Tietoa mainostajalle ›

16 Havaintoa New Yorkista

September 25, 2016inNYC
1a7c4203-820x547

…tai siis Manhattanista

1. Kaduilla paistetut hunajapaahdetut mantelit tuntuvat tuoksuvan joka paikassa.

2.Etäisyydet on pitkiä, vaikka paikallisen mukaan seuraava määränpää olisi “ihan kulman takana”. Aikaa kannattaa varata kaikkeen ainakin tuplasti enemmän, mitä varaisi Helsingissä.

3. Edellä mainitusta syystä mikään ei tunnu alkavan ajallaan ja olen itsekin joka paikasta myöhässä, vaikka normaalisti olen aina säntillinen.

4.Tuntuu että kaikki maistuu makeammalta ja jopa pakattuihin hedelmiin saatetaan lisätä makeutusaineita. Kahvilassa todistin kun viereinen nainen lisäsi (jo sokerilliseen) kokikseen ihan järjettömästi sokeria.

5.Lokkeja ei juurikaan näy missään, eli terasseilla syöminen on suurta luksusta.

6. Sen sijaan rottia olen nähnyt NYC:issä enemmän kun missään muualla.

7.Kodittomia ihmisiä on ihan älyttömästi ja osa heistä on joutunut tilanteeseen pakon edessä. Koditon on voinut olla ihan normaalisti toimeentuleva, mutta esimerkiksi sairastuttuaan joutunut luopumaan omaisuudestaan ja päätynyt kadulle. Tämä jos jokin saa tuntemaan kiitollisuutta Suomen terveydenhoitojärjestelmästä.

8.Manhattanilla ei ole juurikaan “oikeita” ruokakauppoja, siis todella vähän. Enimmäkseen vain CVS:n ja Duane Readen kaltaisia ketjuja, joista saa kosmetiikkaa, lääkkeitä ja snackeja.

9.Suosittelen varaamaan käteistä reippaasti matkalle. Eurooppalaiset kortit toimivat hyvin vaihtelevasti, vaikka kyseessä olisikin luottokortti. Meidän kokemuksen mukaan harva ravintola suostuu jakamaan laskua, joten isommassa porukassa cash is king.

10.Jos haluaa upeita turistikuvia, niin kannattaa pitää mielessä että niitä haluaa sata muutakin turistia. Eli paikalle kannattaa mennä todella aikasin aamusta, mitä aikaisemmin niin sitä parempi.

11.Jenkeissä on ilmeisen yleistä että hotelli ottaa katevarauksen huoneesta (joka saattaa siis olla sama summa kuin koko varaus) ja uloskirjautumisen jälkeen varaus veloitetaan uudelleen, jolloin katevaraus jää vielä roikkumaan päiviksi. Eli varauksen hinta saattaa mennä “tuplana” siihen asti että katevaraus raukeaa. Tästä en ollut tietoinen, mutta tämä sattui ainakin kohdalleni tällä kertaa. Kun kyse oli tuhansista euroista, niin luottokortti olikin sitten koko reissun ajan tapissa. Selvittelin pankin kanssa tätä asiaa ja sieltä todettiin että tämä on Jenkeissä yleinen tapa toimia.

12.Yllättävät asiat ovat kalliita. Ensimmäisenä tulee mieleen 5$ vanulappupakkaus ja 12$ rakkolaastarit CVS:stä. Lista on varmasti huomattavasti pidempi.

13. Palvelumaksun ravintolassa voi useasti päättää itse (15-20% on normaali tippi hyvästä palvelusta), mutta joissain ravintoloissa se on etukäteen määrätty. Eli laskun päälle saattaa tulla jopa 25% palvelumaksu.

14. Uber ja taksi on samanhintaisia, joten Uberin valitsemalla ei pääse juurikaan halvemmalla. Tosin koin että Uber-kuskit olivat ystävällisempiä ja autot olivat mukavampia. Taksin saaminen erityisesti illalla oli ainakin Midtownissa hankalaa, joten tilaamalla Uberin pystyi pelaamaan varman päälle.

15. Jännittävä huomio, mutta tuntui että jokainen näkemäni auto oli yltä päältä viimeisen päälle kiiltävä. Eikä siis pelkästään Upper East Sidella, vaan ihan joka paikassa missä satuttiin käymään. Liittyykö tähän joku viikottainen paikallisten pitämä pesutalkoo?

16. Palvelu tuntui olevan joko ihan överihyvää tai sitten luokattoman huonoa. Paremmissa putiikeissa ja ravintoloissa oli toki palvelu kohdallaan, mutta esim. Starbucksissa se oli surkeaa. En tiedä johtuuko sitten siitä että siellä ei ole palvelumaksua vai mistä mahtaa olla kysymys, mutta neljässä eri Starbucksissa saatiin tätä todistaa. Kyse ei edes ollut palvelun puutteesta, vaan huonoista käytöstavoista. Jostain syystä suurinosa tilauksistakin meni ihan miten sattuu. Yhden kerran kohdalleni osui aurinkoinen myyjä ja hän saikin ansaitusti hyvät tipit.

new-york-alexa-dagmar-1-820x547

…16 Things About Manhattan

1. If I should pick one scent which describes New York the best, it would be honey roasted almonds. They sell roasted almonds everywhere so the smell always reminds me of NYC. 

2. The distances are huge in New York, comparing to the European cities. If a local says “just around the corner” it’s more like a 20 minute walk.

3. That’s why everyone seems to be always late. I hate being late, but it’s a struggle being on time in a city like New York. 

4. Everything tastes sweeter. They even add sweeteners to packed fresh fruits. I also saw a women pouring a lot of sugar to a coca cola one day. 

5. I didn’t see seagulls anywhere, which is awesome – I’m really afraid of them. In Helsinki they almost always attack if I’m eating on terrace / having picnic etc. 

6. But I have never seen that many rats as in New York. Yaiks. 

7. There are a lot of homeless people in the streets of New York. So sad… 

8. I didn’t spot any grocery stores in Manhattan. Only drugstores like CVS and Duane Reade. Are everybody eating out? 

9. I recommend to take cash when traveling to The States. European credit cards worked on and off everywhere and most of the restaurant weren’t able to split the check. So cash is king!

10. If you want to take cool photos, I recommend you to wake up really early. The city is pretty crowded all the way from 7 A.M, so the best photos are taken before.

11. It’s apparently quite common in The States that hotels take deposit when you check in and they charge the same amount (100% of the reservation) again when checking out. Then the deposit comes back to your bank account after 7-14 days. So basically the amount is charged twice and the deposit comes back later. That’s what happened to me and my contact person at my local bank said that it’s pretty normal in the US. At first I thought that my credit card was hacked or something. 

12. I found surprising things expensive. For example a pack of cotton pads 5$ and a pack of (compeed) blisters 12$

13. Sometimes restaurants decide their own service charge and it can be up to 25% to the check. 

14. Uber is as expensive as the regular cabs in NYC. I found Ubers better though, especially during night time when it was impossible to get a cab. 

15. Every car I saw in the city was super shiny. What’s the secret behind it? 

16. Service in restaurants / shops was either really good or really bad – nothing in between. I have never gotten so bad service than I got at Starbucks (at four different Starbuck cafés, to be clear.). They were so rude and most of the orders went wrong. At least once I met a lovely cashier there and I left him all the coins I had as a thank you for the good service.

1a7c9304

44 Comments

  • Tuo laskun jakaminen taitaa olla joku suomalaisten juttu, sitä kun harvemmin reissun päällä saa tehtyä. Yleensä sitten käydään vuorotellen tiskillä kertomassa omat ostoksemme ja maksamassa.

    Ja nuo kodittomat…olin siellä itse samaan aikaan kun oli meneillään occupy the wall street. Kyllä meillä Suomessa on asiat hyvin, osattaisiinpa sitä arvostaa ja olla rutisematta turhista murheista. :)

  • Outi

    Tää oli mielenkiintoinen listaus!

  • aline

    Kiitos Alexa vinkeistäsi! Lähden ensi vuoden alussa töihin NYCiin, joten näistä sai hyvää infoa. Tavallaan ihan hirvittää NYCin kalleus ja armottomuus… No ehkä sitä selvitään!

  • Taija

    Onhan Manhattanilla ruokakauppoja esim Whole Foods ja Trader Joe’s

    • Niin on, mutta tarkoitin lähinnä että ei juurikaan ole kun Helsinkiin vertaa :) xx

    • Henna

      Olen samaa mieltä ja hieman ihmettelinkin tuota 8. -kohtaa. Aivan mielettömiä gourmet- ja luomuruokakauppoja, joissa tekee mieli vaan pyöriä ihmettelemisen ilosta.

      • Joo siis toki vaikka Dean & Delucan tyyppisiä ihania kauppoja on, mutta ei ne ole verrattavissa tavallisiin ruokakauppoihin. Pointti siis oli että K-marketeja ei ole joka nurkassa, kuten nyt vaikka Suomessa ja Ruotsissa. Ainakin yksi NYC:issä asuva tuttuni on juuri tätä valitellut, kun gourmet kaupoista tuskin haluaa ostaa koko viikon ruokia – kalliksi tulisi. Tosin sielläpäin jengillä on kyllä rahaa :D xx

    • Khaleesi

      Ruokakauppoja on itse asiassa aika paljon mut ei niitä turistina huomaa. Siis sellaisia non-branded paikkoja. Ne jää helposti piiloon. Mulla oli aluksi sama reaktio, mutta sitten muutin sinne ja opin “näkemään” metsän puilta. Kuitenkin eri kokemus asua jossain kaupungissa kuin käydä siellä silloin tällöin. :)

  • Hyvä pointti tuo katevaraus! Olisi siis voinut käydä hullusti jos olisit maksanut debit kortilla, luottokortilta rahat ei sentään varsinaisesti lähde tililtä, vaikka hankaloittaahan se katevarauskin kortin käyttöä. Pidän tämän muistissa ensi reissua ajatellen :)

    • Joo hyvä pitää mielessä! Kun tosiaan monessa liikkeessä ei edes voi valita yhdistelmäkortilta credit / debit, vaan se menee suoraan creditiltä. Tuli pikkasen ongelmia juurikin ton katevarauksen takia :D xx

  • Laura

    Olin kesällä kaksi viikkoa Nycissä ja sain todistaa Starbucksin työntekijöiden pöyristyttävää asiakaspalvelua usemman kerran. Päätin esimerkiksi tilata leivän omalla vuorollani, mutta myyjä myi “ei oota”. Hän ei ehdottanut mitään vastaavaa tuotetta tilalle, vaan lähinnä tuskaili, kun viivästytin koko jonoa joutuessani hakemaan itse toisen tuotteen kylmäkaapista. Lisäksi työntekijät korjasivat lähes poikkeuksetta ääntämystäni ikävällä tavalla, vaikka viesti oli muuten mennyt perille. Luulisi, että Nycissä jos missä, oltaisiin totuttu erilaisiin aksentteihin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin… :D

    • Joo siis mä niin näen tämän tapahtuvan :D Ihan uskomatonta että palvelukulttuuri on Suomen kahviloissa niin paljon parempi. Täytyy sanoa että tykkään tästä suomalaisesta “keskitason palvelusta” paljon enemmän. Överipalvelu saattaa olla rasittavaa kun ei anneta välttämättä edes rauhassa katsella ja toinen ääripää on sitten toi Starbucks :D xx

  • Tämmöset on nii hyviä ! Pitää yrittää muistaa nämä sit kun joskus pääsen matkustamaan enemmän :)

  • Täällä Ranskassa olen huomannut sen, että laskun jakaminen on varmaankin vain suomalainen tapa! Meillä oli ulkomaalaisia vieraita kesällä Suomessa, niin he ihmettelivät sitä, että laskun sai jaettua vaikka neljään osaan (jokaiselle oman), jos niin toivoi :) Kätevää, heh!

  • Sonja

    Heissan! Olen lähdössä ensi vuoden puolella kuukaudeksi yksin New yorkkiin, enkä ole siellä ennen käynyt joten näitä nyci postauksia on ihana lukea *sydänemoji* mitä mieltä olet midtownista alueena? Sieltä kun löysin halvimman hostellin.. Uskaltaako liikkua yksin vaikka alkaisi jo hämärtää?:-)

    • Jee, ihanaa! Midtown on ihan ok, joskin ei mun suosikkialuetta kaupungista. Ainakin meidän hotellin lähellä (Garment Districtillä) oli paljon hörhöjä liikenteessä, tai siis enemmän mihin olen aiemmilla reissuilla tottunut. Omat suosikkialueet on Uptown, SoHon huudit ja West Willage :) xx

  • Suvi

    Mahtavia vinkkejä, kiitos! Harvemmin tällasia pienempiä käytännön juttuja löytyy mistään kun selvittelee asioita matkakohteesta. Mukavaa syksyä! :)

  • Nannis

    Minua ihmetyttää, että eivät suostuneet jakamaan laskua! Meillä on aina onnistunut, ja käydään Nycissä vähintään se 4 kertaa vuodessa kun asutaan täällä rapakon takana. Kyllä meillä ainakin viimeksi onnistui laskun jako 6 osaan kaikissa paikoissa joissa käytiin. Muistaakseni jos seurue on 8 henkeä tai enemmän, tippi lisätään loppusummaan automaattisesti.

    • Oikeesti! Me käytiin sitten vissiin sellasissa paikoissa jossa ei palvelu pelannut :D Aina vaan kohautettiin olkapäitä että “hoitakaa ite”. Monesti tehtiin sitten niin että yksi hoiti koko laskun ja muut makseli käteisellä perässä. Ensi kerralla pitää siis vaatia kovemmin ;) xx

      • yola

        No miksi ette yksinkertaisesti vuorotelleet laskun maksamisen kanssa? :D Tähän oon ainaki itse tottunut kun ollaan pienellä porukalla liikkellä. Kun ei kuitenkaan ihan muutamasta eurosta teillä taida olla kiinni…

        Ja sori mutta ihmettelen myös miksi ramppasitte Starbucksissa useamman kerran viikon aikana? Nycistä nyt löytyy tuhansia parempia kahviloita, sekä laadun, hinnan, että palvelun suhteen…

        • Kyllä me vuoroteltiinkin! :) Käytiin Starbucksissa hakemassa aina aamukahvit hotelliin, mutta muissa ihanissa kahviloissa tuli sitten vietettyä enemmän aikaa ja nautittua tunnelmasta. Taisi postaus jäädä sinulta välistä, joten täältä löytyy jos kaipaat kahvilavinkkejä NYC:iin: http://alexadagmar.com/favorite-cafes-new-york/ xx

          • Tanyaaaa

            Ei voi kuin ihastella sun vastaustyyliä. :) kiitos mukavasta postauksesta. Kirjoititko ylös nää pointit siellä vai muistelitko nyt jälkikäteen?

          • Haha voi kiitos :D Aina siellä kävellessä ja keskustellessa tuli pointteja mieleen, jotka sitten viimeisellä aamiaisella kokosin puhelimen muistioon. xx

  • Tuo katevaraus asia on kyllä niin ärsyttävä. Viimeksi kun oltiin Nykissä ja Jenkki turneella, niin ensin reilu viikko Nykissä, jossa hotellimaksu + katevaraus sitoikin aika monta tonnia osaltani kiinni ja vielä oli kolme viikkoa reissua jäljellä, eri kaupunkeja, ex-tempore lentoja ja kaupunkeja. Ja toki shoppailua. Onneksi oli toinenkin kortti mukana, mutta kyllähän se harmitti.

  • Ei liity aiheeseen, mutta täytyy sanoa että noi sun veljen snapstoryt sun snapissa on parasta viihdettä :’D terkkuja!!

  • Jo

    Hello!
    I have been in NYC also, and USA frequently and yes, the service is bad. NYC is a crowded busy city people is irritated and angry most of the time due to stress and waiters, clerks and so on, absorbs those negative vibes. They are deffenssive most of the time, so sad. Pretty city bad service.

  • anni

    Mä niin tykkään aina tälläsistä “erilaiset asiat ulkomailla”-jutuista! Varsinkin kun en oo (vielä!) NYC:ssä käynyt, niin mielenkiintoista kuulla esim. tosta katevarauksesta. Ja hyi helkkari toi sokeri kokikseen… :D

  • Olimme kesällä NYC:ssa ja rottia minäkin näin kolme kertaa 9 päivän aikana ja ne oli isoja, yök

    Mulla kortit toimivat moitteettomasti koko matkan ajan (ois voinnu olla toimimattakin niin ois säästynyt rahat :)) Meillä oli asunto vuokrattua airbnb:n kautta niin tota katevarausta ei omalle kohdalle sattunut, näin tosin kävi miehelleni työmatkalla ja hän soittelikin yöllä, “Tarvitsisin vähän apuja”

    Me valitsimme kehnoja ravintoloita ja kalliita! Palvelu tosin oli pääsääntöisesti hyvää. Mutta olet oikeassa Starbucks:ssa palvelu oli huonoa.

    Asuimme Brooklynin puolella ja metromatkat olivat musta mukavia, kun sai seurailla erilaisia ihmisiä metrossa.

  • Siiri

    Eikä! Hyvin harvoin kommentoin ikinä mihinkään, mutta nyt on aivan pakko!

    Mahtavaa, että joku muukin on hoksannu erikoisten tuotteiden kalliin hinnan. Olin NYCin lähikaupassa vähintäänkin järkyttynyt, kun muutama hassu rulla talouspaperia maksoikin 15$. Vieressä saattoi sitten olla jokin XXXXL-koon cokis dollarilla. :D

    Muutenkin oivaltava postaus, sillä useaan mainitsemaasi asiaan törmäsin itsekin reissun aikana.

    Kivaa syksyä! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *