Tietoa mainostajalle ›

Skin Care Update

February 17, 2017inBeauty

Kaupallinen Yhteistyö Dermalogican kanssa

_MG_1682

Tammikuussa on tullut reissattua älyttömästi ja normaalisti matkustaminen ja erilaiset sääolosuhteet rassaavat herkkää ihoani entistä enemmän. Nykyään olen paljon tarkempi ihonhoitoni suhteen (olen kirjottanut aiheesta enemmän täällä), sillä tietoa löytyy paljon ja pienellä efortilla on oikeasti mahdollista ennaltaehkäistä iho-ongelmia ja vanhenemisen merkkejä tehokkaasti. Huomaan että pienestä vaivannäöstä on ollut hyötyä, sillä lentokentällä Lindakin ihmetteli että voiko ihoni todella näyttää niin hyvältä meikittä. Oli kyllä mukavaa kuulla että kaverikin näkee huomattavan eron ihossani, vaikka suurilta iho-ongelmilta olen onnekseni välttynyt.

Kuten olen aikaisemminkin kirjottanut, niin mitään avaruustiedettä ihonhoito ei ole. Tärkeintä on muistaa kuorinta, kosteutus ja päivänvalosuoja – niillä pääsee jo todella pitkälle. Kosmetologilla käynti on hyvä bonus, mutta kotihoito on iholle kaikista tärkeintä.

dermalogica3

Mutta tänään tulin kertomaan teille Dermalogican uutuustuotteesta! Olen jo puolentoista vuoden ajan käyttänyt lähes päivittäin hellävaraista Daily Microfoliant -kuorintaa, joka on ehdottomasti ihonhoitoni kulmakivi. Sillä pääsin eroon ikävästä tekstuurista ja sen avulla meikki levittyy ja pysyy paljon paremmin. Nyt tästä Dermalogican kulttituotteesta (tiedän että moni teistäkin vannoo sen nimeen) on tullut sisartuote Daily Superfoliant. Se on hyvin samankaltainen edeltäjäänsä nähden, mutta siinä missä Microfoliant silottaa ja kirkastaa, niin Superfoliant ehkäisee ilmansaasteiden aiheuttamaa ennenaikaista ikääntymistä. Molemmat kuorinnat ovat jauheita, jotka tulee sekoittaa veteen. Tykkään itse tuosta koostumuksesta siksi, koska tekee tuotteesta aivan älyttömän riittoisan. Ensimmäinen Daily Microfoliant purkkini taisi kestää lähes vuoden, joten oletan että myös Superfoliant on yhtä riittoisa. Oma havaintoni tuotteiden eroavaisuudesta on se että jauheet on täysin eri värisiä (Microfoliant on valkoista ja Superfoliant tummaa jauhetta) ja koostumus veteen sekoitettuna tuntuu myös erilaiselta. Microfoliantissa hiukkaset tuntuu selkeämmin ja Superfoliant muistuttaa tehonaamion ja kuorinnan yhdistelmää.

dermalogica

Loppuun haluan vielä jakaa teille eksklusiivisen alekoodin Dermalogican Suomen viralliseen nettikauppaan. Tähän väliin haluan painottaa sitä, että Dermalogican tuotteita kannattaa ostaa ainoastaan virallisilta jälleenmyyjiltä. Eli Suomessa virallisia jälleenmyyjiä on Dermalogican hoitolat, Stocka ja heidän oma verkkokauppa. Valitettavasti netin ihmeellisessä maailmassa on myös epäluotettavia jälleenmyyntikanavia, jotka myyvät esim. vanhan tuotannon tavaraa jonka alkuperästä ei ole tietoa. Eli luottakaa siis virallisiin myyntikanaviin! Koodilla ALEXA saatte 10€ alen yli 50€ ostoksesta. Koodi on voimassa 26.02 saakka. Omia “must-have” tuotteita edellä mainittujen lisäksi on myös Precleanse (paras tuote myös vedenkestävän meikin poistoon!), sekä Skinperfect Primer, joka on täydellinen meikinpohjustustuote ja käy myös “bb-voiteesta”. Jos kaipaatte lisää täsmätuotevinkkejä ihonhoitoon, niin kannattaa kurkata tämä ja tämä postaus. Suosikkituotteet ovat pitkälti pysyneet samoina viimeisen parin vuoden aikana. Ja jos yhtään epäilette, niin googlatkaa ihmisten suosituksia (itse katson aina makeupalleysta). Saatatte huomata että en ole tosiaan ainut joka näitä tuotteita rakastaa!

When I was younger I didn’t really take care of my skin, but during the past few years I have really stepped up my skincare game. We aren’t getting any younger, so it’s about time to take care of our skins. I have been mostly using Dermalogica’s products and my skin looks and feels noticeable different. Even Linda doubt if I was wearing makeup when I was totally barefaced.

Daily Microfoliant has been one of my go-to skincare products for years now and now Dermalogica came up with new product to the Microfoliant range, it’s called Daily Superfoliant. The highly-active resurfacer delivers your smoothest skin ever, and helps fight the biochemical and environmental triggers known to accelerate skin aging. I have been using it a lot lately and it’s probably the reason why my skin looks so pure and radiant, even after a lot of traveling. I just can’t praise Dermalogica enough, I just love their products – I have been using them for almost two years now. Besides the microfoliant products I also love Skinperfect Primer (perfect primer under foundation and I also use it as a bb creme) and Precleanse. I mostly use waterproof mascaras and Precleanse is the best product to take it off in a sec. Have you already tried their products? I know that they are pretty pricey, but totally worth the money. As said, my skin has become so much better and the products last for several months – or even an year. 

dermalogica4_normal

13 Comments

  • Minna

    Ei liity nyt mitenkään tähän postaukseen, mutta oletko kirjoittanut postausta siitä, mitä asioita erityisesti painotat kun katselet uutta, rempattavaksi sopivaa asuntoa? Yritin tuossa nopsaan selata asuntopostauksia mutta ei tullut vastaan. Onko nyt kahden rempan jälkeen noussut esille asioita, joita erityisesti otat huomioon seuraavaa asuntoa katsellessa, asioita jotka vaikuttavat siihen kuinka hyvin asunto on muokattavissa?

    • Muistaakseni olen kirjottanut asiasta, mutta en muista enää että minne :D Mutta tärkeintä on huomioida se että mitkä seinät on kaadettavissa ja että onko vesipisteet sellaisissa paikoissa että se palvelee tulevaa suunnitelmaa. Esim. keittiöä en hevillä lähtisin siirtämään :) xx

  • Aura

    Kuinka hyvin ihosi kestää muiden merkkien kuorintatuotteita tai onko sulla ollut oikean tuotteen löytämisessä ongelmia? Oma ihoni ärtyy helposti ja saan jopa jonkun sortin allergisiarekatioita kuorintatuotteista. Haluaisin kovasti testata noita, mutta tuntuu rahan haaskaulselta ostaa kallis puteli, jota voin käyttää max kaksi kertaa🙄

    • Jos mahdollista, niin käy vaikka alkuun hakemassa testeri Stockalta? Tai osta alkuun matkakoko? Mulla on suhteellisen herkkä iho, enkä ole oikeastaan kuorimisesta yli päätään innostunut ennen näitä tuotteita. Molemmat tuotteet kun ovat tosi hellävaraisia ja siitä syystä niitä voikin käyttää vaikka päivittäin. Hellävaraisuudesta huolimatta tuotteet ovat tosi tehokkaita ja uskonkin että Daily Microfoliant on ollut perimmäinen syy siihen miksi ihoni voi nykyään niin paljon paremmin :) xx

  • Anna

    Kun aloin lukemaan tätä postausta, ajattelin että voi kun olisi joku koodi jutun lopussa. Oma kosteusvoide kun on päässyt juuri loppumaan.
    Kiitos siis koodista ja hyvistä ihonhoitovinkeistä. Sun blogin kautta löysin myös Hennan ja Ihonhoitobaarin :)

  • Ronja

    Se on vaan tietyissä Dermalogican tuotteissa harmi että sisältävät EU:ssa kiellettyjä tai rajoitettuja ainesosia, esim juuri tuo PreCleanse sisältää kiellettyjä parabeeneja. Eli kuten aina, tarkkana oman kosmetiikan kanssa :)

    • Hei, kiitos kommentistasi. Sinulla on selkeästi vanhaa tietoa tai vanhan tuotteen inc-lista, sillä Precleansessä ei ole mitään parabeeneja ja mikään Dermalogican tuote ei sisällä EU:ssa kiellettyjä parabeeneja.xx

      • Ronja

        Katsoin INCI-listan Dermalogican omilta sivuilta. Sielläkin ilmoitetaan etteivät ole aina ajan tasalla ja jos ovat tosiaan muuttuneet niin hyvä :) Nykyisestä listasta löytyy isopropyl-, isobutyl-ja butylparabeenia jotka ovat kaikki erittäin rajoitettuja ja tietyissä tuotteissa kiellettyjä EU:ssa niiden pitkäaikaisvaikutusten ollessa toistaiseksi tuntemattomia.

  • Emilia

    Moikka!!

    Kumpi kuorinnoista on sun lemppari??

    • Arvasin että joku kysyy ja siis hankala kysymys! Daily Microfoliantia oon käyttänyt 1,5 vuotta ja vannon sen nimeen, mutta nyt olen myös innostunut tosta Superfoliantista koska sekin toimii mainiosti ja on tietty pieni uutuudenviehätys :D Mutta siis kumman tahansa ostat, niin varmasti tulet tykkäämään! xx

  • Soofia

    Kiitos alekoodista, pistin microfoliantin tilaukseen! Mulla oli siitä se kokeilukoko aikasemmin jo käytössä ja tykästyin siihen kovasti. Sekin kesti monta kuukautta niin voin kuvitella että toi iso purnukka kestää varmaan ainakin vuoden :D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *