5 x Parasta juuri nyt

1)Muutto on kyllä parasta mitä minulle on vähään aikaan käynyt! Vaikka alkuun tuntui tylsältä muuttaa väliaikaiseen asuntoon, niin täytyy sanoa että kotikulmien muutos on tuntunut mielettömän virkistävältä. Etenkin nyt havahduin siihen kuinka autopilotilla sitä helposti menee kun vanha on tuttua ja turvallista. Kun lähikauppa on ollut sama vuosikausia, niin sitä vaan suhaa hyllyltä toiselle ja kerää ne puurot ja maidot tuttuun tapaan koriin. Nyt kun lähikaupat ja kahvilat meni vaihtoon, niin olen fiilistellyt ihan kaikkea. Ikkunashoppaillut yömyöhään iltakävelyllä, testannut uuden lenkkipolun, käynyt jokaisessa lähikahvilassa vähintään kerran ja väijynyt ruokakaupassa huomattavasti pidempään kun normaalisti. Samalla on tullut myös nähtyä enemmän näillä kulmilla asuvia ystäviä, kun voi mennä extempore alaovelle pyytämään iltalenkille. Kuulostaa siltä kun olisin muuttanut eri kaupunkiin, mutta ihmeen paljon pienikin muutos arjessa voi piristää. Alkuun harmittelin sitä että emme pääse omaan kotiin seuraavaan vuoteen, mutta nyt uskon että tämä vuosi menee ensihuuman merkeissä aika mukavasti.

1) I just love our new neighbourhood! All the pretty parks, boutiques and cafés. The apartment is really nice as well (pictures coming up tomorrow!), so needless to say that we are pretty happy at the moment!

2) Sateen jälkeinen raikas ilma. Olen juoksulenkki-ihminen lähes ainoastaan syksyisin, joka syksy se lenkkikärpänen puraisee. On vaan äärimmäisen ihanaa mennä pimeänä iltana raikkaaseen ulkoilmaan hölkkäilemään.

3)Näen Lindaa kahdesti tässä kuussa! Viikon päästä lähden Tukholmaan ja sitä seuraavana viikonloppuna Linda tulee puolestaan Helsinkiin. On kyllä mahtavaa että pystymme nykyään näkemään etäisyydestä huolimatta niin usein, vaikka onhan meille Skype-yhteys lähes joka päivä.

2)It has been raining a lot lately, but I really love the fresh air after rain. 

3)I’m going to spend time with Linda at least twice this month. Next weekend I’m traveling to Stockholm and next week Linda is coming here, how exciting! 

4) Kuvaan tällä viikolla videoita! Vihdoinkin pääsen taas niiden pariin. Muutama toivevideo on siis tuloillaan lähiviikkoina – onpa kivaa!

5)Ensi viikolla häämöttävä blogigaala. Ihan mahtavaa laittautua pitkän kaavan mukaan ja nähdä kaikkia alalla työskenteleviä, niin yhteistyökumppaneita kun ihania kollegoja.

4)I’m going to shoot some videos this week! By the way, here you can watch my first ever video in English. My friends wanted to do a quick little interview so we did it in a one take, so be kind! 

5)I’m so excited about next week’s blog awards. It’s so much fun to meet all the fellow bloggers and have a fun night together. 

H&M Blazer (similar here & here)
Ray-Ban Sunnies
Samsoe & Samsoe Sweater from Zalando* (similar here!)
Gucci Bag
Tiger of Sweden Pants (similar here!)
Gianvito Rossi Shoes

postaus sisältää mainoslinkkejä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

14 comments

  1. Sanna October 17, 2017

    Nyt kun mainitsit syksyiset juoksulenkit tolla tavalla, on pakko vetää lenkkarit heti tänä iltana jalkaan, pitkästä aikaa! :)

    Reply
  2. C October 17, 2017

    Apua multa on mennyt kokonaan ohi, ootteko siis löytäneet jo uuden asunnon? :)

    Reply
    • Alexa October 17, 2017

      Asutaan siis väliaikaisesti vuokralla! Mutta olen kyllä vihjaillut myös uudesta projektista, mitään ei ole vaan vielä allekirjoitettu niin siksi en ole avannut sitä enempää ? Soon soon! xx

      Reply
  3. Essi October 17, 2017

    Olipas mukava postaus ja ihania kuvia! Tällaisia juttuja on tosi kiva lukea, koska ne kuvaavat sun arkea ja luovat itselle postiivisen mielen :) Innolla odotellaan juttuja myös uudesta kodista sekä ehkä vinkkejä jossain vaiheessa uuden kotikaupunginosasi helmistä.

    Reply
    • Alexa October 17, 2017

      Voi kiitos! Ihana kuulla! ? Joo, teen mielelläni vinkkipostauksen! ? xx

      Reply
  4. Gabriela October 17, 2017

    Hello Alexa!
    I love your blog,style…congrats!
    Are you still friend with Mariannan? Is she going to your wedding? Theres no photos of you both recently…
    I loved how friends you were.
    Thanks for answering.
    xoxo

    Reply
    • Alexa October 17, 2017

      Yes, absolutely! We actually had breakfast today and we talk daily. ? Of course she is also coming to the wedding! I should probably post more day-to-day life kind of posts! ? xx

      Reply
      • Gabriela October 17, 2017

        Oooohh Soooo happy yo hear that :-) you both aré my favourite bloggers.
        Thanks for your answer, it feels so good to know that everything is fine!
        You are so nice! Thank you

        Reply
  5. Voin hyvin samaistua sun fiiliksiin väliaikaiseen asuntoon muuttamisesta, itse tein saman tempun ja vaikka eka tuntui siltä, ettei tästä tule mitään niin lopulta sitä olikin innoissaan uudesta ympäristöstä vaikka yli vuosi siinä sitten vierähtikin. Ja parastahan siinä on tietysti se, että samalla saa visioida aivan vapaasti uutta kotia kun ei vielä ihan edes tiedä, mitä on edessä…innolla sun tulevaa asuntoprojektia odotellen!

    Kuuntelin muuten sun Designtarinoita-podcastin, oli tosi mielenkiintoinen! :)

    Reply
    • Alexa October 17, 2017

      No hei just näin! Kun väliaikaisessa kodissa viihtyy, niin remppahommatkin jaksaa sitten eri tavalla! ? Mukava kuulla hei että tykkäsit! xx

      Reply
  6. Jenni S. | big mamas home October 17, 2017

    Kuulostaa hyvältä. Pitäisi varmaan itsekin miettiä vastaava lista loppuraskautta piristämään. Tämä viimeinen kuukausi on kyllä ehdottomasti vaikein.
    Mutta ihanaa syksyä sinne. <3

    Reply
    • Alexa October 17, 2017

      Tsemppiä hei sinne kovasti! ? xx

      Reply