Because I’m Happy

_MG_7922-820

Eilinen oli yksi mun elämäni onnellisempia päiviä tähän saakka. Se että sain paljastaa kirjan kannen ja pienen palan sisältöä oli mulle todella iso juttu, ja tietyllä tavalla myös suuri helpotus. Koko vuoden mittainen projekti pääsi tavallaan päätökseen, mutta myös konkretisoitui ihan uudella tavalla. Teidän maailman ihanimmat ja tsemppaavat kommentit tekivät mun päivästä ikimuistoisen, jopa pari kertaa ihan liikutuinkin. Maailman suurin kiitos teille lämpimästä vastaanotosta, sekä kaikista jo nyt tehdyistä ennakkotilauksista. Ne ylitti mun kaikki suurimmatkin kuvitelmat. Juuri tällaisissä hetkissä huomaa kuinka onnekas on, ja kuinka upeita ihmisiä tässä maailmassa onkaan. En voi liiaksi korostaa kuinka paljon arvostan sitä että naiset tsemppaavat toisiaan ja osaavat myös olla myös onnellisia toistensa puolesta. Niin itsestäänselvältä kuin tällaisen kirjoittaminen tuntuukaan, niin tämä ei tunnu nykyään olevan mikään perusoletus. Olen kyllästynyt naisten parjaavaan keskustelutyyliin toisistaan, ja siihen ajatukseen että “nainen on naiselle susi”. Eikä ole! Nainen on naiselle sisko, paras ystävä sekä kokemuksiin samaistuva tukipilari – tarvittaessa myös ihanalla hömpällä arkea valaiseva valonpilkahdus. Tätä yhteen hiileen puhaltamista ja toinen toisemme kannustamista soisin kaikille meistä upeista naisista rajattoman määrän. Pystymme mihin vain haluamme. Kiitos siis teille siitä että teitte mun tavallisesta keskiviikosta maailman parhaan.

P.S. Tämä kuva otettiin muistoksi samalla kun napattiin kirjan viimeiset kuvat. En tiennyt että tulisinko käyttämään tätä koskaan missään, mutta osuipa juuri sopivasti aiheeseen. :)

Yesterday was one of the best days of my life so far. Just a random Wednesday, but you guys made it perfect. I revealed the cover of my book and we also kick started the pre-order, and I was so nervous about everything. But the comments I got and the amount of pre orders… I was so touched I actually cried twice. Thank you so much for always being there for me, there’s nothing I appreciate more than women who stand up for each other. That’s so inspiring. Have a lovely Thursday sweeties! 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

35 comments

  1. Roosa June 2, 2016

    Ihanaa lukea et sulla on ollut mahtava päivä! Ja onnittelut vielä multakin! ❤ Jep, naisten pitäis ehdottomasti tukea toisiaan ja puhaltaa yhteen hiileen vertailemisen ja moittimisen sijaan. xx | http://roosahiltunen.com

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Kiitos paljon Roosa :) xx

      Reply
  2. Ida June 2, 2016

    Tosi tärkeitä sanoja liittyen nimenomaan tähän hölmöön nainen on naiselle susi -sanontaan! Oon sun kanssa täysin samaa mieltä :)

    Mistä noi ihanat aurinkolasit on? Pyöreämpi malli hakusessa ja noi näyttää aika potentiaaliselta vaihtoehdolta ;)

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Ne on Karen Walkerin Superduper lasit, ihan super hyvät! :) xx

      Reply
  3. Salla-Mari June 2, 2016

    Paljon onnea kirjan johdosta Alexa! Varmasti tulen sen kirjakaupasta viimeistään etsimään kätösiini, kun aiheet vaikuttavat niin mielenkiintoisilta ainakin mitä olet täällä kommenttiboksin puolella kertonut. Kommentoin hyvin harvoin, mutta nyt haluan sanoa, että sinä ja blogisi olette loputon inspiraation lähde! Joka ikinen postaus on huolella tehty ja laadukas. Ihailen myös työmoraalisia ja ylipäätään elämänasennettasi, miten jaksat aina haastaa itseäsi. Ihanaa ja toivottavasti rentouttavaakin kesää :)

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiitos ihana. Aivan ihana kommentti, tulipa hyvä mieli heti aamusta :) Kiitos ja samoin sinne :) xx

      Reply
  4. Minna June 2, 2016

    Oot ihana Alexa!! :) hyvää kesää!

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiitos ja samoin sinne! :) xx

      Reply
  5. papukaisa June 2, 2016

    Onnea kirjaproggiksen loppuunsaattamisesta! Hieno saavutus, mielestäni voisit kilistellä asialle vaikka pariinkin otteeseen! :)

    Voisitko vinkata kun Melimelin sohva saapuu teille niin tuun heti katsastamaan sen irl? Tuleeko teille joku tietty väri? Näytepaloja löytyy varmaan sitten kaikista väreistä?

    http://mminimalisticss.com/

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Kiitos ihana! Mä todellakin kilistelen, aloitan lauantaina :D Sohva tulee ensi viikon perjantaina. Se tulee smaragdin vihreänä, mutta rahit tulee muissa väreissä. Mallipalat tietty myös löytyy! :) xx

      Reply
  6. Marianne June 2, 2016

    Hurjasti onnea kirjaprojektin johdosta! Olet todella inspiroiva ihminen ja todellakin toivon, että muutkin ottaisivat sinun menestyksen inspiraationa ja uskona siihen, että itsekin voi menestyä eikä kateutena. On niin uskomatonta, että oot niin nuori, mutta saavuttanut jo oman kirjan tekemisenkin!! Ihan mieletöntä, ja sun kaltainen yritteliäisyys on niin hyvää tän hetkiselle taloustilanteellekin :) xx

    Reply
    • Marianne June 2, 2016

      Niin ja kirjan tulen ehdottomasti myös kotiuttamaan viimeistään kirjakaupasta! :)

      Reply
      • Alexa June 2, 2016

        Voi kiitos ihana, tulipa hyvä mieli kauniista sanoistasi! :) xx

        Reply
  7. Johannam June 2, 2016

    Ihana sinä! ?

    Reply
  8. Emma June 2, 2016

    Paljonpaljon onnea kirjaprojektin johtosta! :-) Kirja on varmasti ihan mahtava, en malta odottaa sen lukemista. Tuntuu siltä, että kun sun kreatiivisuus, arvot ja neuvot yhdistyy kirjassa, ei voi tulla muuta kuin hyvää! Ja sinä sen sanoit, olen ihan samaa mieltä siitä, että naiset ovat toistensa tukijoita ja ystäviä, eikä mitään rivaaleja. Ihanaa kesää sulle!

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiitos ihana olet Emma! :) xx

      Reply
  9. Jasmin June 2, 2016

    Oot kyllä aivan upee esikuva minkä ikäiselle naiselle tahansa! Itsekin oon 20 vuotias ja mun jokapäiväinen arkinen ilo on kun saan tulla blogiasi lukemaan. Ollaan ystäväporukassakin puhuttu usein, kuinka tänne blogiin tullessa vallitsee AINA positiivinen ilmapiiri vaikka välillä (hyvin harvoin ainakin mun mielestä) kertoisitkin niitä arjen harmaampia puolia! Tästä blogista saa kyllä motivaatiota joka ikinen kerta tänne klikkailtuansa itsensä! Ja kirja meni myös täällä heti eilen tilaukseen :)

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Suurkiitos aivan ihanista sanoistasi! Kun kuulee että mun työstä puhutaan noin kauniisti porukassa, niin tietää että on oikeilla jäljillä! Kiitos vielä ja aivan ihanaa kesää :) xx

      Reply
  10. Anna June 2, 2016

    Ihan älyttömän suuret onnittelut Alexa kirjan johdosta! Niin pitkään oon blogiasi lukenut ja on upeeta seurata miten toteutat unelmiasi yksi toisensa perään! Oot jollain tavalla ollut mulle se isosisko ja girlcrush, jota oon aina kaivannut, vaikka onkin hassua miten paljon tietokoneen välityksellä pystyy vaikuttamaan! Jotenkin sun esimerkillä jaksaa uskoa, että mäkin pystyn mihin vaan jos tarpeeksi haluan :) Kiitos siis kaikesta sun työstä ja ihanaa kesää! :)

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiitos ihana. Mieletöntä kuulla että voin olla jollekin virtuaali-isosisko, ehkä paras kohteliaisuus mitä voi toiselle naiselle antaa! Just näin, se pystyt ihan mihin vain. Usko unelmiin ja tee paljon töitä, niin hyvä tulee ;) xx

      Reply
  11. Tiia June 2, 2016

    Pakko nyt itsekin yhtyä kaikkiin näihin kehuihin! Oot kyllä tällaiselle 20-vuotiaalle ihan mieletön esikuva, ja oiva esimerkki siitä, että se “menestys” ei välttämättä tule aina siltä polulta, jonka kaikki muut valitsee ja jonka ihmiset olettavat sun valitsevan. Ihailen suunnattomasti sitä, kuinka ahkera oot, teet ainakin blogin perusteella niin paljon töitä että tän blogin eteen että siviilissä, mutta koskaan et valita siitä tai nosta sen takia itseäs jalustalle. Ei voi kuin ihailla! :)
    Onnea kirjan johdosta, mä käyn myös ehdottomasti kotiuttamassa sen viimeistään kirjakaupasta sitten! Kiitos myös ihanasta blogista, tää on joka aamun piristys ja oot kyllä kohonnut mulle ihan blogimaailman ykköseksi laadukkailla postauksilla. Oikein ihanaa kesää! <3

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiiitos ihana! Tuli ihan super hyvä fiilis sinunkin kommentistasi. Tuli yksi huvittava juttu tosta omasta polusta mieleen. Nimittäin joskus ala-asteikäisenä mua haastateltiin HS:n gallupiin ja kysyttiin että kuinka paljon vietän aikaa koneella. Vastasin että pari tuntia päivässä ja siitä tuli sukulaisten kesken kauhea haloo. Olin kuulemma ihan “out of control” ja “äidin olisi pitänyt pistää jonkinlaiset rajat”, noh aika hyvin päättyi sitten tämä koneella näpyttely ;) Että pitää vain tehdä just niin kun itsestä hyvältä tuntuu, eikä aina kuunnella muita – tosin äiti on aina oikeassa! ;) xx

      Reply
  12. enna June 2, 2016

    Juuri näin! Sisarvoimaa!!

    Ja onnea sekä kirjaprojektista että tuleviinkin projekteihin :)

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Voi kiitos paljon :) xx

      Reply
  13. sk June 2, 2016

    Ihana kuva sinusta! :)

    Voin vain kuvitella miten upea fiilis sulla mahtaa nyt olla, kun sait ison projektin päätökseen. Huikeeta! Onnittelut vielä, kyllähän tuo kirja täytyy ihan kannatuksen vuoksi jo ostaa.

    Mä myös aina ihmettelen sitä, miksi joku haluaisi olla susi toiselle :O Siinähän vain kaikki pahoittaa mielensä. Paljon kivempaa olla onnellinen toisten puolesta ja tukea toisia, omakin elämä tuntuu silloin paremmalta :) Blogien lukijana välillä vähän mietityttää, että onko ok olla niin kovin onnellinen teidän ihan tuntemattomien ihmisten puolesta, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole :D Kiitos siis Alexa siitä, että annat meille lukijoillekin paljon aihetta olla iloisia sun puolesta! Hauskaa loppuviikkoa!

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Kiitos ihana, niin mukava kuulla! Sä jaksat aina piristää mun päiviä niin kauniilla kommenteilla, kiitos siitä. Teidän takia mä jaksan olla innostunut tästä hommasta vielä näin viidenkin vuoden jälkeen :) Ihanaa kesää! xx

      Reply
  14. sanna June 2, 2016

    Paljon Onnea! Se ,että pystyy ja onnistuu kirjoittamaan kirjan on mieletön juttu! Onnellista elämää ja uusia mielenkiintoisia haasteita sinulle.

    Reply
    • Alexa June 2, 2016

      Kiitoksia ihan hurjasti! Samoin sinne :) xx

      Reply
  15. Nancy June 3, 2016

    You look beautiful Alexa! By the way can I just say your instagram feed is perfect hehe :) x
    http://www.simplynancyblog.com

    Reply
    • Alexa June 3, 2016

      Thanks so much sweetie! :) xx

      Reply
  16. Emmi June 3, 2016

    Onnea Alexa, kerrassaan upeaa työtä, en millään malta odottaa että pääsen lukemaan kirjaasi <3 Olet kyllä ihan mieletön hardworking girl, menestymistäsi on ilo seurata! :) Happy weekend!

    Reply
    • Alexa June 3, 2016

      Voi kiitos ihana, niin mukava kuulla :) xx

      Reply
  17. Annn June 4, 2016

    Ihana kuva :-) Mistä muuten ostat pionit?

    Reply
    • Alexa June 4, 2016

      Bulevardilta Form & Florasta tai Inbloomista :) xx

      Reply