ASUNTO ON MYYTY!

76 vaihdettua sähköpostia, 17 näyttöä ja 4 tarjousta – nyt se on myyty! Laitettiin tosiaan maaliskuussa asunto myyntiin ja nyt on nimet paperissa. Oltiin varauduttu siihen että isomman asunnon myyntiin voi mennä puolesta vuodesta vuoteen, joten yllättävän nopeasti saatiin kaupat tehtyä. Loppupeleissä tehtiin kaupat pariskunnan kanssa joka kävi täällä ensimmäisien joukossa. Hyvillä mielin voi siis luovuttaa meille rakkaan asunnon seuraaviin käsiin.

Fiilis on hyvä, mutta samalla toki myös haikea. Onneksi saadaan asua täällä vielä lokakuuhun asti, niin meillä on hyvin aikaa etsiä seuraavaa projektia ja tehdä suunnitelmia eteenpäin. Nyt on huomattavasti helpompaa suunnitellakin, kun on rahat ns. “kädessä” ja deadline muutolle. Ollaan myös varauduttu siihen että joudutaan asumaan muutamia kuukausia vuokralla, jos nyt alkukesästä ei löydy sopivaa kohdetta eteen.  Täytyy sanoa että jänniä aikoja eletään kun päätettiin rykäistä häät ja asuntoprojekti samalla kertaa, mutta eipä käy ainakaan aika tylsäksi! Ja onneksi toi remppaaminen ja suunnitteleminen on meille tuttua puuhaa. Paljon on ajatuksia mielessä aiheesta, joten pääsette taas normaaliin tapaan seurailemaan projektia. Avaan uudistetun remppablogin piakkoin, jossa on helpompi navigoida postauksia ja projektia. Eikun uusia tuulia kohti!

76 emails, 17 showings and 4 offers – now our beloved apartment is sold! It really feels bittersweet, I love this apartment but I’m still really excited to start a new project. We haven’t found a new place yet, but now it’s much easier to put out bids and plan the future. Fortunately we can stay here until October, so we still have a plenty of time. I think we are a bit crazy when organising the wedding and the apartment project at the same time, but at least we won’t get bored in the near future. I’ll keep you guys updated!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

31 comments

  1. T May 23, 2017

    Jee paljon onnea asuntokaupoista! Vitsit mä odottelen innolla uusia asunpostuksia, ja pidän sormet ristissä, et uus kohde löytyy pian, niin päästään seuraamaan remppaa ?

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Kiitos paljon! ? Sama täällä! xx

      Reply
  2. Jennifer May 23, 2017

    Wau, isot onnittelut! :)
    Innolla odotan remppapostauksia!

    Reply
  3. Marinka May 23, 2017

    Onnittelut asunnon myynnistä! Varmasti tajuton stressin lievitys <3

    http://www.marinkaessel.com/blog

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Kiitos! ? On kyllä kivaa että ei enää tarvitse meilejä lähettää tai näyttöjä järjestää.? xx

      Reply
  4. Lou May 23, 2017

    Onnea, mahtavaa! ?

    Kysymys sun Pelagosta: ootko ollut tyytyväinen Brooklyniin? Itse arvon Caprin ja Brooklynin välillä, molemmat koeajettu ja päätös vaikea.

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Kiitos ! ? Oon kyllä tykännyt paljon! Tosin tykkään ajaa myös pitkiä matkoja, niin siihen se ei ole ihan ideaali, mutta kaupunkipyöräilyyn kyllä. ? xx

      Reply
      • Lou May 23, 2017

        Onkohan tässä ratkaisu valintaani, tykkään nimittäin ajella myös pitkiä lenkkejä maisemienihailumielessä. ? Koet siis, että Brooklyn on niihin hieman epämukava?

        Reply
        • Alexa May 23, 2017

          No ei oikeastaan epämukava, mutta ei saa ihan tarpeeksi irti. Tosin mulla on 1-vaihteinen eli jos olisi useampi vaihde niin olisi ehkä mukavempaa ajaa pidempiäkin matkoja. Mutta oon mä yhden 150km lenkinkin tolla vääntänyt ? xx

          Reply
        • riiri May 24, 2017

          Capri!!

          Reply
  5. Sunshine May 23, 2017

    Great news!!! Paljon onnea!!! Innolla täälläkin odotellaan seuraavaa projektia :)

    Reply
  6. kati May 23, 2017

    Onnea asunnon myynnistä. Olisiko antaa vinkkejä asunnon myyntiin? Olemme laittamassa ensimmäistä omaa taloamme myyntiin kesän aikana. Kaikki vinkit on tervetulleita.

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Kiitos! Hyvät kuvat on melkeinpä tärkein juttu. Laitan ensi viikolla “havaintoja asunnon myymisestä” -postauksen eetteriin. ? xx

      Reply
  7. Kama May 23, 2017

    Hi! I know it is a bittersweet feeling but I am happy for you! You have an amazing interior taste! Looking forward to your new project! Greetings from Poland :)*

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Aww thanks so much! ? xx

      Reply
  8. Emilia May 23, 2017

    Miten pystytte luopuu noin ihanasta kodista? ?

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      No siis onhan se kyllä ihanaa ja kamalaa samaan aikaan, ja varmaan pienet kyyneleet tirautan kun täältä pois muutetaan. Mutta rakastetaan vaan tätä asuntohommaa, niin pakko vaan luopua ja mennä eteenpäin. ? Ehkä sitten kun on lapsia niin rauhotutaan ? xx

      Reply
  9. Jenni / big mamas home May 23, 2017

    Onnea asunnon myynnistä! En kyllä malta odottaa teidän uutta projektia ja sen seuraamista tätä kautta. Varsinkin nyt, kun oma asumistilanne on muuttumassa.

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Kiitos, mukava kuulla! ? xx

      Reply
  10. Tiina May 23, 2017

    Onnea asuntokaupoista!
    Aikamoisen projektin tosiaan otitte, kun on häät ja asuntoproggis samaan aikaan menossa. Kyllä te siitä varmasti selviätte. :) Mutta muistakaa pitää parisuhteesta huolta. Sitä tuollaisten työtaakkojen alla helposti kaiken kiireen alla unohtuu se muu yhteinen tekeminen kun yhdessä tehdään noita projekteja.

    Nimimerkillä kokemusta on ja huonosti meinasi käydä samanlaisessa tilanteessa. Onneksi tilanne oli kuitenkin pelastettavissa.

    Enkä siis halua maalailla piruja seinille vaan muistuttaa vaan, että muistakaa se parisuhde. :)

    Reply
    • Alexa May 23, 2017

      Joo, hyvä todellakin muistuttaa! Sillä molemmat remppaprojektit, tai no erityisesti ensimmäinen 19-vuotiaana (jaiks!) oli rankkoja kokemuksia. Mutta toisaalta nyt on ainakin nähnyt puolison molemmat puolet ja paljon on koettu, niin tiedetään että suhde kestää mitä vaan. Ja häiden suhteen oon aika lungi ja ne on onneksi siellä Italiassa, niin niiden suhteen ei tarvitse kauheasti järjestelyä tehdä etukäteen ? xx

      Reply
  11. Savon May 23, 2017

    Mahtavaa, onnea! Kaikki asuntopostaukset kiinnostavat kovasti.

    Reply
  12. Emma Hirvonen May 24, 2017

    Jee onnea!? Eikun vaan uusia tuulia kohti, odotan innolla remppablogin uudelleensyntymää! xx

    Reply
  13. Sari May 24, 2017

    Onnea! Innolla odotan millaista on luvassa seuraavan kodin osalta :)

    Reply
    • Alexa May 24, 2017

      Niin minäkin! ? Kiitos! xx

      Reply
  14. Julia May 24, 2017

    Jee, Ihanaa, taas remppablogi! <3 Onnea!

    Reply
    • Alexa May 24, 2017

      Jee, älä muuta sano! ? xx

      Reply