniten, vaikka kauniita kaikki! :)

    Reply
  245. Sari February 7, 2018

    Tonal Taupe vei voiton!

    Reply
  246. Iida February 7, 2018

    Minimally modest 💅🏻💕

    Reply
  247. Anne February 7, 2018

    Mukana, Minimally modest! 😍

    Reply
  248. Marianne February 7, 2018

    MINIMALLY MODEST olisi täydellinen sävy tulevana kesänä siskoni häihin, joissa saan kunnian toimia kaasona!! :)

    Reply
  249. Helle February 7, 2018

    Minimally modest😍😍

    Reply
  250. JULIAA February 7, 2018

    Minimally modest on noista lempparini, mutta kaikki ovat kyllä aivan ihania❤️

    Reply
  251. Virpi February 7, 2018

    Mauve T olis ihana :)

    Reply
  252. Josku February 8, 2018

    Kaikki on ihania mut ehkä Minimally Modest on lemppari! <3

    Reply
  253. Anne February 8, 2018

    Minimally Modest on suosikkini! Upeita sävyjä kyllä kaikki!

    Reply
  254. Terhi February 8, 2018

    Minimally modest on aivan ihana 😀

    Reply
  255. Kaarina February 8, 2018

    Ikisuosikki Saint Tropez kaipaa jo uutta nudesävyä haastajaksi, uskon että Good Lightning on se!

    Reply
  256. Vienka February 8, 2018

    Hei Alexa!

    Haluaisin kysyä, oletko käyttänyt kuvassa näkyviä lakkoja noin viikkoa aiemmin tehtyjen geelien päälle? En siis mitenkään pahalla tarkoita kysymystä, lakkaus vain ei näytä olevan aivan koko kynnen pituudella ja leveydellä. Muistan joskus maininneesi, että lakkaat välillä geelien päällekin. En ole itse tätä koskaan kokeillut, koska en asu Suomessa, ja asuinmaassani kynsiteknikko tulee kotiini parin viikon välein ottamaan pois vanhat ja tekemään uudet geelit vajaalla parilla kymmenellä eurolla, en siis koskaan kaipaa ns. fiksausta kynsiin ennen uusien laittoa. Olisi kiva kuulla myös mielipiteitäsi aiheeseen geelit vs. normilakkaus, kynsien huolto, kynsien ja hiusten vitamiinit.

    Hymyilyttää vähän itseäni, että lähdin tätä aihetta kommentoimaan. Tämä on vuosien varrella vasta toinen blogikommenttini. Pari vuotta sitten kommentoin nimenomaan sinulle paljon “aikuisemmasta” aiheesta, eli leimaverosta ja asuntolainajutuista, kun olit saanut paljon ilkeämielisiä kommentteja “kenen rahoilla ostelet asuntoja” jne. Noh, nyt kommentoin kynsilakkapostausta, heh.

    Aurinkoista kevättä sinulle ja voimaa hääsuunnitteluun ja asuntojuttuihin!

    Reply
    • Alexa February 8, 2018

      Pitää ehdottomasti kirjoittaa aiheesta enemmän! Mulla on siis kynsissä läpinäkyvä kestovahvistus, eli hiukan vastaava kun geeli. Lakat pysyvät kestovahvistuksen päällä huomattavasti normaalia pidempään (puhutaan siis viikoista), kun omalla kynnelläni on tapana liuskottua. Uusin vahvistuksen yleensä kerran kuussa ja pidän siinä välissä hoitoviikon, eli yritän antaa kynnen “levätä” ja hoitaa niitä hoitotuotteilla. Ah kuulostaapa luksukselta sun kynsihommat! 😍 xx

      Reply
  257. Anja February 8, 2018

    Tonal Taupe! Aika harvinainen väri<3

    Reply