EIHÄN UNOHDETA HUUMORIA?

Monesti mulla on mielessä jokin hauska juttu tai tarina, mutta jätän sen täällä kertomatta, sillä pelkään, että jos joku vaikka pahastuisi siitä. En nyt tietystikään puhu mistään törkeästä tai syrjivästä vitsistä, vaan ihan arkisista kommelluksista. Löydän aina mieleni sopukoista kulman, mistä joku tulee kuitenkin sanomaan ja jätän tarinan kertomatta, etten vaan kaivaisi verta nenästäni, kun anonyymissä interwebsissä saa köniin ihan pyytämättäkin. Julkisessa työssä tulee tosiaan miettineeksi sanomisiaan paljon, toisinaan jopa liikaakin.

Laitoin eilen InstaStoriesiini pilke silmäkulmassa havainnon, minkälaisia hyviä lieveilmiöitä tästä karanteenista voi tulla. Baby boom, kun koko kansa on vaan neljän seinän sisällä vailla tekemistä, kun työpaikat ja kuntosalit ovat sulkeneet ovensa. Ei enää juhannusvauvoja maaliskuussa vain karanteenivauvoja joulukuussa! Mietin hetken, että uskallanko postata kyseistä stooria, sillä on sanomattakin selvää, että lapsia ei vaan tehdä ja se on monelle (ihan jo omassa lähipiirissäni) herkkä asia. Luotin kuitenkin omien seuraajieni medialukutaitoon, sekä siihen että he tuntevat minut yhtä hyvin kuin omat ystävänikin. En koskaan haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, vain päinvastoin, löytää jotain hauskaa ja positiivista ahdistavasta tilanteesta.

Ilokseni vastaanotto oli ihan huikea! Sain eilisen päivän aikana satoja viestejä siitä, kuinka pelastin päivän tuomalla vähän positiivista näkökulmaa tällaisena aikana, kun uutiset ovat synkkää luettavaa ja ahditus on todellinen. Stooreja jaettiin eilisen aikana yli 500 kertaa, joka on varmasti omalla kohdallani ihan ennätysmateriaalia. Meikäläisen huulipunavinkit eivät tosiaan ole lähteneet ihan samaan henkeen viraaliksi.

Vaikka kyseessä olikin vain muutama hassu InstaStories-klippi, niin mulle tuli tosta todella hyvä mieli. Tärkeimpänä se, että huumoria ja positiivista asennetta ei saisi koskaan unohtaa. Erityisesti tämmöisenä hetkenä, kun uutiset (…ja pörssi) on todella synkkää luettavaa, on tärkeää löytää vertaistukea ja syy nauraa – kyllä tästä yhdessä selvitään!

Leave a Reply to Alexa Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

11 comments

  1. Katja March 13, 2020

    Tää sun stoori oli kyllä ihan huippu ja sai kyllä hymyn huulille! Kiitos siis, että jaoit sen! Kyllä tässä itseäkin jo hieman ahdistaa tämä tilanne, joten ihan superia jos joku osaa vähän jakaa iloakin tämän keskellä! :)

    Reply
    • Alexa March 13, 2020

      No just näin! ?❤️ xx

      Reply
  2. K March 13, 2020

    Tai ehkä ennemminkin loppuun viitaten – erikseen selvitään ?

    Reply
  3. Ssss March 13, 2020

    Me ainakin naurettiin kavereiden kanssa sun pohdinnoille ihan huolella ja saatettiin pistää vähän jatkojalostukseenkin joitain ajatuksia siitä :D Huumori auttaa tilanteessa kuin tilanteessa! Tilanne kun on mikä on niin pää hajoaa hyvin pian, jos kaikki hauska karsitaan pois jotta kukaan ei vain loukkaantuisi.

    Reply
    • Alexa March 13, 2020

      No juurikin näin! ? Hyvä että mun höpinöistä sai revittyä huumoria ja vähän aurinkoa näihin päiviin! ❤️ xx

      Reply
  4. Pihvi March 14, 2020

    Ymmärrän hyvin että tämä oli vitsi ja suurimmalle osalle ihmisistä se olikin ihan vaan hauska vitsi mutta vuosia lapsettomuushoidoissa olleena tällaiset vitsit sattuu, ihan kuin lapsen tekoon riittäisi pari viikkoa saman katon alla ?

    Reply
    • Alexa March 14, 2020

      Tsemppiä kovasti sinne. ❤️ Lapsettomuus ja hedelmällisyys ovat aiheina olleet meidän podcastissa pinnalla ja on suunnitteilla puhua niistä enemmän tulevaisuudessakin. Tärkeä aihe, josta on hyvä puhua ja oppia puolin ja toisin. Siellä puhuessani olen aina alleviivannut sitä, että lapsia ei tosiaan vaan “tehdä”. Varmasti suurinosa tietää sen joko omasta tai läheisien kokemuksesta. Se on myös asia, mistä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän ihan jo nuorisolle peruskoulussa. Ainakin meidän aikana puhuttiin vain ehkäisystä, ei niinkään ovulaatiosta tai lapsettomuushoidoista…

      Kovasti voimia ja tsemppiä sinne. ❤️ xx

      Reply
  5. Mariella March 16, 2020

    Hei,
    Teidän ihanaan nonsense mallistoon liittyen.. onko harmaa collari ilman tekstiä kuinka tumman sävyinen? Myyntikuvassa näyttää aika tummalta meleeratulta..

    Sitten toive mahdolliseen tulevaan mallistoon, että voisitteko suunnitella sellaiset supertäykyt jokapaikan mustat leggarit? Ja ehkä vielä basic rento valkoinen kauluspaita? Ja ja vaikka mitä, teillä on niin hyvä tyyli ja silmä tällaisiin ”näyttää hyvältä, tuntuu mukavalta- vaatteissa” ? ?

    Kiitos vastauksesta! Mietin tilaavani tuon collarin, mutta olen etsinyt vaalean harmaata.. niin mietin, vääristääkö kuva, vai onko tummempi ??‍♀️?

    Reply
    • Alexa March 16, 2020

      Hei ihana kuulla, että tykkäät ? Ja vitsit on kyllä hienosti mennyt kaupaksi, ollaan ihan sanattomia teidän tuesta! Etenkin tämmösenä hetkenä, kun pienyrittäjällä on pientä ahdinkoa tulevasta. Ja kyllä, meillä on suunnitelmissa kehittää näitä eteenpäin ja tuoda myös lisää tuotteita, jos kysyntää on. ? On myös huippua, että pystyy itse vaikuttamaan kaikkeen, käymään paikan päällä ja niin edelleen. ❤️ xx

      Reply
      • Alexa March 16, 2020

        Ja hups, innostuin niin, että unohdin vastata siihen varsinaiseen kysymykseen! Se on kyllä vaalea, tosi samanlainen sävynä kun se logollinen. Pitää tarkistaa noi kuvien sävyt kertaalleen, kiitos kun huomautit ? xx

        Reply