Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Bag Cravings

december 28, 2012, Inspiration
Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut viha-rakkaussuhteestani monogrammikuoseihin, etenkin Vuittonin tietysti. Ensin teinivuosina rakastuin, sitten inhosin, rakastuin taas ja nyt se inho on sitten taas koittanut. Niin se menee kausittain! Tämänkertainen inho iski aika salakavalasti; ensin haalin monogrammikuosisia tuotteita hullunlailla, mutta sittemmin hankkiuduin niistä eroon tuote kerrallaan. 
Huivit mulla on kyllä edelleen käytössä, niissä se kuosi ei jostain syystä häiritse ollenkaan. 
 
Nyt olen alkanut himoitsemaan suht yksinkertaisia laukkuja, jotka eivät huuda nimeään kadun toiselta puolen. Enkä ole ilmeisesti yksin tämän asian kanssa, sillä blogejen himotuslistoilla ovat pyörineet mm. Givenchyn ja Chloén kauniit yksinkertaiset laukut.

Nyt teidän pitäisi auttaa minua päätöksenteossa. Haluaisin kovasti Célinen mustan Luggagen, mutta sitä on miltein mahdoton saada. Luxbag ei osannut arvioida heidän toimitusaikaansa tai sitä että tuleeko mustaa Luggagea ylipäätään keväällä liikkeen valikoimaan. Kuulin myös että Luggaget ovat ylipäätään Euroopassa loppuunmyyty, joten sellaisen voi löytää vain tuurilla. Eli Tukholman ja Pariisin reissuilla fingers crossed. Givenchyn saatavuudesta en tiedä, tietääkö muut?

Jäljelle jää siis kaksi oikein ihanaa ja käytännöllistä arkilaukkua. Balenciaga on ihana, mutta minua hieman mietityttää tuo lampaannahka (Holiday Collectionissa oli vuohennahkaa, mutta se näytää kuvien perusteella harmaalta?) se kun tuntuu olevan niin hurjan arkaa materiaalia. Mulla on joskus aikaisemmin Balenciaga ollutkin ja se oli muistaakseni aika herkkää sorttia tosin vaalea oli värikin. Chloén Marcie näyttäisi olevan myös oikein oivallisen kokoinen ja nahkakin näyttää silmämääräisesti jämäkältä. Eli jeesiä kehiin siis! :)

// I’ve had mixed feelings towards monogram patterns (especially Louis Vuitton’s) At first I fell in love, then I hated them, then I loved the whole thing again and now I’m just getting bored with it.
I’ve been starting to crave for a simple bag, such as Celine’s luggage or Chloé’s Marcie. Now I’m just having a hard time choosing the right one. Apparently it is impossible to get a black Mini Luggage in Finland and I heard that it’s almost sold out in the rest of Europe? I love the Balenciaga bag, but I’m not sure about the quality, or the lambskin I mean. Arh, I need your advice!

 
 

Follow me on Facebook

42 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *