EROTTAJA

_MG_7907Viikonloppu meni tosi rauhallisissa merkeissä, ja olikin ihanaa vähän latailla akkuja töiden lomassa. Perjantaina käytiin äidin kanssa Brondassa pitkästä aikaa, eikä voi kun kehua! Ensimmäinen kerta siellä oli “ihan hyvä”, mutta nyt en keksi pahaa sanottavaa. Ruoka oli taivaallista, palvelu oikein hyvää, ja miljöö silmiä hivelevä. Suositteluni sille siis! Eilinen vierähti kokonaisuudessaan töissä, ja joululahjoja tuli pakattua ihan uskomaton määrä. Ihanan hyvällä fiiliksillä ihmiset oli ja tulipa ensimmäistä kertaa kunnon joulufiilis. Töiden jälkeen pidettiin vanhat kunnon pyjamabileet Mariannan kanssa meillä. Loputonta Netflixin tuijottelua, höpöttelyä ja datailua. Rento ilta tyttöseurassa oli enemmän kuin paikallaan!

Olen muuten niin tykästynyt tähän asuun, että se on ollut päälläni oikeastaan koko viikonlopun. Asu on kokonaisuudessaan naisellinen ja leikkisä, mutta kuitenkin niin rento ja mukava päällä.

P.S. Remppablogissa uutta!

I have been constantly wearing this outfit during the weekend. It’s so warm and cozy, yet feminine. Do you like the look? 
I had so much fun yesterday! Marianna picked me up from work and we had a good old sleepover after such a long time. It was so relaxing to just catch up, watch Netflix and eat our favorite ice cream. Nothing beats a Saturday pajama party!  

_MG_7927 _MG_7934 _MG_7959 _MG_7960
Photos by: Dora Dalila

H&M Jacket
Tiger of Sweden Knit
Whistles Skirt
Zara Boot
3.1 Phillip Lim Bag

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

21 comments

  1. Sara - Window On My Wardrobe December 14, 2014

    I totally love that Teddy coat Alexa, it really looks great on you! Your make-up is totally perfect like always, that lip shade is amazing!

    X Sara

    http://windowonmywardrobe.blogspot.com/

    Reply
  2. Natali December 14, 2014

    Your makeup and hair are flawless!! Beautiful outfit!

    http://lartoffashion.blogspot.com

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Thank you Natali!:) xx

      Reply
  3. Miia December 14, 2014

    Superihana asu! :-) pukisin vaikka heti päälle itsekin!

    Reply
  4. Noora December 14, 2014

    Moikka alexa! Vois sanoo et pitkästä aikaa. Oon siis sun lukija hyvin hyvin hyvin monen vuoden takaa:D valitin sulle aina kun Tampereelta ei saa Macin meikkejä ja kysyin sulta Mac vinkkejä. Ja voitin sun blogista joskus ne liu jo:n pökät! No ajattelin vaa pitkästä aikaa kommentoida :D ja ilmoittaa et Tampere sai oman Mac pisteen! Ja itsehän tilasin samaisen takin just hennesiltä;) ja no oikeestaa vaa ilmottaa että oot vaa nii inspiroiva ja huikee likka! Vieläkin jaksan tääl päivästä toisee lukee sun juttuja:)

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Heippa! Oon miettinytkin että mihin sä oot kadonnut, kyllä mä sut muistan! :D Mutta hyvä että oot edelleen messissä, vaikka vähemmän kommentoitkin! Oikeen ihanaa joulunodotusta! <3 xx

      Reply
  5. Linnea December 14, 2014

    Such a nice outfit. I love the jacket. It seems to be so cozy :)

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Thanks! It really is :) xx

      Reply
  6. Amanda December 14, 2014

    Aivan ihana asu!! Onko toi sun tigerin neule muuten minkä kokoinen? Oon niin pitkään jo ihastellu sitä sun päällä että aattelin toivoa joululahjaksi, hah :D En vaan ite pääse sitä sovittamaan ja ollaan aika saman kokoisia.

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Voi kiitos! Mulla on M, ja se on vähän oversized. Just kiva siis! Suosittelen :) xx

      Reply
  7. Anna December 14, 2014

    Oh I’m a big fan of these old school sleep overs :D it’s nice to have a boyfriend laying next to you but your best friend is something completely different and needed once in a while! :) I’m glad you keep this tradition.

    About the outfit, I love it. So gorgeous! <3

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Yeah me too! :) Thanks Anna! xx

      Reply
  8. anna December 14, 2014

    Hei sori kun kysyn mutta tiedätkö miks Linda ei oo postaillu pitkään aikaan? Ainakin mä nään “hallway inspiration” postauksen vaan..

    Reply
    • Alexa December 14, 2014

      Tyhjennä selaimen data niin saat postaukset näkyviin :) xx

      Reply
      • anna December 15, 2014

        Okei kiitos!! :D

        Reply
  9. Sabrina December 15, 2014

    moikka ! ootko ottanu ripsenpidennykset ? :) sun ripset meinaa näyttää ihanalta tässä !

    xx

    Reply
    • Alexa December 15, 2014

      Heippa! En ole ottanut! Mulla joskus oli, mutta en tykännyt niistä oikein. Käytän tekoripsiä aina välillä, kun tykkään meikkihifistellä :) xx

      Reply
  10. Hanna K December 16, 2014

    Ihana look! Sä vaan kaunistut viikko viikolta:)

    Reply
    • Alexa December 16, 2014

      Voi kiitos ihana:)! xx

      Reply