10 FAKTAA UUDESTA ASUNTOPROJEKTISTA

•Kyseessä on raakaullakko, eli kylmä varastotila josta rakennamme asunnon.

•Pinta-alaa tilassa on 100m²

•Huonekorkeutta on noin kahdeksan metriä!!! Eli ajatuksena on rakentaa asunto osittain kahteen kerrokseen, jolloin lopullinen neliö määrä tulee todennäköisesti olemaan jotain 120-160m² väliltä.

•Kyseessä on 1920-luvun talo, mutta asunnosta tulee tietysti aika moderni.

•Olen pohtinut paljon myös sisustusta ja erilaisia ratkaisuja ja uskon että asunnosta tulee hiukan edeltäjäänsä modernimpi. Ei sillä että tyylini olisi jollain tavalla muuttunut, mutta uskon että tuohon kohteeseen toimii esim. modernimpi keittiö paremmin. Jos puitteet olisi 1900-luvun alusta, niin suosittaisiin taas siihen aikakauteen sopivia ratkaisuja – kuten edellisessä asunnossa. Olen kyllä niin innoissani kaikesta suunnittelusta ja vaihtelu virkistää.

•Asunto sijaitsee 7.kerroksessa, eikä seinänaapureita tule olemaan.

•Tavoitteena olisi tehdä alakertaan olohuone, avokeittiö ja kylpyhuone ja yläkertaan kaksi makuuhuonetta, työtila ja kylpyhuone.

•Ikkunoita tällä hetkellä on ainoastaan lattianrajassa, joten hakiessamme rakennusoikeutta joudumme hakemaan sitä myös tuleville ikkunoille. Se on ymmärtääkseni yksi haastavimmista osuuksista, sillä talon julkisivua ei saisi muuttaa. Koitamme sijoittaa suurimman osan ikkunoista kattoon ja sisäpihalle päin. Haaveissa olisi lähes koko olohuoneen levyinen ikkuna, josta saisi mahdollisesti liukuovet auki.

•Haemme rakennusoikeuden myös terassille. Se on toki myös yksi haaste lisää, mutta se on silti täysin realistinen haave. Olemme kartoittaneet paikkoja terassille ja muutamia potentiaalisia vaihtoehtoja löytyy.

•Rakennuslupa ei ole 100% varma asia, mutta taloyhtiö on saanut alustavan rakennusoikeuden kohteelle ennen kun kohdetta alettiin myymään.

•We didn’t buy a regular apartment, we bought a raw space where we are going to build an apartment
•There’s 100m2
•But the space is enormous, the ceiling height is around 8 meters so we are going to build one extra floor there.
•The building itself is from the 1920’s, but the apartment is going to be modern
•I have also been thinking about decoration (of course!) and I’m quite sure we are going to choose a modern kitchen etc. this time.
•The space is on the 7th floor, which is quite rare in Helsinki.
•We have been thinking about making a huge living area on the first floor and bedrooms on the second floor
•Currently there’s basically no windows and it’s the most challenging thing to get permission to make (enough) windows. Fingers crossed that it will work out!
•We are also planning of building a terrace there as well, how exciting would that be? 
•It’s not 100% sure that we are getting all the permissions to build our dream apartment, but let’s hope for the best!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

48 comments

  1. Pilvi November 30, 2017

    en malta odottaa että pääsen näkemään kuvia yms projektin varrelta, sen verran mielenkiintoiselta kuulostaa!

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No älä muuta sano! 😍 Ollaan just menossa tapaamaan arkkitehtiä! xx

      Reply
  2. C December 1, 2017

    Ihan mielettömästi työtä, mutta varmasti jokaisen sentin ja sekunnin arvoinen. Todella hienoa päästä seuraamaan projektianne!

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      Jee, on kyllä huikea projekti! Tämän päiväisen palaverin jälkeen oon kyllä ihan super innoissani 😍 xx

      Reply
  3. Jepsu December 1, 2017

    Nyt kuulostaa kyllä niin jännittävälle (voiko sanoo jännittävälle, heh) ja mielenkiintoiselle projektille että aivan varmasti kärkyn intopinkeenä remppapostauksia :D

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No eikö vaan?! 😍 xx

      Reply
  4. J December 1, 2017

    Vau!

    Reply
  5. Jenni S. | big mamas home December 1, 2017

    Kuulostaa N I I N herkulliselta. Olen ihan fiiliksissä täällä ruudun toisella puolella. Tällainen projektointi kun kiinnostaa itseäkin, mutta juuri nyt omat resurssit eivät ole siinä kunnossa, että voisin edes kuvitella ryhtyväni remontointi hommiin. Ehkä vielä jonain päivänä.

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No älä muuta sano! 😍 Täälläkin ollaan tehty nyt 6 vuotta töitä sen eteen että päästään tekemään jotain tällaista ja toki tässä oli tuuriakin matkassa että tämmöinen kohde osui juuri meille. 😍 xx

      Reply
  6. Eveliina December 1, 2017

    Siis wow!! Teillä on kyllä unelmakohde käsissä! En malta odottaa, että saan lukea lisää projektista! Itselläkin on haaveissa ostaa joskus remonttikohde. 😍

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      Ah no älä muuta sano, on kyllä huikeaa! 😍 xx

      Reply
  7. Essi December 1, 2017

    Kuulostaa ihan mielettömältä, en malta oottaa että päästään seuraamaan projektin etenemistä! :)

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No älä muuta! 😍🙏 xx

      Reply
  8. A December 1, 2017

    Ymmärrän hyvin ,jos et halua raha-asioitanne tarkasti jakaa, enkä nyt sinällään olekaan kiinnostunut esim. sinun tuloistasi tai aikeissa kauhistella mitään. Mutta, olisi ihan yleisellä tasolla kiinnostavaa tietää jonkinlainen budjetti että mitä tuollaiseen hankkeeseen ostohintoineen, remonteineen ja materiaaleineen mahdollisesti saattaa mennä? Kuulostaa meinaan niin huikealta :) Tsemppiä teille projektiin!

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      Tarkoituksena on myös avata budjettia ym. projektin edetessä, joten tulen varmasti puhumaan myös raha-asioista! 🙏 xx

      Reply
  9. Noora December 1, 2017

    Jos rakennuslupaa ette ensimmäisellä yrityksellä saa niin kokeilkaa uudestaan. Eräällä tutulla kävi niin että heille osui virkailija joka vastusti mm. parvekkeen rakentamista, eikä antanut lupaa, mutta seuraava virkailija oli onneksi sitten järkevämpi tyyppi :)

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No just näin! 🙏 xx

      Reply
  10. Kaisu December 1, 2017

    Todella hienoa päästä seuraamaan tällaista projektia! Se tulee varmasti olemaan iso projekti, voimia siihen!

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      Ihana kuulla! 😍 Kiitos! Onneksi takana on jo kolme projektia, niin on vähän tullut opittua, joskin tämä on kyllä ihan uudenlainen aluevaltaus 😅 Onneksi meitä on tässä kaksi, plus tietysti arkkitehdit ja muut suunnittelijat ym. tiimi tekemässä! 🙏 xx

      Reply
  11. Savon December 1, 2017

    Todella jännää! Toivottavasti saatte rakennusluvan myös terassille ja niille isoille ikkunoille, kuulostaa makeelta! Budjettiasiat kiinnostavat myös minua.

    Reply
    • Alexa December 1, 2017

      No eikö vaan! 😍 Puhuttiin tänään arkkitehdin kanssa ja kuulemma terassi on suunniteltu niin että ei pitäisi olla mitään “järkevää” syytä miksi sitä ei saisi niin rakentaa. Oli tosi mielenkiintoista nähdä vähän piirroksia, laitan niitä teille lähiviikkoina näytille! 😍 xx

      Reply
  12. Satu December 1, 2017

    Laita joku kuva …

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Se on ihan pimeä raakatila (näyttää luolalta), niin siitä ei saa juuri mitään irti 😂 Mutta joo kyllä mä jossain vaiheessa ehdottomasti sitäkin kuvaan ja laitan teille vähän piirrustuksia tulemaan! xx

      Reply
  13. u December 1, 2017

    8 metriä, huhu! En osaa ees kuvitella, miltä on näyttänyt tuollainen tila ullakkona :O Onnea ja menestystä haasteisiin!

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Haha no älä muuta sano 😂 Kiitos! 🙏 xx

      Reply
  14. Mimosaa December 1, 2017

    Oisitko voinut tehdä lyhyen yhteenvedon teidän aiemmista projekteista? :)

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Pitää jossain vaiheessa tehdä! 🙏 xx

      Reply
  15. Anne-Mari December 2, 2017

    Onnea haastavaan, mutta mahtavan mielenkiintoiseen asuntoprojektiin! Odotan innostuneena näitäkin postauksiasi. Blogiasi on ollut ilo seurata. Jo vuosia. Olet kaunis, aito ja tyylikäs. Välillä hämmästelen ikääsi. Et näytä vanhemmalta, mutta olet jo vuosia vaikuttanut ikäistäsi kypsemmältä. Ja rohkeutta sinulta ei ainakaan puutu! Olet oiva esimerkki myös tällaiselle nelikymppiselle oman elämänsä sankarittarelle.

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Voi kuinka ihana olet, kiitos! 😍 xx

      Reply
  16. Kipsu December 2, 2017

    Voi apua! Kuulostaa ihan älyttömän mahtavalta ja mielenkiintoiselta projektilta…!! Oon ihan intopiukeena täällä ruudun takanakin! Jokaista remppaprojektiasi olen seurannut mielenkiinnolla, joten upea nähdä mitä tästäkin tulee!

    Oliko tästä siis tulossa teidän pidempiaikainen kotinne? Mä ehkä itse arvostaisin kolmea makuuhuonetta kahden sijaan. Jälleenmyynti voi olla helpompaa ja ehkä myös jos itse ajattelitte asua pidempään ja jos haaveilette perheenlisäyksestä. Joku pieni kolmas koppero edes? Noh, eipä tämä varsinaisesti mulle kuulu, kunhan pisti silmään.

    Mutta postauksia odotellessa!

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Kyllä sinne on itse asiassa nyt tulossa kolme makkaria / huonetta, yksi isompi ja kaksi pienempää. Laitan suunnitelmia piakkoin kehiin! 😊 xx

      Reply
      • Kipsu December 2, 2017

        Aaah okei, kun ylhäällä tosiaan tekstissä luki “yläkertaan kaksi makuuhuonetta, työtila ja kylpyhuone”. Mut jee, kivaa, odotan innolla suunnitelmia! :)

        Reply
        • Alexa December 2, 2017

          Joo, suunnitelmiin on tullut muutoksia sen jälkeen kun julkaisin postauksen kun tavattiin arkkitehti ja saatiin lisää infoa siitä mikä on mahdollista! 😊 xx

          Reply
  17. Ona December 2, 2017

    Kuulostaa ihan mielettömältä projektilta😍 Ilo päästä seuraamaan ja näkemään, mitä tuutte saamaan tuon tilan kanssa aikaiseksi! Oon aina tykännyt sun tyylistäsi, oli sitten kyse sisustamisesta vai pukeutumisesta, joten en malta melkein odottaa, sitä kaikkea mitä tuonne loihditte! Paljon onnea ja jaksamista😊

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Voi kiitos, ihana olet!! 😍 xx

      Reply
  18. Lumi December 2, 2017

    Tuleeko asuntoon saunaa? Kauanko rakennusprojektin arvioitu kesto on? Miten uskalsitte ostaa tilan, kun ei ole vielä varmaa, saatteko rakentaa? Jännittävää, kerta kaikkiaan ☺

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Ollaan vielä vähän 50/50 siitä saunasta, kun taloyhtiössä meidän alakerrassa olisi terassillinen sauna. En kuitenkaan usko että käytäisiin saunassa enempää kun kerran viikossa… Jälleenmyyntiarvon kannalta ollaan toki tätä pohdittu, mutta myös säilytystilaa arvostetaan. Hankala kysymys tosiaan! Ja kauppa sisälsi ehdon rakennusluvasta, joten kauppa purkautuu jos lupaa ei tule. Mutta se on kyllä tosi epätodennäköistä, kun alustava lupa on. xx

      Reply
  19. sunshine December 2, 2017

    OMG, mikä mieletön projekti teillä edessä! Täällä yksi innokas malttamaton seuraaja ilmottautuu :D
    Tsemppiä ja onnea kovasti tähän!!!

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Voi kiitos ihana! 😍 xx

      Reply
  20. Annika December 2, 2017

    Voihan vaude! Jään innolla odottelemaan päivityksiä tästä proggiksesta. Kuulostaa uniikilta tilalta, joka tulee varmasti olemaan upea. :) Tsemppiä lupahakemusten kanssa!

    Reply
    • Alexa December 2, 2017

      Kiitos ihana! 😍 xx

      Reply
  21. mmm December 3, 2017

    Tää on niin kreisi, upea ja kreisinupea idea että än yy tee nyt joku teeveetuottaja neuvottelemaan Alexan kanssa proggiksesta! Olisi jotain aidosti uniikkia tekeillä. Onnea projektiin, jään mielenkiinnolla seuraamaan!

    Reply
    • Alexa December 3, 2017

      Voi ihana oot! 😘 Ja siis et ole ainut joka on maininnut telkkariprojektista 🙈 Ei ois hullumpi! Tosin voi olla että tuotantoyhtiö haluaisi rajottaa blogisisältöä ja sehän ei tulisi kuuloonkaan! 😉 xx

      Reply
  22. omppu December 4, 2017

    Isolla mielenkiinnolla jään minäkin odottamaan prosessin kulkemista ja lopputuloksesta tulee taatusti huikea.
    Itse olen niin suomalainen, että en voisi asua ilman saunaa. Jos asunto on kuitenkin tarkoitus myydä eteenpäin, juttele arkkitehtien kanssa. onko sauna pois muodista. Asunnosta tulee kallis ja se rajaa paljon tulevia ostajaehdokkaita. Minusta nimenomaan spa konserpti on mihin panostetaan, esim entinen työkaveri teetti uima-altaan kellariin, heti rakennusvaiheessa siis, koska se oli mahdollista. Säilytystilojen määrä on helpompaa, kun kuutioita riittää 8 metrin korkeudessa taatusti joka kipolle ja kupille.

    Reply
  23. Satu December 5, 2017

    Missä tämä sijaitsee ? Näytä edes ulkokuva talosta jos et muuta halua…

    Reply
    • Alexa December 5, 2017

      Toivoisin vähän kärsivällisyyttä. 😄 Postaan projektiin liittyen alkuun vain kerran viikossa ja suunnitelmissa on video, kuvia jne. vielä tämän vuoden puolella. Eli tulossa on, puuttuva valo on vaan asettanut haasteita jo muuten pimeän ullakon kuvaamiselle. Kohde on ydinkeskustassa. 😊 xx

      Reply
  24. Henna December 5, 2017

    Onko sinulla kuvia kun tila oli ullakkokäytössä? Olisi mielenkiintoista nähdä kuvia sieltä saakka, ei pelkästään tilasta tyhjillään. Onko talossa muuten hissiä?

    Reply
    • Alexa December 5, 2017

      Se ei ole varsinaisesti ullakkokäytössä koskaan ollutkaan, siellä on nytkin yksittäisiä tavaroita siellä täällä. Kuvia tulossa anyway tässä pian! Talossa on kyllä hissi, korotetaanko sitä, on vielä vähän auki. 😊 xx

      Reply