Bootcamp!

Olette ehkä ehtineetkin lukemaan Cosmon Bootcampista, eli hyvinvointi -aiheisista tsemppiviikoista. Mielestäni idea on varsin mainio nyt kun monella tuntuu alkavan “alkuvuoden innostus” hiipumaan. Eli ideana on asettaa itselleen haaste seuraavaksi kahdeksaksi viikoksi, ja raportoida sen etemisestä aina täällä MyCosmossa. Mukana menossa on Cosmon toimitus, me bloggaajat, ja tietysti kaikki te jotka haluatte mukaan osallistua! Täältä voitte lukea lisäinfoa MyCosmon Bootcampista!

Mulla itselläni on ollut mielettömän hyvä “flow” oman hyvinvointini ja treenaamisen suhteen koko alkuvuoden. PT:n palkkaaminen on varmasti ollut osaksi tämän kaiken taustalla, sillä se on motivoinut minua hurjasti viettämään vähän ekstratunteja salilla. Olen päässyt tavoitteeseni eli treenannut n. 5 kertaa viikossa monipuolisesti. Viikon treenit ovat koostuneet muutamasta salitreenistä, spinningistä tai / ja muusta aerobisesta ja joogasta. Mielestäni aika täydellinen setti siis! Tämä paketti on pitänyt sekä mun kropan että mielen kunnossa, ja on auttanut mua jaksamaan läpi kiireisen arjen.

Oma tavoitteeni on siis jatkaa samaan malliin! Haluan voida yhtä hyvin jatkossakin, ja täten julistan oman bootcampini alkaneeksi. Välillä tulee niitä väsyneempiäkin päiviä, ja juuri silloin tulee muistaa että mistä se hyvä olo kumpuaa. 

It’s time for a annual Cosmopolitan Bootcamp! Cosmo is challenging all of us to take extra care of our healthy lifestyles for the next eight weeks. So how does it work? Figure out a personal challenge (such as 100 burpees or push-ups) for your bootcamp. And if you want to, you can report about your improvement on MyCosmo (you can publish articles in the Newsroom

So what’s my challenge then? I’ve had such a good flow with eating well and exercising this year, so my challenge is to keep going and making myself proud! I’m currently working out 4-6 times a week and it consists of gym, spinning (or another form of cardio) and yoga. That’s like a match made in heaven for me! Working out feels good and it also keeps my mind in balance. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

20 comments

  1. Mona Nieminen March 4, 2014

    Ihan huippu idis ja kiva kun ootte kaikki bloggaajat tässä mukana :) Mä jään seurailemaan teidän juttuja ja saada itse niistä myös lisäpuhtia!!;)

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Joo siis mustakin tää on ihana idea! Kaikki kimpassa tehtävät jutut on huippuja ja hyvinvointi on tietysti aiheista paras ;) xx

      Reply
  2. Miina Lange March 4, 2014

    Mä olen kade sun flowlle! 5 kertaa viikossa on ihan huippumäärä… Pitäiskö mun ruuvata omaa BC-tavoitetta vähän ylemmäs…?

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Hahah kyl se siitä Miina :D Sä oot supernainen! xx

      Reply
  3. Mie vaan March 4, 2014

    Saispa treenattua 5 kertaa viikossa…

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Todellakin! Se on vaan tunti sun vuorokaudesta – kyllä sä pystyt siihen :) xx

      Reply
  4. Laura March 4, 2014

    Bootcamp kuulostaa huikealta idealta! Itse ainakin olen vasta äskettäin ymmärtänyt sen, ettei treenaamisen eteen tarvitse aina mennä salille: kotona kahvakuulalla ja painoilla treenaaminen, kyykkyjen tekeminen sekä juokseminen itsessään ovat olleet hyviä tapoja pitää kuntoa yllä ja mieltä virkeänä, Toki käyn myös salilla, mutta opiskelijoille ei aina ole itsestäänselvyys hankkia n. 60-75€/kk maksavaa salikorttia ja näin ollen jäljelle jäävät vain tekosyyt. Omalla kohdallani ne tekosyyt on haudattu ja olen tarttunut kahvakuulaan ihan kotosalla ja hyvin toimii. Se on vain asenteesta kiinni, mutta onneksi sitäkin pystyy muuttamaan :D

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Nimenomaan! Mullakin on mielessä hyviä kotona tehtäviä liikkeitä ja teen niistä ehdottomasti jonkun videokoosteen tässä lähiaikoina! :) Hei hyvä sinä! xx

      Reply
  5. Assa March 4, 2014

    Mistä toi kulho on? :)

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Se on Alessin valmistama, oon “lainannut” noita mamman kaapista, heh :) xx

      Reply
  6. Sasha March 4, 2014

    So cool, I tried spinning last week and I love it so much!
    http://www.whatsashawears.com

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 4, 2014

      Yeah It’s super fun! I drank a double espresso as a boost before todays spinning and gosh I had so much energy :D xx

      Reply
  7. Susanna Matilainen March 5, 2014

    Hyvältä kuulostaa! Itsekin pyrin treenaamaan aika samalla tavalla. Joogaa tosin yritän nyt lisäillä, kun mun bootcamp-tavoite on spagaatti!

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 5, 2014

      Noni tsemppiä!! :) xx

      Reply
  8. laurahooo March 5, 2014

    huikeeta alexa !! jatka samaan malliin :-)

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 5, 2014

      Hihi todellakin! ;) Tää valo ja kevät ah – kyllä jaksaa! xx

      Reply
  9. Karoliina March 5, 2014

    Voitko kertoa pt-treeneistä enemmän? Mitä maksoi ptn palkkaaminen ja mitä kaikkea teette, millainen ohjelma yms?:)

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 5, 2014

      PT maksaa 5 krt 300€ ja tehdään vähän kaikennäköistä :) Mun saliohjelma muuttuu n. 8 viikon välein että kroppa saisi vähän eri ärsykkeitä! :) Voit kysyä Johannalta lisää, mikäli kiinnostaa PT:n palkkaaminen (bealive.fi -sivulta löydät yhteystiedot!) xx

      Reply
  10. Tip March 12, 2014

    Mistä noita kenkiä saa?

    Reply
    • Alexa Aavarinne March 12, 2014

      Tilattu kustomoituna Nike ID:n sivuilta:) xx

      Reply