14 Havaintoa Pariisista

Miten en olekaan aikaisemmin tehnyt havainto-postausta Pariisista! Milanosta, Kapkaupungista ja NYC:istä olen vastaavat tehnyt, ja niistä on aina kovasti tykätty. Eli tässä tulee siis havaintoja Pariisista!

Hotellien taso ei täällä ole kummonen. Vaikka maksaisi maltaita huoneesta, niin se ei todella takaa sitä että hotelli olisi hyvä. Olen asunut täällä ainakin kymmenessä eri hotellissa (ja vaikka Tripadvisor onkin olemassa), niin siltikään en voi montaa lämmöllä suositella. Tällä kertaa päädyttiin asumaan AirBnbssä.

Täällä käteiskulttuuri on vahvempaa kun muualla Euroopassa. Harvat taksit ottaa edelleenkään korttia vastaan ja pienissä kiskoissa joutuu poikkeuksatta käyttämään käteistä – eli sitä kannattaa varata jos Pariisiin matkustaa. Sama juttu jäi myös Berliinistä joskus mieleen.

Onneksi Uber toimii täällä(kin) moitteettomasti, niin sen puolesta ei tarvitse käteistä miettiä. Valehtelematta jokainen auto on saapunut muutama minuutti tilauksesta, tuntuu siltä kuin olisi oma autokuski koko ajan käytettävissä.

Tietysti metro on täällä myös erinomainen kulkupeli. Vaikka kartta alkuun näyttää aikamoiselta sokkelolta, niin se on yllättävän helppo omaksua. Lähes mihin tahansa pääsee metroyhteyksien avulla ja jos tarvitsee mennä kauemmas, niin RER-junat kulkee hyvin.

Turistikohteisiin kannattaa varata netissä etukäteen liput, jos haluaa välttää jonottamiselta. Päästiin mm. Louvreen sisään muutamassa minuutissa, kun taas liputtomat joutui odottamaan lähes tunnin. Myös Riemukaaren huipulle olisi ollut mukavaa mennä,  mutta oltiin unohdettu ostaa liput ja jonottamisessa olisi mennyt pieni ikuisuus.

Here even 5 star hotels aren’t necessarily good, yet really expensive. So in Paris I rather stay in an Airbnb. 

In Paris you need cash! Especially if you are using taxis, but fortunately Uber also works really well here. Most of the times I have waited my ride to arrive about two minutes – feels like I would have a private driver. 

Metro is also pretty amazing here. You can get pretty much anywhere in the city by Metro and even though the map looks pretty complicated, it’s really easy to get used to.

I would recommend buying tickets to tourist attractions in advance, If you are not a fan of queuing. We got in to Louvre in less than 5 minutes, because we bought the tickets online earlier. 

Pariisilaiset ovat vaikeasti tavoiteltavia. On ollut muutama hämmentävä kokemus ravintolassa ja kynsisalongissa. Paikka on ollut tyhjä ja henkilökuntaa vaikka kuinka, kun kysyy että onko tilaa niin vastaus kuuluu “Ei todellakaan, mitä kuvittelet?”. Sitten kun ihmeissäni kysyn että “Onko todella näin?”, niin yhtäkkiä tilaa sitten “jostain” löytyykin. Viimeksi tällä reissulla olin menossa (tyhjään) kynsisalonkiin, jossa neljä työntekijää teki sudokua eikä aikaa meinannut löytyä. Kun hiukan kyseenalaistin vastausta, niin tekijä sitten kuitenkin löytyi. Sama on siis toistunut muutamaan otteeseen myös ravintoloissa.

Frenchie on tämän hetken kuumin ravintola ja syystäkin! Päästiin vastapäätä sijaitsevaan Frenchien viinibaariin (jonne ei oteta pöytävarauksia) nauttimaan illallista ja se oli ehdottomasti paras Pariisissa nautittu illallinen.

Pariisilaiset ovat yrittämättä tyylikkäitä. He näyttävät siltä että eivät olisi juuri aamulla peiliin katsoneet, mutta silti onnistuvat näyttämään tyrmäävän hyviltä.

Turvatoimia on nostettu viime vuosina paljon. Jopa tavarataloihin mennään turvatarkastusten kautta, mutta näissä asioissa enempi on ehdottomasti parempi.

Parisians seems to play hard to get. For example yesterday, I went into a nail saloon and they said that they don’t have any appointments available – yet they didn’t have any other customers. After “double checking” they had space for me. The same thing has happened multiple times in restaurants. I just don’t get it! 

Frenchie is the hottest restaurant in town. I’m glad we were able to get in, it was definitely the best dinner I have had in Paris. 

Parisians are effortlessly stylish. It’s not a myth, they just look incredibly hot – without trying too hard. 

There are security checks pretty much anywhere from metro stations to department stores, but that’s definitely a good thing. 

Kukat ovat mielettömän halpoja. Upeita kimppuja saa ihan muutamalla eurolla. Uskoisin tämän johtuvan mm. siitä että kukkien osto on Pariisissa arkipäiväisempää, jolloin kulutus on kovempaa ja hinnat on kilpailukykyisempiä. Suomeen suurin osa kukista tulee ymmärtääkseni Hollannista, joka jo itsessään nostaa kukkien hintaa kun rahdit Suomeen on kalliimpia.

Paikallisista “nakkikioskeista” saa lettuja (crêpes) ja täytteitä voi valita kymmenistä eri (suolaisista ja makeista) vaihtoehdoista. Olen ihan tyytyväinen että näitä ei ole Suomessa, liian hyvää! Kun puhutaan kerran makeista, niin pakko myös mainita että ranskalainen karkkikulttuuri ei ole kyllä mistään kotoisin!

Erityisesti nuoret puhuu englantia hyvin ja asioiminen ainakin turistiasioissa täällä on helppoa. Toista voisi toki olla jos täällä asuisi. Kokemuksia?

Shoppailijan paratiisi löytyy kaupungin ulkopuolelta, nimittäin siellä on useita huippumerkkejä kantava iso outlet-kylä. La Vallée Villagesta olen kirjottanutkin vuonna 2013.

Mielestäni paras aika matkustaa Pariisiin on lokakuun alussa, silloin pahimmat turistirysät ovat takana ja ilma on yleensä todella suotuisa. Talvella ilmat vaihtelee älyttömästi ja kesällä saattaa taas olla paahtavan kuuma.

Flowers are really inexpensive here comparing to Helsinki. You can get a beautiful bouquet for 5€, which is really amazing. 

French crêpes are served at every corner. You can stuff them with jam or nutella or even ham and cheese. Definitely one of my guilty pleasures, It’s probably a good thing we don’t have them in Finland. 

The youngsters are speaking English really fluently here. It’s easy to get touristy things done, but I have no idea how is it like to live here as a foreigner – any experiences? 

The shopping paradise is 45 minutes out of the city, it’s a designer outlet mall called The Vallée Village. 

I think that the best season to travel to Paris is fall. It’s not the busiest tourist season and the weather is most likely amazing. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

36 comments

  1. Westend Mum May 9, 2017

    Muistan syöneeni crêpes-lettusia monia siellä ollessani. Niin hyviä! Tosiaan ehkä ihan hyvä, ettei niitä saa täältä ;)
    http://westendmum.fi

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Oon samaa mieltä! Olisi liian “vaarallista” jos Helsingistäkin löytyisi joka nurkasta crêpejä. ? xx

      Reply
  2. Tiina May 9, 2017

    Onpas omituista tuo huono asiakaspalvelu. Mä oon vähän sellainen ihminen, että tuollainen käytös ärsyttää siinä määrin, etten varmaan olisi kysellyt uudelleen vaan todennut, että etsinpä jostain muualta paikan jossa saa palvelua ja on vapaita aikoja. :)

    Onkohan tuo ihan yleistäkin Pariisissa ja koskeeko vain turisteja vai myös paikallisia?

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      No on joo jännää kyllä! On kyllä hyviäkin kokemuksia sieltä, mutta muutamia tällaisia hyvin jänniä tapauksia myöskin. ? Uskon että paikallisia kunnioitetaan enemmän! xx

      Reply
  3. Nekkutyttoe May 9, 2017

    Tuli tuosta vaikeasti tavoitettavuudesta mieleen, että puhutko ranskaa yhtään? Mulla itselläni on taustalla yläasteen ranskan opinnot ja olen todennut että kehnollakin ranskalla saa parempaa palvelua kuin englannilla :D Varsinkin vähän vanhemmat ihmiset arvostavat selvästi yrittämistä. Ja kielitaitoiset vaihtavat sitten englantiin… Ylipäätään kyllä Pariisissa on vähän nuivempaa palvelua kuin esimerkiksi Etelä-Ranskassa. Pitääkin treenata taas fraasit kuntoon kun ollaan loppukuusta sinne päin matkaamassa :)

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      No en puhu, nyyh! Vähän kyllä innostuin, pitää ehkä aloittaa opiskelut aikuisiällä! ? xx

      Reply
    • sannis May 9, 2017

      Tuo on totta. Muualla Ranskassa ollaankin paljon mukavampia kuin Pariisissa (ihan sama vaikka Briteissä Lontoon suhteen), mutta palvelu on yleensä todella hyvää jos puhuu ranskaa, ja paljon huonompaa jos vain englantia. Tosin ranskalaiset ei ihan hirveän hyvää englantia puhu, niin varmaan sekin vaikuttaa negtiiviseen asenteeseen.

      Reply
      • Alexa May 9, 2017

        En ole itse asiassa käynyt muulla Ranskassa, mutta bucket listillä on kyllä kiertää ranskaa enemmänkin – niin ja opiskella kieltä! ? xx

        Reply
  4. Marianne May 9, 2017

    Yhdyn jokaiseen havaintoon :)
    Paris is always a good idea kuin Audrey Hepburn sanoi <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      No just näin! ☺️ xx

      Reply
  5. Sanni May 9, 2017

    Kauppatorilla myydään noita crepesejä parissa paikassa kesäisin! Kesätyömatkat kulki siitä läpi pari vuotta ja houkutus oli joka kerta yhtä kova ? Hyvä postaus, tulee vinkit käyttöön parin viikon päästä! :)

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Oi nam! ? Ihanaa reissua! xx

      Reply
  6. Jenni May 9, 2017

    Aika samanlaisia havaintoja oli mullakin Pariisista. Tosin tuon karkkijutun unohdin kokonaan mainita omassa postauksessa! Ihmeteltiin poikaystävän kanssa useaan otteeseen kauppojen mitättömän pieniä karkkivalikoimia, mutta toisaalta kun on kreppejä ja suklaacroissantteja niin kukapa sitä karkkia kaipaisi ;) xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Totta! On niin paljon hyviä muita sokeriherkkuja että ei sitä paljoa karkkeja kaipaakaan. ? xx

      Reply
  7. Aurora Binder May 9, 2017

    Mun kaikkien Pariisin matkojen aikana ei ole tullut melkein yhtään ihmistö kohdalle joka olis englanniksi voinut mu auttaa, oli sitten kaupassa tai ravintolassa, haha! Eli keskiverto aikuiset muidenkin kokemuksien mukaan eivät yleensä englantia kauheen hyvin osaa. Voi toki olla että just tosi suorituissa paikossa tottakai on tilanne eri! :)

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Riippuu varmasti paikasta just! Mutta kielitaito on mun mielestä parempaa täällä kun esim. Italiassa ? xx

      Reply
  8. Natali May 9, 2017

    Great post! I loved reading through your facts and I find some similarities with other bigger cities such as London, esp. in having cash on hand.
    I did hear of Paris’ hotels not living up to the expectations and that it pays of more to go with the private/ Airbnb.
    Nutella crepes are a huge temptation and it is good that we don’t have them on every corner in Helsinki. :D

    http://lartoffashion.com

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Thanks so much Natali! ? xx

      Reply
  9. Suvi May 9, 2017

    Tosi kiva ja informatiivinen postaus, kiitos siitä! Itsellä on vielä Pariisi kokematta ja näkemättä, mutta toivottavasti tässä lähiaikoina pääsisi sinne :) Taitaa muuten olla mun eka kommentti sulle ikinä, tosin enpä ole kauaa “roikkunut” kyydissä mukana. Sulla on todella ammattimainen ote tähän hommaan ja varsinkin vlogit ja reissupostaukset ylipäätään ovat huikeita.
    Taisit eilen vilahtaa matsilähetyksessä, ikävää, että lopputulos oli mikä oli :S

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Voi kiitos paljon ihana! ? Heh, joo kuulin huhua että olin vilahtanut ? Mun 15 seconds of fame! xx

      Reply
  10. Venla May 9, 2017

    Olen asunut Pariisissa nyt muutaman vuoden ja olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että mitkä tahansa asiat mitä turistin mahdollisesti täytyisi täällä hoitaa, pystyy kyllä englanniksi handlaamaan. Toki poikkeuksia aina löytyy. Silti aina kannattaa edes aloittaa ranskaksi jos vain suinkin kykenee, monet täällä puhuvat tosi mielellään englantia, mutta ei siitä muutamasta sanasta ranskaa silti varmasti haittaa ole :)
    Ranskalaiset on tosi ylpeää kansaa, ja se aiheuttaa joskus hassuja tilanteita. Itse aina mennessäni esimerkiksi ravintolaan (jonka tiedän olevan suht suosittu), esitän asiani vähän sellaiseen sävyyn että en välttämättä usko heillä olevan enää vapaata pöytää (koska vaikka rafla olisi tyhjä, voihan siellä olla vaikka kaikki pöydät varattuja haha), mutta kysynpä nyt silti.
    Ylipäätään suomalaisen kannattaa Ranskassa (ja monessa muussakin maassa Suomen ulkopuolella ;)) muistaa se, että täällä suomalainen suora tyyli kuulostaa lähes aina töykeältä tai käskevältä. Jos vertaa vaikka kysymyksiä “onko teillä vapaata pöytää” ja “sattuisiko teiltä mitenkään löytymään vielä pöytää kahdelle” ;D Useimmille periaatteessa selvä asia, mutta sitten kuitenkin monelta suomalaiselta se siinä käytännön tilanteessa unohtuu. En siis usko, että sulta Alexa todellakaan unohtuisi, mutta tuli nyt mieleen koska tällaset sävyerot on Ranskassa oikeasti tärkeitä! :)

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Tosi mielenkiintoisia havaintoja paikallisen suusta, kiitos näistä!! ? xx

      Reply
  11. Ella May 9, 2017

    Ranskassa ei tosiaan ole karkkikulttuuri kohdillaan, en oo kovin perso makealle mut hyviä karkkeja kaipaan usein. :(

    Ja tohon kieliasiaan, puhun sujuvasti ranskaa mutta silti toisinaan etenkin nuoret asiakaspalvelijat puhuu takaisin englantia, jolloin pitää vaan kohteliaasti sanoa että pysytääs ranskassa. Virallisia asioita en ole koskaan enkuksi joutunut hoitamaan, mutta muistan että monen ranskaa osaamattoman frendin kohdalla homma on ollut aika säätöä.

    Oon myös aina vähän eri mieltä ranskalaisten tyylikkyydestä, etenkin muualla kuin rikkailla turistialueilla ihmiset vaeltaa iha ihme fleecetakki ja varvassandaalit -yhdistelmissä. Ja kaikki pukeutuu mustaan! :D

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      No joo! Muistan ekat kerrat kun kävin siellä kaupassa, niin oli kyllä vähän ihmettelemistä kun on Suomeen tottunut ? Haha, ehkä mun silmät on vaan osunut niihin upeisiin yksilöihin! Niitä tosin tuntuu keskustassa olevan paljon ? xx

      Reply
  12. Sonja May 9, 2017

    Taisin nähä susta vilauksen telkkarissa ku katoin Suomi-Tshekki peliä ;-D

    Reply
    • Alexa May 9, 2017

      Mä kuulin sellasta huhua että saatoin olla ruudussa! ? xx

      Reply
  13. Kirsi May 10, 2017

    Sama käteishavainto koskee myös Roomaa. Ja siis havainto minulta siellä tovin asuneena :) toki monissa ns. “turistipaikoissa” voi kortilla maksaa, mutta esimerkiksi vähän sivummalla olevissa ravintoloissa (jotka myös ovat ne parhaat) on turha kuvitellakaan maksavansa kortilla :)

    Reply
    • Alexa May 10, 2017

      Kiitos tästä infosta, jos vaikka siellä poikkeaisi! ? xx

      Reply
  14. Cici May 10, 2017

    Pakko lisätä omia kokemuksiani ja samaa mieltä olen kaikkien kirjoittamiesi asioiden suhteen. Sellaista mitä itse ihailen on se miten edelleen pariisilaiset hakevat tuoreet leipänsä leipomosta ja juustot juustokaupasta ja perheet tuntuvat usein illallistavan yhdessä ulkona,tosin vasta n.klo20,eli ranskalaiset syövät melko myöhään.
    Jos teetä rakastaa,ranskasta saa maailman parhaimmat teet ja sieltä löytyy ihania tee huoneita,kuten kuuluisa mariage freres.

    Ja onneksi tosiaan nykyään palvelua saa englanniksikin lähes kaikkialla,ja jos esim myyjä ei puhu kuin ranskaa he selkeästi ymmärtävät englantia mutteivat vaan halua sitä puhua ja ohjaavat,neuvovat ja vastaavat kysymyksiin ranskaksi ja elekielellä ja usein saan tulkittua jonkunlaisen selvyyden asioihin. Ja yleisesti ottaen olen huomannut,että jos edes jonkun sanan sanoo alkuun ranskaksi palvelu on aivan toista kun jos aloittaa suoraan englannilla.mutta ranskalaisittain poikkeuksia löytyy myös tästä englannin puhumisesta,ehkä paras tilanne ikinä on ollut se kun pariisissa erään metroaseman turisti infosta menimme kysymään,anteeksi voisitteko auttaa ja ennen kuin ehdimme sanoa missä asiassa vastaus oli “no”,kysyimme hämmentyneenä puhutteko englantia jolloin vastaus oli jälleen yhtä ylpeän häpeilemätön”no”,eipä siinä sitten mitään mutta vain ranskassa voi turisti infossa istua henkilö joka ei puhu englantia :D

    samoin ravintoloiden kanssa olen oppinut olemaan tarkkana,sillä ranskassa voi saada joko maailman parasta ruokaa tai maailman hirveintä,hienot puitteet,sijainti ja kalliit hinnat eivät aina takaa hyvää laatua! Vaikka toki näin on useinmiten aina turistikohteissa.

    Yleisesti käyttäytymisessä mielestäni,toki ei aina mutta usein,miehet ovat helpommin ystävällisiä ja rauhallisia,kun taas naiset saattavat olla suorempia ja antaa tympeän vaikutelman. Esim tätini pysäytti kadulla ranskatar kysyen ensin ranskaksi ja kun tätini ei ymmärtänyt niin huonolla engalnnilla tuhahtaen että “mekkosi,kaunis,mistä ostit sen”,ja tätini pahoitteli ettei muista merkkiä,jolloin ranskatar tyynen rauhallisesti siirtyi kaivamaan tätini mekon selkämyksestä merkkilappua,luki nimen ja lähti jatkamaan matkaa :D

    mutta pakko lisätä vielä että nämä ovat vain ääriesimerkkejä ja yleisesti ottaen ranskalaiset ovat kuitenkin ystävällisiä ja erittäin auttavaisia ja itse yleensä ennemminkin olen huvittunut näistä ylpeiden ranskalaisten kanssa koetuista tilanteista joita kuitenkin tulee vastaan suhteellisen vähän. Ennemminkin monesti on ollut niin että jos olemme pyörineet paikallamme ja etsineet jotain(joskus jopa kartan kanssa)usein ranskalaiset saattavat itse pysähtyä kysymään mitä etsimme ja neuvovat heti tien,kerran jopa hurmaava vanha herra intoutui neuvomaan kaikki lähiseudun hyvät ravintolat,ja kohteliaasti mainitsi jopa mc donaldsin sijainnin jos olisimme sittenkin halunneet pikaruokaa. Niimpä siis pariisi ja ranska ylipäätään on vienyt kyllä ainakin minun sydämmeni!

    Reply
    • Alexa May 10, 2017

      Vau miten pitkä tarina! Ihana olet, kiitos kun jaksoit kirjoittaa ja osallistua keskusteluun! ? xx

      Reply
  15. -A- May 10, 2017

    Hei! Olen asunut Saksassa 6 vuotta ja täällä tuntuu toisinaan tuo kortillamaksamisen-kulttuuri jymähtäneen keskiaikaan, heh. Kaikkeen kyllä toki tottuu, mutta on se hassua, että esim. Suomilomilla ostan R-kioskilta purkkaa pankki- tai jopa luottokortilla, kun Saksassa et voi maksaa satasen ravintolalaskua kortilla. :) (Riippuu paikasta!) Ihania nuo kukkakimput, myös Saksassa kukat ovat hyvin edullisia. Oli kiva lukea havainnostasi, itse olen käynyt Ranskassa vain Disneylandissa viime kesänä. Yövyimme resortissa ja seikkailimme Disneylandissa kolme päivää. Mukavaa loppuviikkoa sinulle. :)

    Reply
    • Alexa May 10, 2017

      Hauskaa kuulla faktoja sieltäkin! Niin huvittavaa kun täällä ei juuri missään käytetä enää käteistä. ? xx

      Reply
  16. Outoa ettei asiakkaat kelpaa salonkeihin. :D Kulttuuri vaikuttaa kyllä todella paljon.

    Reply
  17. Emma May 15, 2017

    Kiva postaus! Ollaan lokakuun alussa menossa poikaystävän kanssa Pariisiin, viime kerrasta on kulunut jo seitsemän vuotta ja poikaystävällä eka kerta. Aivan ihana kaupunki! ?

    Reply
    • Alexa May 15, 2017

      Oi ihanaa! Nauttikaa! ? xx

      Reply